Liikkujan viikon rap-kappale.

Lauantaina oli suuri päivä, jota jännitin hieman tavallista keikkapäivää enemmän. Oli aika julkaista lasten rap-kappale Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Olimme työstäneet sitä viimeisen kuukauden aikana neljän lapsen kanssa, jotka valittiin projektiin useiden hakijoiden joukosta. Lapset jännittivät varmasti minua enemmän, mutta pakko sanoa, että kyllä perhosia oli vatsassa ihan mielettömästi!

Olimme harjoitelleet suhteellisen vähän, sillä projektin aikataulu oli tiukka. Onneksi lapset olivat potentiaalisia ja innokkaita projektin suhteen. Mikäli joku olisi heittäytynyt hankalaksi, olisi voinut koko projekti kaatua siihen. Jouduin kyllä pitämään ajoittain tiukkaa kuria villille nelikolle, että jutut pysyivät räpissä tapaamisilla, enkä minä aina siinä onnistunut - kokemusta lapsista kun ei juurikaan vielä ole. Tuntui siltä, että lapset aistivat tämän ja päästivät minut suhteellisen helpolla. Oli helpotus huomata, että kaikki puhalsivat yhteen hiileen, ja ymmärsivät, että meillä olisi kiire.

Kappale saatiin valmiiksi täysin aikataulussaan ja pääsimme treenaamaan esiintymistä. Yksi lapsista, Emma, oli ollut AnkkaRap - nimisessä tv-formaatissa ja näin omasi kokemusta esiintymisestä jo jonkin verran. Muut lapset, Eetu, Tomi ja Meri, olivat tälläisessä mukana ensimmäistä kertaa. Oli hienoa, että Emma tsemppasi toisia ja näytti esimerkkiä liikkumiseen. Lapsen esimerkki oli varmasti arvokasta, sillä jokainen oli projektissa samalla viivalla - toisin kuin minä, "opettaja". 

Paikalla ei ollutkaan vielä äänentoistoa.

Lauantain sateisena aamupäivänä tapasimme sovitusti klo 11.00 aikaan Rotuaarilla. Saavuimme miesystäväni kanssa paikalle, jossa DJ:mme Pessi ja lapset jo odottivatkin. Laulajamme Laura saapui lapsensa kanssa samoihin aikoihin. Jokainen huomasi välittömästi saman asian: paikalla ei ollutkaan vielä äänentoistoa. Parin minuutin ihmettelyn jälkeen pieni pakettiauto ajoi lavan sivuun ja autosta nousi kaksi miestä - siinä olisi aamupäivän teknikkomme. Soitin omalle teknikolleni Samulle, joka ryhtyi puhelimitse selvittämään aikataulua ja teknisiä asioita. Kuulemma puoli 12 pääsisimme soundcheckaamaan. 

Ilma oli kolea, joten pyysin lapsia menemään lämmittelemään joko pukutiloihin tai alueen kahviloihin - tapaisimme puolelta lavan edessä. Me lähdimme kahvilaan, mutta Pessi jäi odottamaan tekniikan kasausta omien laitteidensa kanssa. Puolelta palasimme lavan edustalle, jossa Pessi edelleen kylmissään odotti. Lavalla oli vain yksi monitori, kolmen pyydetyn sijaan. Kysyin teknikoilta asiasta, ja vanhempi mies totesi meidän olevan "ihmeellistä porukkaa" kun tarvitsemme niin monta monitoria. Että kuinka? Pienemmällä lavalla, sisätiloissa, tämä olisi ehkä vielä mennyt, mutta nyt kun ulkolava oli n. 10m leveä ja meitä olisi lavalla samaan aikaan seitsemän... Yksi monitori ei todellakaan riittäisi!

Kattokaa mä leijun!

