sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Raskaita reissuja.

MökkiSanna.
Olipa siinä viikonloppu! Perjantaina tosiaan starttailtiin erittäin täyteen pakattu focus kohti Oulunsaloa, jossa oli viikonlopun ensimmäinen setti. Odotin tapahtumaa vähän kauhulla, sillä sitä ei oltu markkinoitu missään - ei siis missään. Ihmettelin asiaa suuresti, ja nyt ihmettelen vielä enemmän. Paikallahan ei ollut kuin muutama hassu ihminen, ja heti ilmeni teknisiä ongelmia. Miksaajat olivat työhönsä kyllästyneitä, ja "soundcheck" oli surkea. Soundi oli kamala. Vedimme muutaman biisin setin, vaikka ajattelin viheltää pelin poikki heti ensimmäisen kipaleen jälkeen - juurikin teknisistä syistä. Lava oli niin pieni, ettei siinä mahtunut edes liikkumaan ja mikrofonin johto tipahteli jatkuvasti lavalta, joten jouduin pitämään siitä kokoajan kiinni. Huoh. Keikka oli kamala, meille jäi erittäin paha maku suuhun ja hävetti edes esittää kappaleita kyseisillä miksauksilla. Ei koskaan enää. Tälläistä ei enää katsota läpi sormien, sillä paikalla olevat kuuntelijat saavat setistämme täysin väärän kuvan.

Lähdimme ajamaan keikan jälkeen Paltamoon, josta meille oli varattu mökki koko viikonlopuksi. Lähikaupasta meille oli avattu tili, jolla saisimme ostaa mitä vain, siistiä! Tunnelma oli latistunut ensimmäisen keikan vuoksi, mutta mieli kohentui päästessämme perille. Mökki oli hieno, kyllähän siinä viihtyisi. Ehdimme hetken hengähtää ja lähdimme Kajaaniin, jossa esiintyisimme illalla.




Juju @ Balls
Saavuimme Ballsin eteen, jossa pa:n roudaus oli täydessä touhussa. Söimme herkulliset kanasalaatit ja jännitimme keikkaa - olemmehan "vähän" eri linjaa, kuin pääesiintyjänä toiminut Juju + kollektiivi. Mietimme, että joko meidät otetaan vastaan hyvin, tai sitten kohtaamme täystyrmäyksen. Jännitystä oli ilmassa - turhankin paljon. Mieltäni rauhoitti, kun näin Ballsissa kahtakin nuoruuden kaveriani, ja ehdin muutaman sanan vaihtamaan ennen keikkaa. Hassua, miten nopeasti aika kulkee ja kaikki muuttuu.

<3
Hyppäsimme puolen yön korvilla puikkoihin ja yleisö oli aivan liekeissä! Saimme aikaan hyvät bileet! Keikka oli upea! Toki olisi saanut olla enemmän ihmisiä, mutta muutoin nautin siitä todella. Muutamat nimmaritkin sai jakaa, ja pariin yhteiskuvaankin pääsin. Olin otettu saamastani huomiosta. Juju räjäytti lopulta koko paikan showllaan. Me lähdimme mökille saunomaan ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä nukuimme pitkään ja valmistimme herkullista hedelmäistä savulohisalaattia. Marika loukkasi jalkansa kaatuessaan ulkona tuolilla, kun säikähti ampiaista, mutta onneksi minulla oli ensiapupakkaus mukana ja saimme nilkkaan heti kylmägeelit. Kipu helpoitti pian, eikä kyseessä onneksi ollut mitään vakavampaa.

Marikan tunarointi oli kyllä kertomisen arvoista: hän istui tuolilla terassilla, säikähti ampiaista ja lähti juoksemaan tuolin kanssa (!!), joku öttiäinen pisti jalasta ja Marika pomppasi kantamansa tuolin päälle vauhdista, jolloin se kaatui ja Marika levisi nurmelle. Tapahtumasarja oli erittäin hupaisa, mutta pahemman vahingon sattuessa ei olisi naurattanut. Jos nilkka olisi nyrjähtänyt, olisimme voineet heittää hyvästit onnistuneelle keikkashowlle.

Herkkuja bäkkärillä.
Kun meikit olivat naamassa, oli aika lähteä keikkapaikalle. Backstagella oli huomioitu erittäin hyvin ruoka-aineallergiat ja toiveemme - olimme iloisia. Saimme bäkkärille sohvankin! Luksusta. Tapahtumassa vallitsi todella mieluisa ilmapiiri ja kaikki artistit olivat kannustavia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan. Tunnelma oli upein ikinä!

Tarkoituksemme oli vetää kaksi settiä, toinen lasten tapahtumassa ja toinen itse päätapahtumassa. Lapsille oli todella ihana esiintyä, niin aitoja ja vilpittömiä! Lapset olivat innoissaan ja pomppivat minkä jaksoivat. Huudatukset menivät täydestä ja lapset nauttivat keikasta. Olimme onnellisia. Menin keikan jälkeen jakamaan lapsille nimmareita; se oli kuin muurahaispesään olisi astunut. Kaikki olivat kimpussa. Lopulta sain lapset jonoon ja nimmarit jaettua. Vetäydyimme syömään.

