Räpsyt kuosiin ja reissuun.

Anteeksi huono puhelinlaatu. Räpsyt <3

Poistatin ihanat ripsienpidennykseni pari viikkoa sitten, kun halusin hetken olla ilman niitä. Toisin kuin väitetään; minulla oli omat ripset tallella, toki hieman kuluneina. Älä ikinä nypi ripsienpidennyksiä pois, vaan poistata liikkeessä! Hoitoaineella omat ripseni tulivat kuntoon noin viikossa. Heti seuraavana aamuna poiston jälkeen, peilikuva oli masentava ja ripsiväriä sai levittää useita kerroksia. Meikkaamiseen kului aikaa tavattoman kauan ja ilman meikkiä näytin kamalalta. Kauniit ripseni, kasvojeni kehykset olivat poissa. Tunne oli kamala, mutta samalla vapautunut- sain hangata ja kastella silmiäni. Kauneuden eteen täytyy kuitenkin tehdä uhrauksia, joten tänään aamulla laitatin ripset takaisin. JS Studion Satu taas taiteili komiat ripset kultaisen glitterin kera. Kyllä nyt kelpaa lähteä viikonloppuna pohjoiseen!

Kuluva kuukausi on vierähtänyt hujauksessa. Miten voi olla näin kiire, vaikka ei käy töissä, eikä ole mitään kummempia arkirutiineja? Vai onko minulla edes ollut kiire, vai tuntuuko se vain siltä, kun flunssa vei yli puolet kuukaudestani? Huoh, onneksi se viimein helpotti.

Ylihuomenna lähdemme Ivaloon keikkailemaan. Otan reissun enemmänkin loman kannalta, vaikka työmatkahan tuo on. Meitä odottaa upea hotellihuone Kultahipussa, jos nettisivuun ja ihmisten palautteeseen on uskominen. Uusia ripsiä uhmaten, aion todellakin saunoa ja nauttia perjantai-illasta! Samaisena päivänä minulla on myös radiohaastattelu Ivalon paikallisradioon, kuunnelkoon ken pystyy!

Lauantaina ajellaan sitten takaisin Ouluun ja tehdään välipysähdys Rovaniemellä. Vedän kauppakeskus Revontulessa kaksi rap-työpajaa, klo 14.00 ja 15.00. Toivottavasti kiinnostuneita saapuu paikalle!

Ruokailua varten olen varannut pöydän Rovaniemen Martinasta, ja odotan makunautintoa innolla - kotisivut olivat herkulliset! Martina Facebook

Kirjoitan reissusta sitten kuvien kera!

Kynsiä ja musaa.

Ompa taas aika vierähtänyt nopeasti. Vasta äsken tajusin, että ensi viikolla siirrytään jo maaliskuun puolelle. Mihin kaikki tämä aika katoaa? Tuntuu, ettei mukana tahdo enää pysyä. Positiivista siinä on se, että auringonsäteet ovat hivelleet meitä tämän viikon, eli kevättä kohti mennään vauhdilla! Minua tosin harmittaa, etten ole ehtinyt edes luistelemaan... Viimeiseen kuukauteen en tosin ole tehnyt mitään muutakaan liikunnallista, sillä kipeänä ei kannata pahemmin rehkiä. Ja juuri tällä viikolla, kun iloitsin parantumista ja kuntoutusjaksoni alkoi, iskikin jäätävä päänsärky. Aina pitäisi malttaa parannella itsensä rauhassa. Tämän opin nuorena, kun ilmeisesti angiinan jälkitauti vei vasemman korvani kuulon. Näin ei olisi varmaankaan käynyt, jos olisin kiltisti vain levännyt ulkona riehumisen sijaan.

Viime viikolla kävin laitattamassa Kynsisstudio MiMissä uudet kynnet. Yksi kynteni oli kokenut kovia, revennyt kynsinauhoistaan, mutta Mirkka osasi paikata tilanteen. Nyt vain odotellaan, alkaako se kasvamaan kuten pitäisi. Toivon parasta, sillä en haluaisi joutua irroittamaan koko kynttäni! Kyseessä siis se kynsi, josta aiemmassa blogissakin mainitsin; tökkäsin sen tuolin selkänojaan, jolloin kynsinauhat repesivät. Harmittaa niin pirusti, mutta vahinkoja sattuu. Pääasia silti on, että nyt on kuitenkin todella upeat kynnet, joita kelpaa esitellä. Kädet ovat ihmisen käyntikortti, joten pitäkää kynsistänne huolta! Kauniit kädet huomataan.