Kello oli kutakuinkin varttia vaille 12, kun Pessi pääsi rakentamaan omaa pistettään. Kohtasimme toisen ongelman; äänimiehet olivat ällikällä päähän lyötyjä siitä, että DJ-laitteet piti kytkeä, vaikka tästäkin oli etukäteen kerrottu. Kului aikaa. Lopulta Pessi oli saanut tavaransa paikoilleen, ja menin kysymään teknikoilta mikkejämme - kuutta mikkiä, kuten oltiin pyydetty sähköpostitse ja puhelimitse. No eihän heillä pyydettyä määrää mikkejä ollut! Sillä hetkellä ajattelin, että tämä oli tässä. Menin kertomaan järjestäjälle kohdatuista ongelmista - hänkin oli kauhuissaan tilanteesta. Olimme kaikki hämillämme. Pidimme oman jengimme kanssa pikaista palaveria, enkä niinkään ollut huolissani meidän keikan onnistumisesta - vaan lapsien!
 
Esiintymisemme oli määrä alkaa 12.15, ja klo 12.10 tekniikka oli kasassa ja kuusi mikkiä hommattuna. Soundcheck siispä oli unohdettava. Kerroin tästä vakavana lapsille, jotka jo muutenkin jännittivät onnistumista - nyt he eivät edes pääsisi kokeilemaan laitteistoa ennen keikkaa, kuten olin luvannut. Olin häpeissäni, vaikka syy ei ollut minun, vaan äänentoistosta vastaavan yrityksen.

Menin juttelemaan tekniikalle järjestäjän kanssa, sillä sopimusehdothan eivät olleet täyttyneet, kun emme olleet saaneet tarvittavaa laitteistoa (monitorit edelleen puuttuivat). Teknikko keksi tekosyitä ja selityksiä, syyllisti minua ja epäili ammattitaitoani. Kukaan teknikko ei ole ikinä loukannut minua artistina niin. Teknikko ei ollut yhteistyöhaluinen, eikä ammattitaitoinen. He eivät olleet tuoneet paikalle sovittua laitteistoa sovitussa ajassa, eivätkä itse kantaneet asiasta edes
minkäänlaista vastuuta.

Kuka aikuinen ihminen edes kehtaisi pilata sen omalla käytöksellään?

Järjestäjän läsnäollessa teknikko jopa väitti, että soundcheck mahdollisuus oli klo 11.30, kuten oltiin sovittu. Ja paskat. Mikit oltiin saatu kasaan vasta pari minuuttia sitten, joten meidänkö olisi pitänyt soundcheckissä vaihdella neljää mikkiä keskenämme? "Juuri niin", kuului vastaus äänensävyllä, joka muistutti Euroopan omistajaa. Älä viitsi, taidat olla väärällä alalla. Minun mielestä koko kuvio oli kaoottinen ja jopa epäoikeudenmukainen, sillä heillä oli tiedossa, että kyseessä on 8-13 vuotiaiden lasten ensiesiintyminen, jota he odottivat kuin kuuta nousevaa. Kuka aikuinen ihminen edes kehtaisi pilata sen omalla käytöksellään? Voi että se pisti vihaksi!

Meidän setti alkoi, vedimme hyvällä fiiliksellä vaikka äänentoistolaitteisto ryttyili ja lavasoundi oli kamala. Mikit kiersivät, eikä yksi monitori todellakaan riittänyt kattamaan koko lavaa. Pyysin ensimmäisen kappaleen jälkeen, saisinko itseäni isommalle monitorista. Samaa jouduin pyytämään myös toisen kappaleen jälkeen. Tämä kovin ammattitaitoinen miksaaja kun kovensi vain Pessiä ja Lauraa. Kolmannen kappaleen jälkeen totesin, että koventaisi minua ja hiljentäisi kavereita, joita nyt oli koventanut. Viimeisen kappaleen aikaan siispä kuulin itseäni edes vähän! 

Olin äänentoiston vuoksi kauhusta kankeana, kun spiikkasin lapset lavalle. Pelkäsin, että koko homma kaatuu siihen. Ennen esiintymistä olin tosin jo painottanut heille, että jokainen keskittyisi vain omaan tekemiseensä, vaikka ei kuulisikaan itseään tai vaikka mikit kiertäisikin. Nyt ei auttanut kuin toivoa parasta!