Pessi taiteili itselleen logon.
Päätapahtuman setti alkoi hieman puoli kymmenen jälkeen. Lavan edustalla oli tyttöjoukko, ja heidän takanaan läjäpäin poikia. Osallistuminen teineiltä oli vaitonaisempaa, vaikka kokoajan kamerat räpsyivät ja huulet liikkuivat sanojen tahtiin. Nuoret ujostelevat mielestäni liikaa. Pitäisi vaan nauttia keikasta välittämättä muista. Kun yksi lähtee mukaan, lähtee muutkin. Se vain vaatii jonkun aloittamaan. Nuorten jännitys kaikkosi shown edetessä, ja lopulta saatiin ihan hyvää meininkiä aikaiseksi. Meillä oli jumalattomat bileet, kuten aina. Nautimme esiintymisestä täysillä!

NDM:n DJ soitteli mökkipileissä.
Kuulimme paljon kehuja keikastamme muilta esiintyjiltä, joten fiilis oli korkealla! Meillä on helevetin hyvä tiimi, siitä ei pääse mihinkään! Odotamme innolla syksyä, jolloin settilista muuttuu ja pääsemme taas askeleen lähemmäs täydellistä settiä. Kokemus tuo varmuutta, ja olen kyllä huomannut, että oma esiintymiseni on kehittynyt huimasti viime aikoina. Vielä vaan kovaa treeniä, niin olen iskussa! Joka kerta voi, ja pitääkin parantaa. Niin me olemme tehneet.

Palasimme mökille fiilistelemään. Meillä oli mukana oma äänentoisto, johon Pessi oli kytkenyt DJ-vehkeensä - meillä oli siis yksityinen DJ mökkibileissä! Musat täysille ja kylmät siiderit auki. Ilta oli täynnä naurua. Ehdimme jammailla tunteroisen oman jengin voimin, kunnes Niko (NDM) ja Tuukka-Pekka tulivat paikalle DJ:nsä kanssa, mukana tuli myös rap-artisti Dima. Juttelimme Nikon kanssa tunteja, sillä emme ole ikinä ehtineet kunnolla juttelemaan, vaikka olemme ns. tunteneet vuosia. Kerrankin meillä oli aikaa. Musiikki soi ja nauru raikasi.

Kollektiivin Ewe.
Meidän DJ, Pessi, innostui freestylestä, johon Dima yhtyi. Pojat räppäsivät varmaan yli tunnin! Meininki oli katossa. Marikaa tosin alkoi väsyttämään, ja hän vetäytyi nukkumaan. Pian sen jälkeen paikalle saapuivat myös äänimiehenä toiminut Niilo, ja Kollektiivista tutut Erkko ja Antti. Räppi raikui ja juttua riitti. Ilta oli hauska, mutta liian lyhyt. Olin kyllä todella väsynyt päästessäni nukkumaan. Uni maistui. En ole tottunut tuollaiseen valvomiseen, saati sitten siiderin tissutteluun - odotin siispä päänsärkyä aamuksi.
  
Ps. Tsekkaa Kollektiivista tutun Ewen uusi biisi tästä!

Fiiliksissä!
Seuraavana aamuna heräsimme kymmenen aikaan, ja aloimme vähän siivoilemaan mökkiä. Pistin samalla ruoat tulelle, ja pakkasimme kamoja. Ja kyllä, pääni oli kipeä muutamasta siideristä, minä kun en juuri koskaan nauti alkoholia.

Söimme ihania kanafileitä kera kermapippurikastikkeen, perunoiden, salaatin ja uunituoreiden sämpylöiden. Ruoka oli hyvää, vaikka aina epäilenkin kokkaustaitojani! Ruoan jälkeen roudasimme kamat autoon ja lähdimme kotia kohti. Reissu oli kokonaisuudessaan mukava, mutta mielestäni liian lyhyt. En ehtinytkään ottamaan reissua juurikaan loman kannalta ja rentoutumaan, joten uusi mökkireissu on edessä vielä tälle kesää!

Meidän jengi.
Automatkalla suunnittelimme Marikan kanssa tulevaa Helsingin reissua. Lauantaille on pamahtanut jo kolme keikkaa, ja vielä yksi näyttää tuleva. TAPPO! Sunnuntaille taitaa tulla kaikille avoin fanitapaaminen, mutta en vielä paljasta enempää. Maanantaihin mennessä toivottavasti ääni palautuu, sillä silloin alkaa levyn äänitykset! Jes!

Huomenna on karu paluu arkeen, kun herään puoli kuuden aikaan, ja kyyti Tornioon kouluun noutaa seitsemältä. Huoh. Ensimmäinen koulupäivä vähän jännittää...

Iso kiitos Paltamon Mehukestejen järjestäjälle Sepolle, todella hienosti järjestetty tapahtuma! Suurkiitos myös Kollektiiville, upeita ihmisiä suurella sydämellä! Oli ilo tutustua!

Nimetyt mukimme bäkkärillä.

Viikonlopun tulevat julkiset keikat:
8.6.2013 Jakomäen nuorisotalo, Helsinki klo 17.15
8.6.2013 Red Onion, Vantaa K18

Seuraile ilmoittelua täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!