Fasun tarina.

Olen aina pitänyt eläimistä. Kotona meillä ei ikinä eläimiä ollut, sillä vanhempani epäilivät pystyykö lapset kantamaan vastuun elävästä olennosta. Raahasin minä kerran kaksi kilpikonnaa meille vähän niinkuin salassa  - halusin vain peliaikaa etsiäkseni niille uuden kodin, sillä vanhassa kodissaan ne olisivat päätyneet kilpikonnien taivaaseen.

Fasu pentuna kasvattajansa luona.

Kun muutin omilleni, otin kaverikseni Fannin. Tuon diivamaisen pienen bengalitytön. Se on minulle kaikki kaikessa. Fanni oli pentuna raivostuttavan äänekäs rasavilli, joka selkeästi kaipasi kaveria itselleen. Niimpä päästään asiaan, josta teille tässä tekstissä halusinkin kertoa - toisesta kissastani, Fasusta.

Aloin etsimään Fannille kaveria sen ollessa n. puoli vuotias. Selasin netin palstoja aktiivisesti. Lopulta löysin Rovaniemeltä pentueen, jonka pienimpään, surusilmäiseen hauraan näköiseen poikaan ihastuin. Juttelin omistajan kanssa pitkään mm. pennun terveydestä, elintavoista ja - ympäristöstä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja pentu varattiin minulle. Pennusta tulisi maksaa 50€.

Kissan saa luovuttaa sen ollessa 12-viikkoinen. Ihmettelin, kun omistaja otti aiemmin yhteyttä, että pentu on tuotava nyt tai he eivät sitä pysty tuomaan. Luovutusikään olisi vielä vajaa pari viikkoa. Suostuin kuitenkin, sillä muuten en olisi pientä söpöläistäni perheeseemme saanut.

Fasu hoidossa Minnalla.

Kissa tuotiin minulle aikaisin aamulla, olikohan kello viisi vai kuusi. Elimme kevättä vuonna 2009. Vaihto tapahtui nopeasti pihalla - omistaja nosti kuljetuskopan autosta, siirsi pennun minun kuljetuskoppaani ja lähti. Se oli siinä. Vein pennun kotiin, makuuhuoneeseeni lukitun oven taakse Fannista. Avasin kuljetuskopan oven, ja pentu juoksi heti puskemaan minua ja kehräämään. Ihmettelin. Sitä ei jännittänyt yhtään, vaan se vaikutti todella huomionkipeältä, ihan kuin jotain olisi vialla.

Nostin pennun syliini ja siinä kohtaa hieraisin silmiäni. Sen korvat olivat ääriään myöten täynnä mustaa, kahvinpurumaista vaikkua. Sen silmät olivat punaiset ja niistä valui vettä. Olin järkyttynyt. Otin yhteyttä omistajaan, joka kuittasi silmät sillä, että he olivat pitäneet auton ikkunoita auki ja tupakoineet matkalla. Että mitä?? Hieman saisi järkeä käyttää, kun kyydissä on pieni kylmissään oleva kissavauva. Uskomatonta. Korviin hän ei ottanut kantaa, sillä ei itse ollut huomannut mitään, joten tuskinhan siellä korvissa mitään on. Aijaa, sokeako olet?

Siinä me istuimme kissavauvan kanssa odottaen, että eläinlääkärit aukeavat. Soitin välittömästi Leena Oksaselle, joka oli hoitanut Fanniakin. Leenalla oli päivä täynnä, mutta hän ottaisi kissan työaikansa ulkopuolella. Ja niin sitä mentiin. Leena totesi heti, että korvapunkki. Luultavasti ollut syntymästä asti, kun sitä oli niin paljon. Pennulla oli myös hoitamaton silmätulehdus. Asiasta oltiin yhteydessä entiseen omistajaan minun ja lääkärin voimin - omistaja ei edelleenkään myöntänyt asiaa, vaan totesi korvapunkin tarttuneen Fannilta (!!!). Mikä urpo.. Hän ei suostunut osallistumaan eläinlääkärikuluihin, vaikka oli minulle (luultavasti) tietoisesti sairaan pennun myynyt. Minä pyysin häntä ilmoittamaan muiden pentujen omistajille samoista vaivoista, mutta tuskin niin tapahtui.

Fasu ja Fanni.

Pentu joutui asumaan pari viikkoa eristyksissä Fannista, joten se meni ystäväni Minnan luokse. Siellä minä kävin päivittäin rääpälettä katsomassa ja putsaamassa korvia. Parin viikon jälkeen huokaistiin helpotuksesta, kun pentu oli hoidettu kuntoon ja sai nimekseen Fasu Casper.