Lapset juoksivat lavalle vilkuttaen, yleisön taputusten saattelemana. Se oli upea hetki. Jaoimme mikit, teimme nopeat tsekit mikkejen toiminnasta ja pyysin miksaajaa olemaan todella skarppina äänentasojen suhteen. Pessi löi taustan soimaan, ja sitten mentiin! Mikit kiersivät, mutta lapset eivät antaneet sen häiritä. Kappale vietiin kunnialla loppuun, juuri niin kuin oltiin sovittukin. Kaikki meni loistavasti esiintyjien puolelta - äänentoistofirma saa pelkkiä risuja. Esiintyminen päättyi hurjiin kunnianosoituksiin, yleisö taputti ja vislasi. Lapset olivat onnessaan. Niin olin minäkin.


Oli kunnia olla projektissa mukana, tavata nämä rohkeat lapset ja saada opastaa heitä. Liikkujan Viikon rap-kappale "Mieti miten kuljet" julkaistaan youtubessa lokakuun puolen välin tietämillä esiintymisvideon kera!

Kiitos luottamuksesta projektin vetäjille. Tämä oli upea kokemus.

Soita asiakaspalveluun.

Maanantaina lähdimme palauttamaan DNA:lle vanhaa modeemiani, sillä otin sopimuksen Soneralta uuteen asuntooni. Saavuimme liikkeeseen, jossa oli useita ihmisiä. Vuoronumero näytti ennen meitä olevan 10 asiakasta. Liikkeessä oli "aulapalvelut" - nimeä kantava piste, jossa oli kaksi naista. Menin kysymään, voisiko modeemin jättää vain siihen, kun ei minulla muuta asiaa asiakaspalvelijoille ole. "Ei voi, meillä ei ole tässä asiakasrekisteriä". Niinkö, ahaa? Mitä helvettiä te sitten siinä teette? Kysyin, että minunko pitäisi todella jonottaa vain palauttaakseni modeemin. Nainen vastasi myöntävästi häpeilevän näköisenä. Jäimme siis jonon jatkoksi.

Aikaa oli kulunut puolisen tuntia, eikä vuoromme ollut lähellekään. Minulla oli lämpöä, joten pääni oli kipeä. Sitä ei parantanut lasten huuto tai huono sisäilma. Kumpa modeemin olisi voinut palauttaa helpommin. Katsoin liikkeen tv:stä Animal Planettia, joka tuntui olevan ainoa virike asiakkaille. Liikkeessä ei näkynyt edes wc-tiloja, jotka tälläiseen odotukseen olisivat lähes välttämättömät. Vesiautomaatti sentään oli.

Jes, olisin seuraava. Pariskunta alkoi lähteä pisteeltä, ja lähestyin sitä. Pian numeroni vaihtuisi. No mutta mitä helvettiä.. Ulkomaalainen mies käveli suoraan pisteelle - ilman numeroa. Asiakaspalvelija alkoi palvelemaan tätä. Ihmettelin, kuten monet muutkin liikkeessä. Asiakaspalvelija ei pyytänyt tätä ottamaan numeroa ja jonottamaan, vaan päätyi palvelemaan miestä ilman numeroa. Seisoin hölmistyneenä vieressä. Me muut olimme odottaneet lähemmäs tunnin. Olin järkyttynyt. Seisoin siinä pöljänä, ja kuuntelin kuinka he heittivät koko asiasta poikkeavaa läppää keskenään. Mieleni teki marssia pisteelle, ja sanoa, että olisi ollut vuoroni. En vain halunnut olla ilkeä.

Kului n. 5-10min siitä, kun ulkomaalainen mies pääsi pisteelle, kun vuoroni sitten vaihtui toisaalle. Silloin avasin sanallisen arkkuni. Olin tympääntynyt ja asiakaspalvelija sai kuulla sen. Kerroin, kuinka asiakas otettiin jonon ohi ja kuinka odotimme lähes tunnin, vain palauttaakseni modeemin, jonka palautukseen olisi mennyt aikaa noin puoli minuuttia. Hän pahoitteli. Ihmettelin hänelle, miksi yksi asiakaspalvelija lähti syömään pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta minulle todettiinkin, että täällä on jatkuvasti sama tilanne! Miksi henkilöstöä sitten on näin vähän, kerta liikkeessä on aina tälläinen ruuhka? Firman sisäiset ongelmat kun eivät kuulu kuluttajan kärsittäväksi. Ongelmiin pitäisi löytää ratkaisut, sillä me maksamme näistä palveluista! 

