- 22kg

Ylipainosta ja lihavuudesta on tullut yksi maailman yleisimmistä terveysongelmista. Ylipaino on paitsi yksilön, nykyään myös kansanterveydellinen ongelma. Vuonna 2003 Suomessa yli 15-vuotiaista ylipainoisia oli 26,2 prosenttia ja lihavia 12,8 prosenttia, yhteensä 39 prosenttia. Suomalaisista kouluikäisistä lapsista vuonna 2005 oli ylipainoisia 10–20 prosenttia. Vuoden 2007 Finriski-tutkimuksen mukaan suomalaismiehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia. (Lähde: Wikipedia)

Vaikea ylipaino on yleinen, krooninen sairaus, jonka oireet kehittyvät vähitellen. Se hankaloittaa ja heikentää elämänlaatua monin tavoin. Ylipainoon liittyy usein kohonnut verenpaine ja korkeat kolesteroliarvot ja se kasvattaa myös riskiä sairastua esimerkiksi sydäninfarktiin, diabetekseen tai syöpään. (Yle tiede)

Lihavuus on merkittävä terveysriski. Lihavuus voi aiheuttaa esimerkiksi nivelvikoja, selkävaivoja, sydän- ja verisuonisairauksia, kohonnutta verenpainetta ja aikuistyypin diabetesta. Liika ylipaino voi aiheuttaa sydänkohtauksen, mutta lievällä ylipainolla ei ole samanlaista vaikutusta. Suuri paino kohdistaa jalan niveliin lisärasitusta. Lisärasitus kuluttaa niveliä nopeasti, jolloin niihin tulee särkyä. Nivelet voivat vauroitua esimerkiksi nyrjähdysten seurauksena. Erilaiset kaatumiset aiheuttavat myö kehoon suurempia vammoja. (Wikipedia)

Kuten äskeisistä teksteistä jo huomasitte, ylipaino on vakava ja yleistyvä ongelma. Ylipaino on joidenkin tutkimusten mukaan perinnöllistä, mutta itse uskon, että ihminen voi omalla käyttäytymisellään vaikuttaa ulkomuotoonsa. Kukaan muu ei sitä suklaapalaa suuhusi laita, eikä kukaan muu käy puolestasi lenkillä tai kuntosalilla. Nämä ovat päätöksiä, jotka ihmisen täytyy tehdä itse. Ihmettelet, miten voin kirjoittaa tälläistä. Minä olin ennen lihava. Olin ylipainoinen.

Olen lapsesta asti ollut pyöreä, ja yläasteella sain kuulla ulkomuodostani oikein kunnolla. En ollut lihava, vähän vain tukeva, mutta silti minua sanottiin läskiksi. Se oli hieman loukkaavaa, mutta annoin asian mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En välittänyt kiusaajien mielipiteistä. Minulla oli pyöreydestäni huolimatta kouluaikoina useita poikakavereita ja olin suhteellisen suosittu kaveripiireissä.

9-luokalla aloin käyttämään löysempiä vaatteita. Niiden sisään oli helppo piilottaa oma vartalonsa, ja ne sopivat täydellisesti uuteen rap-imagooni. Olinhan juuri alkanut räppäämään! Kiusaajat alkoivatkin kohdistaa pilkkaamisen musiikkiini, jonka ohella sain kuulla "poikamaisista vaatteistani". Jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen, etten vajonnut kiusaajieni tasolle, vaan olin kuin heitä ei olisikaan.

Yläasteen jälkeen olin helpottunut, vaikka sainkin kuulla ulkonäöstäni ja musiikistani lähes aina pyöriessäni kaupungilla. Kyllähän se satutti nuorta tyttöä, mutta en antanut sen näkyä. En halunnut, että arvostelijat tajuaisivat osuneensa arkaan paikkaan. Sinnikkäästi jatkoin musiikin tekoa. Se oli väylä purkaa ajatuksia ja toimi päiväkirjamaisesti.

Pari vuotta yläasteen päättymisen jälkeen olin lihonut entisestään. Vuonna 2008 täytin 18 vuotta, jolloin alkoholi alkoi maistua entistä enemmän. Ja kuten me kaikki tiedämme, se lihottaa todella paljon! Söin päivittäin roskaruokaa ja join olutta. Painoin lähes 80kg. Ylipaino alkoi vaikuttaa jaksamiseeni, ja olin jatkuvasti todella väsynyt. Saman vuoden syksynä päätin muuttaa Ouluun - uuden elämän toivossa. 

Vuoden 2009 keväällä osallistuin Seiskan Miss XL - kilpailuun, koska mallin työt olivat kiinnostaneet aina. Painoin tuolloin 76kg, ja olen 168cm pitkä. Työskentelin henkilökohtaisena avustajana. Töistä tullessani olin aina väsynyt. Tupakkaa paloi maxi-askin verran päivittäin ja alkoholia käytin joka viikonloppu. Ruokani koostuivat eineksistä, mm. saarioisten pizzoja, HK:n hampurilaisia ja vaaleaa leipää. Söin lähes päivittäin suklaata. Olin vaatekokoa 42 ja painoin pahimmillani 84kg.