Ehkä tämä pieni otus on kirottu jo syntyessään, sillä seuraavan vastoinkäymisen koimme vain muutama kuukausi myöhemmin, kun Fasua kastroitiin. Vein Fasun eri eläinlääkäriin kuin aiemmin, sillä sinne oli paremmat bussiyhteydet. Sen jälkeen kaduin joka hetki, miksi en vienyt Fasua tutulle ja turvalliselle lääkärille?

Odotimme lääkärin odotusaulassa, että toimenpide on ohi ja voimme lähteä kotiin. Lääkäri kuitenkin pamahti paikalle ja kutsui meidät huoneeseen. Siellä minun pieni vauvani makasi tiedottomassa tilassa tippaletkuissa! Viisin kertainen määrä kipulääkettä. Kiva. Sellainen annos riittäisi tappamaan isommankin otuksen. Itkin, huusin, olin niin vihainen ja peloissani. Lääkäri katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi "Jos sun kissa kuolee, ostan sulle uuden". Että mitä!? Sillä hetkellä minun olisi tehnyt mieli hypätä tämän ämmän kurkkuun kiinni ja lausua muutama painava fakta. Joo, kyllähän minulla siinä tilanteessa suu kävi, mutta sain pidettyä itseni muuten kurissa. En ikinä unohda sen lääkärin naamaa, enkä vieläkään ymmärrä miten tuollainen kusipää voi toimia eläinlääkärinä.

Pääsimme Fasun kanssa kotiin useita tunteja myöhemmin. Sen pitäisi herätä pari tuntia myöhemmin, mutta se ei herännyt. Se oli aivan kylmä. Siinä minä lämmitin saunat ja kaikki, yritin saada sen lämpimäksi. Sen hengitys oli vaimea. Pelkäsin, että menetän sen. Ne oli kamalia tunteja. Lopulta, noin kymmenen tuntia myöhemmin se heräsi, mutta ei voinut hyvin. Niimpä Fasu palasi lääkäriin tippaletkuihin, ja jäi sinne lähes viikoksi. 

Oli maailman ihanin hetki nähdä Fasu pirteänä ja terveenä, kun viimein pääsin hakemaan sitä. Sen silmät sädehtivät ja kaikki hoitajat kehuivat sitä reippaaksi. Saimme lääkkeet mukaan ja lähdimme kotiin, eläinlääkäri sitoutui veloituksettomiin kontrollikäynteihin, sillä lääke olisi saattanut vaurioittaa sisuskaluja.

Aluksi meni hyvin, Fasu toipui. Siitä ja Fannista tuli erottomattomat. Sitten vuoden 2010 joulukuussa tapahtui jotain. Perinteisen pesutuokion jälkeen se alkoi kouristelemaan ja muuttui aivan kylmäksi ja veltoksi. Tein jälleen kaikkeni, että pieni saatiin lämmitettyä. Fanni ja minä valvoimme sen vierellä, ja Fasu toipui tästäkin. Tosin jälleen oli eläinlääkärijakso edessä.

Puoli vuotta kului ihan mukavasti, mutta sitten eräänä yönä heräsin Fannin kovaan huutoon. Juoksin katsomaan, ja Fasu kouristeli lattialla. Sen raajat olivat aivan luonnottomassa asennossa, kuolaa vaahtosi ja se pissasi alleen. Soitin eläinlääkärin päivystykseen, jossa sanottiin sen kuulostavan epilepsialta. Niimpä Fasua jälleen alettiin tutkimaan.

Fasu sai heti epilepsialääkityksen, joka estäisi kohtaukset. Sen voimin pärjäsimme hyvin. Sain lääkkeen jemmattua namien sisään, ja luulin ettei Fasu huomaisi. Ei kuitenkaan kauaakaan, kun se ei enää syönyt mitään nameja - ei edes niitä, joissa lääkettä ei ollut. Tajusin, että se voi huonosti lääkkeen takia, vaikka annostus oli pienin mahdollinen. Tein melko painavan päätöksen silloin. Halusin, että Fasu saa elää onnellisena ja virkeänä niin kauan kuin elää, eikä voida pahoin. Niimpä lopetin lääkkeen.

Kohtaus on tullut sen jälkeen aina puolen vuoden välein. Opin tunnistamaan kohtauksen ja toimimaan sen aikana. Muut kissat herättävät öisin, jos nukun kohtauksen aikaan. Fido (Pömppä) hoitaa Fasua aina kohtauksen jälkeen uskollisesti ja pieni perheemme on kokonaisuudessaan tottunut Fasun sairauteen hyvin. Fasu on muuten erittäin virkeä, leikkisä, huomionkipeä ja kiltti kissa. Se elää täyttä elämää aina sen puoli vuotta.  

Kyllähän minä joka kerta pelkään, koska kohtaus jää viimeiseksi.