Onneksi jokainen voi äänestää lompakollaan, enkä minä enää äänestä DNA:n puolesta.  

Liikkeessä kaikui kantava ääneni ja sanallinen tykitykseni. Asiakaspalvelija nollasi laskuni hyvitykseksi, ja lähdimme pois. Toivoisin, että muutkin asiakkaat olisivat puuttuneet jonotilanteeseen ja ohitukseen, sillä ilman kuluttajan mielipidettä eivät asiat muutu. Toki, jos tykkää odottaa. Minä kun taas vihaan sitä, että saan paskaa palvelua. En halua maksaa siitä, että hommat eivät toimi. Tiedän, olen ärsyttävä näissä asioissa, mutta jonkun täytyy avata suunsa.

Lähdimme DNA:n liikkeestä kiukkuisina pois. Laskujen nollaus lämmitti mieltä, mutta ei poistanut mielestä sitä tosiasiaa, kuinka ihmistä palveltiin jonon ohi, ja kuinka jonotimme lähes tunnin. Suuntasimme siitä suoraan Soneran liikkeeseen hakemaan minulle modeemia jo tehtyyn nettisopimukseeni. Jonossa oli minua ennen kaksi asiakasta, eikä mennyt kuin viitisen minuuttia, että pääsin tiskille.

Kysyin asiakaspalvelijalta modeemia, hän totesi, että modeemi maksaa 99 euroa. Kysyin, eikö teillä muiden tapaan ole lainamodeemia? Hän sanoi, että ei ole. Henkäisin syvään, ja toistin vielä kysymykseni. Ei ole. Eikö mitään edullisempaa? No ei. Palaveerasin Jukan kanssa hetken siitä, kannattaako sadan euron modeemia ostaa. Totesin myyjälle, että haluan katkaista sitten nettisopimukseni, ja otan netin lainamodeemin kera toisaalta. Myyjä sanoi, ettei nettiä voi katkaista liikkeessä. Siis mitä v*ttua? Nettiä ei voi katkaista liikkeessä! Kyllähän liikkeestä pitäisi saada täydet palvelut! Olin ihmeissäni, kettuuntunut ja jopa huvittunut. Asiakaspalvelija sanoi, että minun pitäisi soittaa asiakaspalveluun netin katkaisemiseksi.

Poistuimme liikkeestä, päässäni kiehui. Soitin asiakaspalveluun, jossa ei onnekseni ollut jonoa. Nuori nainen vastasi. Kerroin tilanteen modeemista ja netin katkaisemisesta ärtyneenä, ja taisin jopa hieman kirota. Nainen sanoi, että kyllä heiltä modeemin saa 9 euron maksulla. Kysyin, ai kuukausimaksulla? Ei, kertamaksuna 9 euroa. Että mitä. Ääni puhelimessa ihmetteli, miksei liikkeessä kerrottu asiasta todeten "myyjä ei kai tiennyt". Kyllä kai tälläiset asiat pitäisi tietää, tai jos ei tiedä, kysyy toiselta apua! Mikä siinä on niin hankalaa?

Langan päässä ollut Soneran asiakaspalvelija oli sentään mukava, ammattitaitoinen ja ymmärtäväinen - sovimme modeemin 9 euron kertamaksulla, ja pidinkin tehdyn nettisopimuksen. Liikkeen myyjä kun taas ei edes yrittänyt kääntää päätäni tai pitää minua tyytyväisenä - oli valmis luopumaan heti Soneran uudesta asiakkaasta. Tälläinen ei aja kenenkään etua.

Kun puhelu päättyi, sain Soneran asiakaspalvelusta viestin, että saankin modeemin täysin veloituksetta.

Iloa liikunnasta.

