lauantai 17. elokuuta 2013

Kuntokuuri ja muuttoa.

Tänään aamu alkoi ihanasti juoksulenkillä! Voi että oli mahtavaa. Samalla kävin hakemassa Ärrältä H&M:n paketin, joka sisälsi ihania uusia vaatteita, jotka pääsivät (osittain) heti käyttöön kuvauksiin. Kävimme siis kuvailemassa ylivieskalaisen kuvaajan, Teemu Isoniemen kanssa jos jonkinlaista otosta ulkona. Kuvausta ei oltu juurikaan suunniteltu, joten paikkojen metsästys oli hankalaa. Aurinkokin ehti painua pilveen, ja taivas oli synkkä. Juuri kun oltiin saatu hommat pakettiin, alkoi satamaan vettä. Ajoitus ainakin oli kohdillaan! Toivotaan, että saimme hyviä kuvia kelistä ja puutteellisesta suunnittelusta riippumatta.

Kuntopuisto 2012. Kuva: Seppo Hinkula
Aloitin eilen taas kuntokuurin. Yritän siispä syödä fiksummin ja liikkua. Olen jutellut PT-paketeista eri firmojen kanssa, ja eiköhän sieltä minulle sopiva löydy. Odotan innolla, että pääsisin aloittamaan treenaamisen EasyFitissä, sillä nyt tahtoni on todella luja! Haluan olla tyytyväinen kehooni ja voida entistä paremmin. Haluan olla onnellinen kaikilla elämän osa-alueilla, ja minusta tuntuu, että tarvitsen tätä voidakseni hyvin. Murehtiminen ja valittaminen ei auta - muutos on tehtävä, ja sen on lähdettävä itsestä.

Kuvauksista kotiuduttuani henkäisin syvään ja aloin tutkimaan tätä muuttokaaostani - vielä olisi hommaa vaikka kuinka paljon! Sain onneksi taas vähän tavaraa pakattua laatikkoihin, ennenkuin päädyin puuhailemaan jotain muuta. Ajattelin, että esittelisin teille tätä katastrofaalista projektia, ja otin videota pitkin kämppää. Pääset siis kurkkaamaan (ex-)kotiini ja tutustumaan nopeasti jopa kissoihini!



Olisiko kiva, jos jatkossa tulisi enemmänkin videoblogia?



11 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. joo lisää vaan...kyllä me katotaan ja kuunnellaan.. :)

    VastaaPoista
  3. Musta olisi ainaki tosi kivaa jos jatkossaki tulis! :) + Ihana tuo sun puhetyyli!

    VastaaPoista
  4. Joo olisha toi iha kiva että tulis enemmänkin videoblogeja :))

    VastaaPoista
  5. aww noi sun kisut on kaikki niin söpöjä! :D
    olis tosi kiva jos tekisit enemmänkin näitä videoita :-)

    VastaaPoista
  6. ois kyl tosi jees jos tulis useamminki videoita, jotai vaihtelua välillä :)

    VastaaPoista
  7. Toi oli tosi kiva toi video :) Lisää vaan ;))

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!