Useiden lasten vanhemmat riitelevät, ja valitettavan monet lopulta eroavat. Asia pitäisi käsitellä lapsen kanssa mahdollisimman hyvin ja selkeästi, ja tarjota lapsen tarvitsemaa tukea, turvaa ja apua tilanteeseen. Luulen, että suuri osa lapsuuden ongelmistani johtui vanhempieni erosta, jota en osannut käsitellä. Ei pieni lapsi ymmärrä.
Vanhempani erosivat ollessani noin kuuden vanha. En oikein ymmärtänyt tilannetta. Asuimme isovanhempien luona jonkin aikaa, ja kotiin palattuamme äiti ei enää asunutkaan kanssamme. Se oli outoa, muistan sen. Isän piti suoriutua arjen pyörittämisestä ensimmäistä kertaa yksin. Aluksi pyykit värjäytyivät milloin siniseksi, milloin punaiseksi, ja söimme vain köyhiä ritareita ja lämpimiä leipiä. Sitten se alkoi rullata. Isäni oli, ja on, maailman paras iskä.
Kummini lopettivat yhteydenpidon vanhempieni erottua, epäilen syyksi sitä, että he olivat äitini ystäviä. Isästäni kun tosiaan tuli yksinhuoltajamme. Muistan, kuinka ihmettelin, mikseivät kummit enää soittaneet tai käyneet kylässä. En minä ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, kuinka ne tutut ja turvalliset aikuiset hylkäsivät minut. Enhän minä ollut tehnyt mitään pahaa. Enhän? Eihän se ollut minun vikani, että vanhempani erosivat, joten miksi seuraamusten piti koskettaa minua näin. En oikeastaan vieläkään tiedä sen kummemmin, miksi yhteydenpito todella katkesi. Toivoisin, että he ottaisivat minuun uudestaan yhteyttä, mikäli elävät vielä.
Toivoisin, että kummini ottaisivat minuun uudestaan yhteyttä.
Vannoin vanhempana, että jos minä saan joskus kunnian olla kummitäti, aion hoitaa tehtäväni kunnialla. Haluaisin olla maailman paras kummi, opettaa lapselle asioita ja katsoa hänen kasvavan. Olisin se turvallinen ja tasapainoinen henkilö pienen lapsen maailmassa. Vannoin, etten hylkäisi lasta, kuten minulle tehtiin.
Sitten tuli se päivä. Minusta tuli kummitäti. Olin todella onnellinen! Saisin seurata lapsen kasvua, kuulla hänen nauravan ja opettaa hänet räppäämään. Saisin tutkia ihania lasten vaatteita, ostaa pehmoleluja ja hemmotella häntä. Olisin varmasti aina läsnä, aina lapsen tukena! Enhän minä vauvoista niin ymmärrä, mutta voi pojat, kun hän kasvaisi. Suunnitelmia oli kasoittain, ja odotin pienen vaippapöksyn ensiaskeleita. Olin kiitollinen ja onnellinen, että olin saanut tälläisen tehtävän. Suojelisin kummilastani kaikelta. Vannoin, etten antaisi minkään satuttaa häntä.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan yht'äkkiä yllättäen, kaikki muuttui. Koko tilanne kääntyi päälaelleen, enkä saanut enää olla yhteydessä kummilapseeni. En ollut tehnyt mitään väärää. Lapsen äiti oli pettänyt luottamukseni, mutta en osoittanut edes vihoittumisen merkkejä, sillä pelkäsin sen vaikuttavan suhteeseeni lapseen. Ja niin tapahtui. Kun aloin ottamaan väliaikaisesti etäisyyttä lapsen äitiin, miettiäkseni puukkoa selässäni, hän eväsikin minulta kaikki kontaktit kummipoikaani. Miten tämä oli mahdollista? Miten järkyttävän lapsellista ja vastuutonta. Olin shokissa.
En saanut enää tavata lasta, enkä saanut edes nähdä kuvia enää facebookin kautta, sillä koko suku poisti minut kavereistaan. En saanut edes lapsen osoitetietoja, että voisin muistaa juhlapäivinä. Minut haluttiin ignoorata kokonaan lapsen elämästä. Mitä minä tein väärin? Ja mitä lapsi teki ansaitakseen tämän? Lapsen "täydellisen" äidin olisi syytä katsoa todella syvälle peiliin.
En todellakaan taivu kohtalooni, että vanhemmat sanovat isompana lapselle, etten minä halunnut olla tekemisissä, tai ettei minua kiinnostanut. En todellakaan, ikimaailmassa olisi hylännyt kummilastani. Minua kuvottaa vanhempien toiminta asian suhteen, ja toivon todella, että kun lapsi kasvaa, voin tavata häntä ja kertoa, etten ikinä olisi jättänyt häntä yksin. Vihatkoon vanhemmat minua sitten vaikka lopun elämäänsä täysin syyttä, mutta miksi ihmeessä lapsi piti vetää siihen mukaan? Miksi minä en saisi nähdä lapsen kuvia, lähettää lahjoja ja kortteja, ja olla hänelle se kummitäti, joka olen ollut hänen syntymästään asti? Kuvio on käsittämättömän epäreilu ja julma.
Muistan elävästi omat tuntemukseni, enkä voi edelleenkään kuin ihmetellä omien kummieni toimintaa, joten en todellakaan olisi itse aiheuttanut samaa toiselle - pienelle lapselle. Lapsiparka joutui aikuisten pelinappulaksi, joka on mielestäni todella säälittävää, lapsellista ja järjetöntä. Päätös oli vanhempien oma, joten toivon, että heillä on edes pokkaa kertoa lapselle totuus myöhemmin, eikä syyllistää asiasta minua. Minä en jätä asiaa tähän, sillä en voi kuvitella eläväni ilman kummilapseni tapaamista - se syö omatuntoani, vaikka en voikaan asiaan itse tällä hetkellä vaikuttaa.
Koko tämän kummitäti-hässäkän jälkeen minulla on todella hyväksikäytetty olo, sillä ihminen taisi olla ystäväni vain musiikillisista syistä. Olen hieman järkyttynyt, mutta jatkossa osaan olla tarkkana sen suhteen, ketä päästän lähelleni. Olen surullinen, että lapsi joutui tähän pelinappulaksi. Ei häntä olisi tarvinnut tähän sekoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!