Kiitos Kynsistudio MiMin, joka pitää kynteni upeina <3

Musiikkipuolella on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä! Maricel palasi keikkakokoonpanoon vuoden tauon jälkeen. Tauko siis johtui perheenlisäyksestä. Nyt Tomppa, kummipoikani, alkaa olla jo iso kuolakone, joten Maricel voi irtaantua hänestä satunnaisesti keikkailemaan. Siistiä! Viimeksi Maricel taisi olla mukana Bysiksellä Oulussa viime vuoden helmikuussa, jolloin tapahtumassa esiintyi lisäksemme myös ihana Kouvolalaiskaksikko Nost3&Protro. Ompa aika kulunut vauhdilla... Ensimmäinen keikkamme tauon jälkeen piti olla Oulun lähikunnassa Kempeleessä, mutta ensi viikolle tulikin lähtö Ivaloon. Pessi (DJ) ei pääse mukaan, joten olemme ihan kahdestaan. Todella pelottavaa, sillä emme ole ikinä keikkailleet kaksin. Olen kyllä ihan varma, että kaikki menee hyvin. Tule paikalle! Heh, juuri kun julkaisin blogini, muistin, että esiinnyimme Kuivaniemen markkinoilla vuonna 2011 kahdestaan! Eipä siis olekaan ihan ensimmäinen kerta! ;)

Maricel & Sana ( + Tomppa) Puolanka 2012.

Musiikkipuolen toinen suuri uudistus on keikkamyyjät. Ensimmäistä kertaa urani aikana ulkopuoliset myyjät hoitavat keikkamyynnin. Tottakai itsekin myyn aikataulun salliessa, mutta suurin vastuu on myyjilläni. Jännää. Kunhan hommat alkavat rullaamaan, pääsemme varmaan keikkailemaan pitkin Suomea - toivottavasti.  Myös päivitystä musiikkilaitteistoon on tulossa. Laatu paranee kummasti! Levykin on hyvällä mallilla, ja pienipainos singleä julkaistaan nyt keväällä.

Ehkäpä tässä oli taas uusimmat kuulumiset tältä erää. Lähden parantelemaan päänsärkyäni.

Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Ystävä vai selkäänpuukottaja?

Ylä - ja alamäkiä vuodesta 04.

Ystävänpäivä herätti minussa ajatuksia, jotka harvemmin tuppaavat pääkoppaani vaivaamaan. Mietin meinaan entisiä ystäviäni. Niin monet ovat jääneet matkalle. Niin monet, joiden kanssa vietimme upeaa aikaa ja saimme hienoja muistoja. Useimmat ystävistäni jäivät, kun muutin viisi vuotta sitten Espoosta Ouluun. Vain kourallinen Espoon kavereita jäi. Harmillista. Voiko tässä kohtaa nyt sanoa, että "kasvoimme erillemme". Näihin ystävyyssuhteisiin ei sentään liittynyt mitään draamaa.

Vuosi sitten ystävänpäivänä minulla oli kaksi ystävää enemmän. Pidin heitä molempia hyvinä ystävinäni, kerroin surut ja murheet, avasin sydämeni ja luotin heihin. En ehtinyt edes kääntyä selin, kun he jo puukottivatkin selkääni. Mikä saa ihmisen toimimaan näin ystäväänsä kohtaan? Miten joku voi elää kaksinaamaisuutensa kanssa? Eikö ihminen itse tiedosta tekojaan? Entä sitten, kun hän tekee kaikille ystävilleen näin? Sitten hän on yksin. 

Kerron teille toisen näistä tarinoista.

Tunarointia vuodesta 06.

Toinen näistä ystävistäni, sanotaan vaikka Venlaksi, vannotti aina luottamustaan. Hän lupasi, ettei ikinä kertoisi asioitani kenellekään ja sai minut uskomaan sinisilmäisesti itseensä. Vietimme monet illat saunoen ja jutellen "tyttöjen juttuja". Kerroimme toisillemme kaiken. Voi kuinka monta kertaa itkimme toisiamme vasten, ja kuinka monta kertaa nauroimme kuollaksemme. Venla oli ehdottomasti yksi parhaimpia ystäviäni. Hänen seurassaan pystyin huoletta olla oma itseni.

