Ihminen ei muutu.

Olen tässä miettinyt lähipäivinä, että ihminen ei muutu koskaan. Ei kukaan voi muuttaa luonnettaan ja pinttyneitä tapojaan toisen vuoksi. Siis tottakai on elämäntapamuuttujia, mutta tarkoitan vielä syvempää, luonteellista muuttumista. Se taitaa olla mahdotonta. Ainoa tapa muuttua, on kasvaa ihmisenä. Olen pyöritellyt asiaa parin esimerkki-ihmisen turvin, ja nyt ajattelin purkaa ajatuksiani teille. Jospa tämä herättäisi itse kussakin tunteita, ja kannustaisi tutkimaan omia tapojaan. Aloitetaan tutkimalla minua.

Olin nuorena kapinoiva teini. Mikään tai kukaan ei voinut estää minua. Oma tahtoni oli liian luja. Piikittelin koulukavereita ja olin aina ongelmissa. Jälkeenpäin ajateltuna, olin todella epäluotettava. Mielikuvitukseni pyöristeli jos jonkinlaisia juttuja, enkä osannut pitää suutani kiinni. Tuntuu oudolta ajatella, että minä todella joskus käyttäydyin niin. Tein kaikkea muutakin typerää, mitä kadun nyt, mutta yritän hyödyntää historiani voimavarana ja auttaa muita sen kautta.

Nyt minä olen kuka olen, sen vuoksi mitä olen käynyt läpi.

Minä olen hankala ihminen, enkä siitä miksikään muutu. Tavoittelen aina täydellisyyttä lähes joka asiassa, enkä tyydy vähempään. Tämä näkyy monesti hermostuneisuutena, jos asiat eivät mene tahtomallani tavalla. Stressaan asioista toisinaan turhan paljon. Vihaan epäonnistumista, mutta olen silti hyvä häviäjä - jos kilpailu on reilua. Nälkäisenä muutun äkäiseksi, ja päästän välillä suustani sammakoita - ruokailun jälkeen olen tyyni ja rauhallinen. En päästä ihmisiä helposti lähelleni, sillä minut on petetty monesti. Olen huono luottamaan uusiin tuttavuuksiin. Minun ei tarvitse olla aina oikeassa, mutta sen kerran kun olen, niin on turha väittää vastaan! Vihaan sitä. Vihaan myös saamattomuutta, kaksinaamaisuutta ja valittamista. Vihaan negatiivisia ihmisiä. En pidä ihmisistä, jotka eivät kuuntele, tai eivät edes yritä ymmärtää mitä sanon. Ihmettelen aina, että miksi valitetaan asioista, mihin voi itse vaikuttaa? Mutta mikä järki taas on tuhlata energiaa asioiden valittamiseen, joille ei itse voi mitään? Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä.

Olen luonteeltani unelmoija. Rakastan pyöritellä mielessäni unelmakuplia ja pyrkiä toteuttamaan ne. Olen myös melkoinen ajattelija, mietin paljon asioita. Olen empaattinen, ja haluaisin auttaa kaikkia, siksi olen helposti lähestyttävä, vaikka olenkin hieman ujo. Verissäni on vahvasti halu olla maailman parantaja. Olen kova neuvottelemaan ja myymään asioita. Minusta ei helposti saa ystävää, mutta olen heille lojaali - en ikinä pettäisi heitä. Olen luotettava kuuntelija, joka yrittää auttaa parhaan kykynsä mukaan. Toisinaan taas puhun niin paljon, ettei kaveri meinaa saada suunvuoroa. Yritän olla reilu kaikkia kohtaan ja toimia moraalisesti oikein. Uskon Jumalaan, ja haluan kuolemani jälkeen päästä taivaaseen - sinne ei pahat ihmiset pääse. Haluaisin korjata nuorempana tekemäni vääryydet, mutta se taitaa olla myöhäistä. Omistan loppuelämäni muiden auttamiselle, tukemiselle ja oikein toimimiselle. Meistä kukaan ei ole täydellinen, ja virheitä sattuu, mutta elän periaatteideni mukaisesti ja pyrin olemaan hyvä ihminen. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, ja että paha saa aina ansionsa mukaan.

Mieti jokainen tekosi omalle kohdallesi. Mitä jos joku tekisi niin sinulle?

 

Nyt olen kertonut omista huonoista ja hyvistä puolistani. Millaisia asioita sinulla tuli itsestäsi mieleen? Voit kirjoittaa asioita ylös ja tutkiskella minääsi. Meistä kukaan ei halua olla epäluotettava kieroilija, joten asiat on hyvä tiedostaa - siksi pyysin sinua tekemään samalla pientä mielikuvaharjoittelua.

Olen joutunut viimeisen vuoden aikana tekemisiin kammottavien ihmisten kanssa. On selkään puukottajaa, valehtelijaa, perseennuolijaa, itsekästä ja muuten vaan typerää. Ignooraan tälläiset ihmiset suoraan elämästäni. Minulla on ollut monta ihmistä ympärilläni, joita pidin ystävinä, ja he törkeästi puhuivat pahaa selkäni takana ja pettivät luottamukseni. En ymmärrä tälläisten ihmisten ajattelutapaa. Kuka haluaisi riskeerata toimivan ja mukavan ystävyyssuhteen?

Monet näistä entisistä ystävistäni on vakuutellut muuttuneensa ja pyydellyt anteeksi käytöstään, eikä ole mennyt aikaakaan kun onkin taas vanhat tavat käytössä. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Miksi me petämme toisemme? Miksi tavoittelemme vain omaa hyväksyntäämme, jopa ystäviemme kustannuksella? Miksi yritämme hyötyä toisesta sen sijaan, että itse tekisimme töitä saavuttaaksemme jotakin? Luotettavia ihmisiä on loppupeleissä niin vähän, että niistä kannattaisi pitää kynsin ja hampain kiinni. Kuka edes haluaisi epäluotettavan ystävän maineen? Ei kukaan. On siis aika tutkia itseään ja lähipiiriään.

Ihmettelen suuresti ihmisiä, jotka keskittyvät niin kovasti toisen elämään, että oma tuntuu jäävän jo kakkossijalle. Juorutaan, puhutaan paskaa ja pyöristellään asioita. Yritetään vaikeuttaa toisen elämää, ärsytetään tahallaan ja väitetään paskapuheita todeksi. Nämä ihmiset ovat monesti huonon itsetunnon omaavia. Heillä ei kertakaikkiaan ole mitään muuta tekemistä, kuin puuttua elämääsi. Osa heistä matkii jokaisen liikkeesi samalla kun haukkuvat tapasi, ja osa heistä hankaloittaa elämääsi mustamaalaamalla. Heidän älykkyysosamääränsä on pienempi kuin minun peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo, joten suosittelen jättämään tälläiset omaan arvoonsa, ja keskittymään vain omaan tekemiseen.

Ihmettelen myös, miksi ihmiset ymmärtävät asiat tahallaan väärin, tai jättävät kokonaan ymmärtämättä? Ovatko he oikeasti niin typeriä? Miksi ihmiset puukottavat selkään, eivätkä tajua jäävänsä kiinni? Miksi me yritämme satuttaa toista ja luoda negatiivista ilmapiiriä, kun voisimme keskittää sen kaiken energian positiivisen ympäristön luomiseen? Kysymykset eivät kai ikinä saa vastauksia, mutta olemalla itse hyvä ihminen, edesautat omalla panoksellasi asiaa. Ehkä vielä joskus maailma puhdistuu näistä saasteista, ja voimme hengittää vapaina.

Ainoa tapa muuttua, on kasvaa ihmisenä.