Fido aka Pömppä

Viimeksi kohtaus tuli torstaina. Istuin sohvalla lukemassa lehteä. Fasu lähti säntäilemään pelästynyt ilme kasvoillaan, joten tiesin kohtauksen nyt tulevan. Kävelin sen perässä ja juttelin rauhallisesti. Pian sen jalat menivät alta ja se kaatui kouristelemaan. Kamalaa, kun ei voi tehdä mitään. Pidin sen päätä varoen ja puhuin koko kohtauksen ajan sille. Sen raajat vääntyilivät miten sattui, kuola vaahtosi ja se pissasi alleen. Pari minuuttia myöhemmin se oli ohi ja Fasu täysin poikki. Istuin sen vierellä tunteja. Myös Pömppä oli paikalla pesemässä ja hoitamassa Fasua. Sain taas kiittää ylempää tahoa, että pieni kissapoika jäi henkiin.

Fili aka Vilperi

En käsitä, miksi pienellä olennolla pitää olla näin kamala taakka harteillaan. Enkä ymmärrä, miksi pieni kissa on joutunut kestämään kaiken tämän elämässään. Fasu on maailman herttaisin pieni poika, joka ansaitsee parhaan mahdollisen elämän - onneksi minä ja kolme muuta kissaani pystymme sen hänelle antamaan. Onko epilepsiakin seurausta eläinlääkärin kohtalokkaasta virheestä, voi olla - se jää mysteeriksi. Toivon, että kyseinen eläinlääkäri suo ajoittain ajatuksen Fasulle. Fasu on taistelija. 



Tarkastakaa aina huolellisesti uuden perheenjäsenenne taustat ja terveys. Ja vaikka harvoin eläinlääkärillä tälläisiä virheitä sattuu, niin kannattaa kysellä ihmisten kokemuksia lääkäristä etukäteen.

Long time no see.

Kuva: Lungi Media

En ole kirjoittanut aikoihin. En voi sanoa, että olisi ollut niin kiire, mutta jotenkin tämä on vain jäänyt. Eilen sitten selailin blogiani ja päätin, että alan taas päivittämään aktiivisesti. Ajattelin, että lataisin teille jatkossa enemmän videoita tänne keikkareissuilta ja muista musiikkiini liittyvistä asioista. Mitä mieltä te olette, olisiko se jees?

Syksy on mennyt kohtalaisen rauhallisesti. Olemme työstäneet uutta matskua ja suunnitelleet räjäyttävää keikkasettiä. Keikkasetti alkaa olemaan nyt kuosissa, ja voin väittää, että jo valmiiksi energinen settimme saa melkoista lisäpuhtia uusista kappaleista ja muista hulluista ideoista! Olen erittäin tyytyväinen. Myös keikkajengimme on muuttunut parempaan suuntaan, ja meillä on nyt mukana lisäkseni neljä tyttöä. Heistä voisinkin kertoa teille hieman enemmän.

Neea ja Rela ovat kulkeneet tätä matkaa kanssani jo useamman vuoden, enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Järjestimme heidän kanssaan syksyllä koelaulut Oulussa, josta bongasimme laulajalahjakkuuden nimeltään Riikka. Hän innostui myös tuplaamisesta, ja räppääkin taitavasti ja innokkaasti! Rakastan nähdä ihmisen intohimon ja palon tehdä asioita. Vain pari viikkoa koelaulujen jälkeen tutustuin Jonnaan, joka muutti Espoosta lähes naapuriini. Juttelimme musiikista ja kävi ilmi, että Jonna rakastaa laulamista, mutta pelkää esiintymistä. Ja kyllä, Jonna laulaa kuin enkeli! Niimpä otin tehtäväkseni poistaa häneltä esiintymiskammon. Kuinka kävikään? Jonna on esiintynyt kanssamme jo kolme kertaa!

Vas. Riikka, Rela, Sana, Neea, Jonna (Kuva: Lungi Media)

Aloimme järjestämään Oulussa hyväntekeväisyyskampanjaa Joulun iloksi. Tarkoituksemme on käydä ilahduttamassa lapsia, nuoria ja vanhuksia esittämällä pari kappaletta heille. Kohteet ovat nyt tiedossamme, ja esiintymiset parin viikon päästä! Olemmehan me aiemminkin jo tehneet vastaavaa, mutta pienemmässä mittakaavassa - esimerkiksi Ylikiimingin Toivon Kartanossa vierailimme moikkaamassa lapsia, ja pamahdimme 12-vuotiaan fanini synttäreille Lumijoelle. Jos minä pystyn ilahduttamaan joitakin ihmisiä näin pienillä teoilla, miksi en tekisi sitä?

Kuvien hiuslookkini on luonut Jörö-Jukan Saara!

Tässäpä oli nyt vähän kuulumisia, ja nyt kysymys teille: 

Mitä sinä haluaisit lukea blogistani seuraavaksi?