Venla asui eri puolella Suomea, ja vieraili satunnaisesti luonani. Autoin Venlaa aina hyväsydämisesti, sehän on ystävän tehtävä. Ilman minua hän olisi jäänyt paljosta paitsi. Soittelimme usein. Useimmiten puheenaiheemme koskivat miehiä ja tapahtuneita kommelluksia. Välillä meillä ei ollut edes mitään asiaa ja silti soittelimme - niinhän ystävät tekevät.

Seuraavan kerran kun Venla tuli luokseni, olin maassa. Hän kysyi syytä, ja kerroin tyypistä, joka jatkuvasti pilkkasi ja haukkui minua täysin syyttä. Venla tunsi kyseisen henkilön. Keskustelun aikana Venla haukkui hänet pystyyn ja kääntyi asiassa puolelleni - tottakai. En minä häntä pakottanut tai manipuloinut; tämä oli hänen oma kantansa asiaan. Monesti keskustelun jälkeenkin hän kirosi kyseisen ihmisen maanrakoon, mistä syystä milloinkin. Pian tälläisiä tapauksia alkoi tulla lisää, moni ihminen sai kuulla kunniansa - selän takana tietenkin. Minä nöykyttelin ja yritin ymmärtää, kuinka julmia tai tyhmiä nämä ihmiset ovat. 

Kaverisuhde ja musaa vuodesta 10.

Aika kului, tapahtui muutoksia. (Näistä en sano enempää, sillä en halua kenenkään tietävän Venlan oikeaa henkilöllisyyttä, sillä en halua mustamaalata tarkoituksella ketään.) Venla kuitenkin jäi minulle lopulta velkaa tuntuvan summan rahaa, kyllähän minä häneen luotin - lähes parhaaseen ystävääni! Hän lupasi aina seuraavana päivänä maksaa, mutta rahaa ei kuulunut. Aika venyi ja venyi. Hänestä ei enää juurikaan kuulunut. Hän ei vastannut soittoihini. Tuntui, että Venla ignoorasi minut velan takia. Enkö ollutkaan sen arvokkaampi? Pistin Venlalle monia viestejä, etten halua menettää ystävääni rahan vuoksi, ja että ihmettelin miksei hän maksa, kun kerta oli luvannut. Lopulta sain vastauksen; jälleen tyhjiä lupauksia. Tilanne kärjistyi siihen, että sain rahan - en tosin Venlalta itseltään. Yhteydenpito heikkeni olemattomiin.

Venlan ystäväpiiri muuttui muuton myötä, ja hän alkoi hengailla näiden ihmisten kanssa, joita oli minulle aina haukkunut. Ihmettelin asiaa, mutta en vaivannut päätäni sillä sen enempää. Ei ole minun asiani. Olimme satunnaisesti yhteydessä, mutta luottamukseni häneen oli hiipunut.

Tyttöjen juttuja vuodesta 11.

Pian aloinkin kuulla monelta ihmiseltä, luotettavilta tietolähteiltä siitä, kuinka Venla puhuu minusta pahaa selän takana ja levittää perättömiä juoruja. Minulle hän taasen esitti kaveria. Mitä ihmettä? Yhä useampi kertoi näistä paskapuheista, jolloin minun oli pakko hyväksyä tosiasiat - Venla oli todella kaksinaamainen. Mietittyäni asiaa tajusin, että juuri näinhän hän toimi minunkin kanssani; haukkui muita selän takana - ja nyt hän tekee samaa minulle. Kysyin häneltä asioista suoraan, mutta hän kielsi kaiken. Hän siis valehteli, ja vielä aivan pokkana. Tämän jälkeen jätin Venlan täysin omaan arvoonsa. Senkun puukottaa ystäviään selkään, valehtelee ja pettää. Se ei ole minun ongelmani, vaan hänen. Laskettuani asioita yhteen, ymmärsin myös, että hän käyttää ihmisiä hyväkseen saavuttaakseen itse jotakin. Minä olin helppo sinisilmäinen kohde. Hänen ystävyytensä oli vain kulissia. 

En vain voi uskoa, että Venla on sisimmiltään paha ihminen, mutta enhän minä ikinä halua uskoa kenestäkään mitään pahaa. Tunsimme vuosia ja vietimme unohtumattomia hetkiä - en voi uskoa todeksi, että hän petti minut. Tätä menoa hänen tarinansa ei tule päättymään hyvin.

Suuri rakkaus vuodesta 11.

