tiistai 24. tammikuuta 2017

Mikä-Mikä-Maa

Julkaistiin viime perjantaina 20.1.2017 uusi kappale nimeltä "Mikä-Mikä-Maa". Kappaleessa vierailee Aikakoneestakin tuttu Sani. Kappale pääsi Suomipopin POP TOP10 - listalle, ja soikin siellä eilen ensimmäistä kertaa sijalla 4. Oli todella jännää kuunnella omaa kappaletta ekaa kertaa isolta radiokanavalta. Luulen, että pitkäaikaiset fanit, ystävät ja perhe kokivat samanlaisia kylmiä väreitä ja hikikarpaloita yhtä aikaa. Se oli aika mageeta. Tänään kappale soi sitten sijalla 2! Virittäydy siis taajuuksille klo 19 jälkeen ja muista äänestää meitä joka päivä täällä!



Kappale sai alkunsa jo vuonna 2015. Mulla iski jonkinlainen ikäkriisi lähestyneestä 25-vuoden iästä, ja toivoin että Peter Pan koukkaisi mut mukaansa Mikä-Mikä-Maahan... No kaikki lukutaitoisethan tietää, ettei niin voi tapahtua. Ne ajatukset kuitenkin rullasi päässä, ja alkoi muodostua riimeiksi - muistoiksi, iloksi ja suruksi. Siitä syntyi Mikä-Mikä-Maa. 

Tämä on ollut pitkä ja raskas projekti, mutta olen iloinen, että saatiin julkaistua tällainen iskelmäräp tähän väliin. Katsotaan mihin suuntaan seuraavat projektit vie ;)

Kiitos kun olette mukana! Tässä kappaleen video:

 

KUUNTELE SPOTIFYSTA JA LISÄÄ SOITTOLISTALLESI: Mikä-Mikä-Maa Spotify