Muutin vuoden 2010 vappuna uuteen asuntoon. Työskentelin edelleen henkilökohtaisena avustajana. Syksyn tuulet puhalsivat, illat hämärtyivät ja aamut kylmenivät. Töistä tullessani rämähdin sohvalle ja nukuin iltaan asti. Kun heräsin, saatoin syödä valmisruokaa tai suklaata, ja kömpiä sänkyyn nukkumaan. Kuvio toistui joka päivä. Eräänä päivänä katsoin peiliin. Olin ahdistunut ja masentunut itseeni; omaan ulkonäkööni. En jaksanut enää tehdä juuri mitään tai nauttia elämästä. Elämäni pyöri työnteon ympärillä, eikä energiaa ollut muuhun. Silloin päätin, että asioihin tulee muutos.

Tumppasin tupakan, jätin viikonloppuiset ryyppyreissut, saunakaljat ja herkuttelut pois. Jätin valmisruoat ja aloin laskemaan kaloreita. Alkuun söin vain 700 kaloria päivässä, jolla tiputin kolmessa kuukaudessa 11kg. En syönyt palaakaan suklaata koko aikana, tai herkutellut mitään muutakaan. Olin päättänyt, että vasta Jouluna saisin syödä herkkuja.

Paino putosi pelkän ruokavalion turvin, ja kesän tullen lisäsin liikunnaksi pyöräilyä. Oloni oli parempi kuin koskaan. Loppukesästä 2011 ratkesin kuitenkin vanhoihin elintapoihin. Viikonloput olivat jälleen kosteita, ja kotiin päädyttiin Nakkijonon kautta. Painoa alkoi kertyä. Jotain positiivistakin täytynee näistä baari-illoista silti sanoa; tapasin eräänä iltana nykyisen poikaystäväni.

Juominen päättyi lopulta syyskuussa, kun minulle nousi korkea kuume ja sairaalassa todettiin pyelonefriitti. Olin tiputuksessa viikon verran ja luonani kävi kotihoitajia. Voimakkaat selkäkivut jäivät, vaikka tulehdus oli parantunut. Munuaisten epäiltiin herkistyneen. Sen piti mennä pian ohi.

Sairaslomani jatkui koko syksyn. Minulla oli kovia alaselkäkipuja, joihin hain lohtua herkuista ja hyvästä ruoasta. Olin myös masentunut liikuntarajoitteisuuden ja kipujen takia. Alkoholin olin jättänyt kokonaan pois. Joka viikko toivoin, että ensi viikolla pääsen töihin. Niin ei kuitenkaan ollut ja se masensi minua entistä enemmän. Lopulta vian todettiin olevan selässäni - ei munuaisissani.

Olin lihonut jo lähemmäs 10kg, kun asia alkoi vaivaamaan minua. Tapailin tuolloin nykyistä poikaystävääni, ja avauduin hänelle asiasta. Lopulta hän sai minut uskomaan taas elämään ja parempaan huomiseen. Hän antoi minulle voimaa yrittää. Vuoden 2012 maaliskuussa aloin jälleen laihduttamaan; vain ruokavaliolla. Paino putosi vauhdilla, kun vain katsoi mitä suuhunsa laittoi. Maitorahkasta tuli ylin ystäväni, ja se maistui taivaalliselta hedelmien kera! Ensimmäinen askel laihdutuksessa on päätös, toinen on ruokavalio ja kolmas on liikunta. Ruokavalio on laihdutuksessa ehdottoman tärkeää!

Heinäkuussa uskalsin kokeilla kuntosalitreeniä, joka tuntui mahtavalta! Vuoden sairastelun jälkeen lihakset olivat erittäin huonossa kunnossa. Söin terveellisesti ja kävin kuntosalilla aina selkäni salliessa. Kuntosalitreeni alkoi näkyä kiinteytymisenä ja paino kävi alhaisimmillaan 56 kilossa elokuussa. Unelmani mallin työstä heräsivät jälleen. 

Syyskuussa kävin kehoanalyysissä. Olin normaalikokoista pienempi! Olin maailman onnellisin. Rankka työ tuotti viimein tulosta. Jos minä pystyin siihen - sinäkin pystyt! Nykyään sairaslomaviikkoni koostuu 2-4 kuntosaliharjoittelu kerrasta ja 1-2 ns. lämpöpilates tunnista. Syön mitä mieleni tekee, mutta välttelen leipää, perunaa, pastaa, valmisruokia, kaloripitoisia virvoitusjuomia ja herkkuja. Viikonloppuisin tulee herkuteltua, enkä enää rankaise itseäni, vaikka ratkeaisin myös viikolla syömään suklaata. Liian ehdoton ei saa olla!

Laihdutusprojektini alkoi vuoden 2010 syyskuussa, koki takapakkia vuoden 2011 jälkimmäisen puoliskon ja sai tuulta alleen taas tämän vuoden keväällä. Olen tyytyväinen tuloksiin, mutta matka jatkuu edelleen!

Kuvassa Miss XL - kilpailu v. 2009 ja kevät 2012.