Tämän tekstin pointti oli se, että älä koskaan, ikinä, milloinkaan puukota ystävääsi selkään. Älä päästä kaksinaamaisia ihmisiä lähellesi, äläkä ole liian sinisilmäinen. Mietin joka päivä, mitä olisin voinut tehdä toisin, että olisin välttynyt tältä. Vastaus on; en mitään. Toiset ihmiset ovat julmia, tekevät mitä vain saadakseen haluamansa. Me sinisilmäiset uhrit jäämme helposti välikappaleiksi ja pelinappuloiksi.

Kunnioita, rakasta ja ole rehellinen.

Flunssan jälkipuintia.

Huh, ompa aika kulunut. En yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoitella. Kolmisen viikkoa olen riutunut flunssan kourissa, ja viime viikolla olikin sitten kaikenlaista muuta tekemistä. Nyt ehdin raapustella viime aikojen tapahtumia ja ajatuksia.

Tosiaan, flunssa on vaivannut useamman viikon. Lieneekö influenssaa. Sitkeä pirulainen ainakin. Olen siinämielessä vähän "äijä", etten vaivautunut "pikkuflunssan" vuoksi lääkäriin. Ehkä olisi pitänyt, sillä kenties antibiooteilla tämä olisi ollut ohi jo aikoja sitten. Nyt olen kitunut kotona ja kironnut, kun en pääse kuntoilemaan. Alkuun ruokavalio sujui hyvin, mutta loppuajasta alkoi suklaa ja muut herkut maistumaan - pitkäaikainen kotona makaaminen ei tee hyvää. Siinä murtuu vahvemmankin itsekuri. Noh, en ala ruoskimaan itseäni tästä, vaan olen suunnitellut hyvän treeniviikon, jota alan suorittamaan heti kun paranen kunnolla. Tämä viikko menee vielä rauhallisen kotijumpan parissa.

Huomatkaa muut kynnet, 6vkoa laitosta :)

Viime viikolla olin tiistaina hiusmallikeikalla. Hiukset katkesivat jälleen. Leikkaajana oli eräs maailmallakin tunnettu kampaaja. Siistiä! Kyllähän sen heti tukasta huomaa, kun kivenkova ammattilainen on asialla. Päivä oli pitkä ja raskas, flunssa vei voimat. Illalla show oli ohi, ja vaihdoin esiintymisvaatteita omiini, kun tökkäsin kynteni järjettömän kovaa tuoliin. Se oli sietämätön kipu! Geelikynteni repi oman kynteni kynsinauhoistaan irti... Auts! Siinä muutamat ärräpäät päästelin, yritin vaihtaa vaatteet ja tyrehdyttää verenvuodon. Kotiin päästyäni desinfioin kynnen ja pistin pakettiin. Kipu oli kamala. Kynsi on siis edelleen paikallaan, mutta molempien puolien kynsinauhat ovat revenneet. Kaunis kynteni on nyt siis pilalla, nyyh. Tänään minulla on aika Kynsistudio MiMiin huoltamaan kynnet, jossa kuulen tuomion revenneestä kynnestä ja saan varmasti apua sen hoitoon. Ei voi muuta sanoa, kun että on ainakin kestävät geelit!

Uusin löytöni <3

Viime viikolla aloitin opiskelun personal traineriksi. En ole kertonut siitä juuri kenellekään, mutta nyt kerroin teille! Haluan kantaa korteni kekoon, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus terveellisempään elämään. Ja onhan minulla henkilökohtaista kokemusta ylipainosta ja laihdutuksesta, joten uskon olevani avuksi monille ylipainon kanssa kamppaileville - tiedän tarkalleen mitä he käyvät läpi, eikä ihan jokainen personal trainer voi sanoa samaa. Saa vaan nähdä läpäisenkö kokeen, sillä asiat tuntuvat todella vaikeilta. Huono muisti ja tiukka aikatauluni eivät auta asiaa. Yritän silti parhaani, sillä se olisi unelma-ammatti! Tosin mietityttää, miten selkävikainen alalla pärjäisi, mutta   
                              en anna sairauteni seisoa unelmieni edessä.

Ruokatauolla piipahdin alennusmyynneissä ja löysin ihanat kengät! Pakko jakaa kuva tänne. Kiitos nam!

Treeniä ja lepoa hihih.