Kotiuduin juuri Ritaharjun EasyFitistä, jossa tapasin personal trainer Marko Vähäkankaan. Marko teki minulle saliohjelman, huomioiden lähtökohtani, sairauteni ja tavoitteeni. Ohjelma on mielestäni mukavan yksinkertainen, mutta silti kiinnostava. Enköhän saa tämän avulla taas kiinni salitreenistä ja innostukseni palaamaan! Toivottavaa olisi saada tietenkin myös tuloksia.

EasyFit Ritaharju on avara, valoisa ja tilava kuntosali, jossa on laitteita joka lähtöön. Arvostan salissa kokoa, sillä vihaan, jos joku hengittää niskaani kun treenaan. EasyFitissä ei myöskään tarvitse jonotella pitkiä aikoja laitteisiin, sillä samoja lihaksia voi treenata usealla eri laitteella - tosin nyt päivällä oli niin hiljaista, ettei jonoa olisi muutenkaan kertynyt. Illalla asia voi olla toisin. 

Perinteisen kuntosaliharjoittelun lisäksi EasyFitissä on kattava lista ryhmäliikuntamuotoja, joista löytyy mm. Joogaa, Kahvakuulaa ja erilaisia jumppia. Treenin päälle on mukava istahtaa infrapunasaunaan, joka "sulattaa läskiä" - nätimmin sanottuna polttaa kaloreita, rentouttaa ja parantaa aineenvaihduntaa. Infrapunasauna oli minulle ihan uusi juttu; kaverin kanssa siellä varmasti vierähtäisi useitakin toveja!

Toivon, että innostun käymään salilla useita kertoja viikossa ja lisäksi lenkkeilemään. Toivottavasti liikkumisen lisääminen tuo myös motivaatiota ruokavalioon, joka on ollut ihan mitä sattuu viime aikoina... Kunhan saan muuton aiheuttaman stressin alta pois, aion panostaa hyvinvointiini täysin! Se on vain niin mahtava fiilis, kun käy liikkumassa - sitä ei voita mikään.

Asenne ratkaisee.

Niinhän se kesä vaihtui taas syksyksi... Kyllä sen aamulla huomaa, kun on nukkunut ikkuna auki, ja varpaita palelee herätessä. Lattia on kylmä. Ensimmäinen aamu, kun piti vetää sukat jalkaan herätessään. Lehdetkin kellertävät jo, ja kylmä syksyinen tuuli piiskasi kasvoja eilen iltalenkillä. Syvä huokaus. Nytkö se kesä jo loppui? En ehtinyt juurikaan nauttia auringosta rannalla tai terassilla, ja nyt olisi taas pitkä kylmä ajanjakso edessä. Mistä saan virtaa kestää sen? Vielä syvempi huokaus.

Harmittelut sikseen, sillä kaikki on vain omasta asenteesta kiinni. Mieti mitä kaikkea kivaa talvella voi tehdä! Pimeät illat houkuttelevat murun kanssa viltin alle, niiden ihanien tuoksukynttilöiden valossa. Yksinäiset koti-illat taasen vietetään lukien lehtiä, syöden suklaata ja kuunnellen lempiballadeja kynttilöiden loisteessa. Ja mikä onkaan sen parempaa, kuin luistella pienessä pakkasessa ja nauttia kuumaa kaakaota istuen kentän laidalla lumihangessa? Tai heittäytyä hetkeksi lapseksi, ja lähteä pulkkamäkeen. Sen jälkeen vetää napa täyteen perinteistä hernerokkaa. Ja mieti niitä ihanan pehmoisia aamutossuja, jotka voi heittää heti herätessään jalkaan, tai sitä miellyttävän pinkkiä ja lämmintä kokovartalojumpsuittia, jonka sisään on turvallista piiloutua pakkasilta. Ah, niimpä!

Ajattele aina asioiden positiivisia puolia.

Talvella on tärkeää syödä paljon vitamiineja ja terveellistä ravintoa. Talvi on myös parasta aikaa antaa kesäkiloille kyytiä! Nutrilett auttaa painonpudotuksessa ja on osana tasapainoista ruokavaliota. Positiivisin mielin kohti talvea, ja sen yli!

Keikkailua lähiöbaarissa.

Iiräppi.