Tähän loppuun haluan vielä tsempata kaikkia laihduttajia, sillä ilokseni taas eilen kuulin blogini auttavan painonpudotuksen kanssa! Kolme tärkeintä asiaa painonpudotuksessa ovat ruoka, liikunta ja lepo. Muista syödä säännöllisesti, levätä tarpeeksi ja lisätä liikuntaa vaikka arkirutiineihin esim. siivoamalla, kulkemalla portaita hissin sijaan ja jumppaamalla Salkkareiden ajan. Helppoa? Laihdutus ei ole rakettitiedettä, vaan maalaisjärjellä pääsee todella pitkälle! ÄLÄ LOPETA SYÖMISTÄ! Ruoka on kehon polttoainetta, ja energiaa tarvitaan, jotta kehomme toimii oikein ja voi hyvin. Painotan edelleen, ettei painonpudotus ole mikään kuuri, vaan koko elämän kestävä muutos. Kyse on elämäntapamuutoksesta, ei laihdutuskuurista. Olettaen siis, että haluaa pysyviä muutoksia. Käytä järkeä, älä kiduta itseäsi, vaan syö ja liiku niin, että voit hyvin! Hyvinvointi on kaiken perusta.

Kun voit hyvin, myös näytät hyvältä. 

 

Ps. Julkaisen lähiaikoina sähköpostiosoitteen, johon voit lähettää painonpudotusta koskevia ajatuksia ja kysymyksiä, ja koitan auttaa parhaani mukaan.
Pps. Huikeeta, blogiani on luettu jo n. 10 000 kertaa!

Ahdistelijoita ja paskanpuhumista.

Ouluhalli 2012. Kuva: Seppo Hinkula

Olen huomannut 8 vuoden "musiikkiurani" aikana mielenkiintoisia ilmiöitä, ihmisiä ja asioita, joihin en ikinä olisi törmännyt, mikäli eläisin "normaalia elämää", tarkoittaen etteivät ihmiset tietäisi minua musiikkini kautta. Monesti olenkin miettinyt, millaista se "normaali elämä" olisi? Kerran aiheesta isältäni kysyinkin, että millaistakohan olisi ollut elää ihan normaali nuoruus ja elää nytkin ihan tavallista elämää? Isä totesi tähän tyynesti "Ei se sovi sulle." Uskottava se kai sitten on! Ehkäpä normaali elämä olisi ollut liian tylsää ja jännityksetöntä minun makuuni. Olen spontaani kokeilunhaluinen tyyppi. Rakastan esiintymistä ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Musiikki on suurin intohimoni. Kai tämä on se tie, jota halusin kulkea.

Aina kun tuot itsesi esille jollain tapaa, saat valmistautua henkisesti siihen, etteivät kaikki pidä sinusta.

 

Minä 16v.

Kun aloitin musiikkiuraani 15 vuotiaana, olin todella herkkä palautteelle. Otin aina itseeni, kun joku huuteli perääni loukkaavia mielipiteitään tai haukkui netissä nimettömänä. Kesti vuosia oppia ottamaan kritiikki vastaan. Toiset eivät opi koskaan. Kyllähän minä aina esitin, etteivät ne haukut minua loukanneet tai masentaneet, mutta se oli täyttä kulissia. Henkisesti olin täysin hajalla saamastani palautteesta, mutta yritin olla ajattelematta sitä tai purkaa ajatukset musiikkiin. Se palaute oli nuorelle tytölle liikaa, varsinkin kun kritiikki kohdistui musiikin lisäksi myös ulkonäkööni. Musertavaa. Miten rakas harrastukseni ja päiväkirjamainen avautumiseni edes päätyi niin ison yleisön tietoisuuteen? Selitys on yksinkertainen, olin tuolloin ainoita nais...korjaan, tyttöräppäreitä... Olin pienestä pitäen järjettömän kunnianhimoinen, ja halusin vain olla paras - yksinkertaisesti kaikista paras. Nyt kun mietin sitä, se tuntuu naurettavalta ja lapselliselta, mutta lapsihan minä vasta olinkin.

Koen vasta viime vuonna tajunneeni räpin salat, ja nyt vasta voin sanoa räppääväni tosissaan. Outoa, olenhan kuitenkin räpännyt vuosia. Silti koen olevani hyvässä tilanteessa, sillä monet vuosia räpänneet artistit eivät enää kehity, eivätkä itse edes tajua sitä! Tällöin voisi kenties alanvaihto olla paikallaan? Minä tykkään rikkoa rajoja, kokeilla uutta ja antaa itsestäni kaiken musiikille. Tuntea sen rytmin, ja räpätä kuin viimeistä päivää. Joka kerta, kun teen biisiä - haluan ylittää itseni, ja tarjoilla kuuntelijoille uuden upean kokemuksen. Kyse on vain minusta, ei kenestäkään muusta. Minun ei tarvitse olla parempi kuin muut, en tunne enää tarvetta kilpailla, muiden kuin itseni kanssa. 