Eilen keikkailtiin Oulussa Välivainion lähiöbaarissa, Vanhassa Artturissa. Olimme väsyneitä heti roudauksesta alkaen, eikä muutama vanhus herättänyt luottamusta katsojista. Mukanamme oli Mournfull Linesin riveistä tuttu Mikael, joka auttoi äänentoiston kanssa. Baarin omistaja oli todella sympaattinen ja ystävällinen nainen, joka huolehti, että meillä oli kokoajan kaikki hyvin, ja jaksoi uskoa, että nuoria tulee paikalle.

Kello kulki. Pyörittelimme peukaloita, söimme ja juttelimme. Showtime alkoi olla käsillä. Ihmisiä oli kourallinen, ja keski-ikä hipoi eläkeikää. Pyöräytimme intron päälle ja olimme huvittuneita tilanteesta. Spiikkasimme nauraen, ja aloitimme ekan rallin. Eteen tuli pari ihmistä tanssimaan. Toisen biisin aikaan baariin alkoi tulla nuoria, ja pian tanssilattialla olikin jo täydet bileet käynnissä! Keikan jälkeen kirjoittelin pari nimmaria ja juttelin ihmisten kanssa. Oli ihana kuulla, kun eräs vanhus tuli kiittelemään, että tämä oli upein juttu, mitä hän on nähnyt kymmeneen vuoteen. Annoin vanhukselle fanikortin muistoksi, jonka hän huolellisesti pisti rintataskuunsa säästöön. Paikalle oli saapunut myös pari kaveriani, joita en ollut nähnyt aikoihin - harmi, ettei tilanne antanut periksi jutella sen enempää. Yritimme nopeasti pistää kamat kasaan ja lähteä kotiin. Uni maistui.

Keikasta jäi hyvä maku suuhun, vaikka aluksi tilanne näyttikin koomiselta, ja jopa melko pahalta. Onneksi ihmisiä saapui paikalle, ja pieni porukka bailasi kuin viimeistä päivää! Heitimme Pessin kanssa vitsiä väliin ja vedimme kaikki biisit, mitä kahdestaan pystyimme. Pääasia tietenkin oli se, että katsojat selkeästi nauttivat ja heillä oli hauskaa. Se oli mahtavaa katsottavaa!

Kun he kiittelivät minua, minä kiittelin heitä!

Uudet housut ja Converset<3

Muuttoni ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Saadessani avaimet, huomasin pesuhuoneen olevan edelleen sotkuinen, samoin ikkunoiden. Pakastin oli homeessa ja rikki. Hienoa. Isännöitsijä hoiti siivouksen paikalle nopeasti, mutta odotan edelleen uutta jääkaappi-pakastinta. En pääse muuttamaan ennen sen tuloa. Harmi! Suurinosa omaisuudestani on jo siirretty uuteen kotiin, ja odotan muuttoa kuin lapsi joulua.

Kuun vaihde toi taloyhtiöömme uusia asukkaita, ja mielessäni mietin, etteivät he tiedä mihin muuttivat. Täällä siis kun ei toimi ilmastointi, viemärit reistaa ja äänieristeet puuttuvat. Täällä millekään asioille ei tehdä mitään. En kestä enää, haluaisin jo muuttaa pois! On meinaa todella ikävää, ja jopa raskasta kuulla naapureiden toimet puheesta lähtien... Maksan siis kallista vuokraa, vaikka en saa minkäänlaista yksityisyyttä, eikä tätä kodiksi voi kutsua. Onneksi yli vuoden etsinnän jälkeen viimein löytyi uusi sopiva asunto. Uudesta kodistani tulee upea!

Olen hommannut kaikkea ihanaa uuteen kotiini, verhoista ja lampuista lähtien. Sisustus on tarkalleen mietitty, jotta viihdymme kissojen kanssa. Iso jättisohvani ei muuta mukana, sillä se on kertakaikkiaan liian iso meille. Haluan tehdä kodistani viihtyisän, kotoisan ja käytännöllisen. Esittelen sen teille sitten videon kera, kun se viimein on valmis. Pääsette siis ensimmäisten joukossa vierailemaan kotiini!