Olen törmännyt "urani" aikana moniin katkeriin ihmisiin. Osa heistä on itsekin artisteja, osa minulle täysin tuntemattomia ahdistelijoita. Näitä ihmisiä yhdistää se, että kaikilla on jokin pakkomielle minuun, he mm. seuraavat facebookista tarkasti tekemisiäni. Jos nämä ihmiset oikeasti vihaisivat minua, kuten antavat olettaa - he tuskin kyttäisivät minua, puhuisivat minusta, tuhlaisivat aikaansa minuun - vaan eläisivät, kuin minua ei olisikaan. 

Kuva: Maiju Torvinen 2013

Kyseinen artistijoukko mustamaalaa minua toisille, keksii juoruja ja pilkkaa julkisesti. He dissaavat minua biiseissään ja huorittelevat facebookissaan. Kypsää touhua? Tälläiset tyypit tekevät vain itsestään pellen, sillä kyllähän kaikki ajanmyötä tajuavat mistä kenkä puristaa. Kateudesta. En ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ja elän kuin näitä tyyppejä ei oliskaan. Kukaan itseään kunnioittava artisti ei lähde haukkumaan kollegojaan - varsinkaan julkisesti. Mutta minuahan se ei häiritse, mainostahan se negatiivinenkin mainos on! 

Enemmän minua ihmetyttää nämä minulle tuntemattomat ahdistelijat. Tämä on siis joukko tavallisia ihmisiä, jotka haukkuvat useimmiten elämääni, harrastuksiani, asennettani yms - ja tekevät itse kaiken perässä. He siis haluavat olla samanlaisia kuin minä ja tehdä samoja asioita! Kukaanhan siis ei tajua kyseessä olevan kateellisten ihmisten? Hmm, ei varmasti. Tämä joukko nolaa itsensä kaikkien silmissä, mutta kyseiset ihmiset ovatkin useimmiten jotenkin sairaita tai muuten vaan vinksahtaneita. Tavallaan säälittää, joten en vaivaudu noteeraamaan heidän touhujaan. Hienoa, että elämäni on antanut inspiraatiota muillekin, ja että kauttani on löytynyt toistenkin elämälle tarkoitus. 

Viime aikoina lähipiiristäni on paljastunut monta selkäänpuukottajaa. Vuosienkin ystävyys on päättynyt, kun minut on petetty. Minä en halua lähelleni sellaisia ihmisiä, vaikka hyvät muistot painavatkin pääkopassa. Pahinta näissä tyypeissä on se, että he luulevat olevansa selityksien maailmanmestareita. Idiootteja he ovat, jos suoraan saan sanoa. Kukaan tervejärkinen ihminen ei ole niin kaksinaamainen, tai puukota lähes parasta ystäväänsä selkään ja esitä samalla kaveria. Suosittelisin hakemaan apua. Tälläinen ihminen ei ansaitse kenenkään ystävyyttä. Pidä silmäsi auki, äläkä luota sinisilmäisyyteen.

Valitettavasti kaikkia yllämainittuja ihmistyyppejä löytyy varmasti jokaisen lähipiiristä. Ihmiset koittavat ilkeyttään painaa meitä maahan ja tuottaa meille pahaa oloa. He useimmiten omaavat todella huonon itseluottamuksen, ja ovat kateellisia jollekin, mikä toisella on paremmin tai mitä toinen omistaa. Varmasti jokainen teistä lukijoistakin on törmännyt tälläiseen, joten haluan antaa neuvon tulevaisuutta ajatellen. Älä asennoidu niin, että annat tekijän haavoittaa itseäsi - koska juuri sitä hän haluaa. Asennoidu niin, että olet tekijän yläpuolella - sinulla on jotain mitä hän haluaa, ja siksi hän koittaa painaa sinut maahan ja tuottaa sinulle samanlaista tuskaa, jota itse käy läpi. Sinun ei tarvitse tuntea sääliä tälläistä kusipäätä kohtaan, mutta voit huomauttaa hänelle, että hän valitsi väärän uhrin - olet tarpeeksi vahva, etkä välitä.

Ihmiset, jotka hyökkäävät toista kohtaan, ovat itse heikkoja pelkureita.