keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Rehellistä tekstiä.

Kyselin facebook - sivullani, mitä ihmiset haluaisivat lukea blogistani. Kannatusta sai se, että mistä ne sanat tulevat ja muotoutuvat biisiksi? Entä mistä sain innostuksen räpätä ja millaista on tehdä biisiä? Myös oman rap-uran aloitus mietityttää kuuntelijoitani. 

 

Mistä kaikki alkoi?

Aloitetaan kertomalla mistä sain innostuksen musiikin tekoon ja miten se kaikki sitten lopulta alkoi. Musiikki on aina ollut osa elämääni. Jo vaippaikäisenä tanssin huonosti horjuen musiikin tahtiin, ja oppiessani ääntelemään tykkäsin laulaa. Muistan aina, kuinka vuonna 1995 Kuopion torilla radiolähetystä tehnyt nainen pyysi minua laulamaan, ja lauloin ääni täristen Hämähäkkiä - myöhemmin kirosin, että miksi en laulanut Anna mulle tähtitaivas, joka oli lempparibiisini. Se oli ensimmäinen esiintymiseni. 

Sanna 14v.
7-vuotiaana aloin kiinnostumaan enemmänkin rytmisestä laulusta, jota räpiksi kutsumme. Lapsen korvaan nopea tempo ja ovela rytmitys kuulostivat hauskalta. Tuolloin totesin ensimmäisen kerran, että minusta tulee isona räppäri. Kavereiden ystäväkirjat saivat hieman poikkeavan vastauksen minulta kohtaan "Minusta tulee isona...", mutta en minä juurikaan haaveillut muusta - vaikka välillä yritinkin ajatella jotain "normaalia ammattia".

Olen pienestä asti ollut rääväsuinen ja luova, mutta kovan kuoreni alla todella herkkä. Saatoin esittää vahvaa ja horjumatonta, kenties johtuen vanhempieni erosta, jota en lapsena osannut käsitellä. Purkasin pahaa oloani kirjoittamalla runoja ja piirtämällä. En kertonut kavereille runoharrastuksesta, sillä häpesin sitä - se oli nörttejen puuhaa! Ala-asteella silti liityin kirjapiiriin, jolloin monien käsitys minusta muuttui. Olinkin ihan normaali herkkä pieni tyttö.

Runot vaihtuivat rap-sanoituksiksi ollessani 10-vuotias. Innostus lähti siitä, että olin kuunnellut räppiä jo vuosia ja puhelaulanta miellytti korvaani. Kuvittelin jossain vaiheessa, että osaisin itsekin räpätä. Niimpä aloimme työstämään yhdessä siskoni Kiiran kanssa minulle ensimmäistä biisiä. Se kertoi sydänsuruista, kuolemasta ja ongelmista. Ajatus kappaleesta hymyilyttää nytkin. Kiira kirjoitti kertosäkeeseen englantia ja jopa espanjaa, jota minä sitten hölmönä yritin c-kasetille räpätä. Lopulta biisi oli purkissa. Se oli kamala. Perheeni tyrmäsi rap-haaveeni, ja niimpä räppääminen jäi ammattilaisille.

Konfirmaatio 2005.
Yläasteella jatkoin rap-sanoitusten tekoa. Kirjoitin elämästäni ja kuvitteellisista tapahtumista. Monet kappaleet käsittelivät sitä, että olen paras tai kovin. Tyhmää uhoa. Onneksi mukaan mahtui myös herkkää pohdintaa elämästä, parisuhteista ja ihmisarvosta. Minulla on edelleen tallessa jokaikinen kirjoittamani sanoitus.

Kasin lopulla törmäsin bussipysäkillä vanhaan ystävääni, ja kysyin kuulumisien ohella mistä hän oli tulossa; "Studiolta", hän vastasi. Katsoin kysyvästi, ja hän kertoi tekevänsä räppiä. Onnenpotku! Sanoin, että olen itsekin kirjoittanut sanoituksia ja kokeillut räpätä. "Tuu fiittaa kertsiin", hän sanoi. Se oli elämäni käännekohta. Sillä sekunnilla. Siinä bussipysäkillä.

Dicon lavalla 2005.
Kului viikon päivät, ja olinkin studiolla Villen kanssa. Minua jännitti kamalasti. Äänitimme kappaletta, joka kertoi pettämisestä. Minä räppäsin kertosäkeessä, ja pari kohtaa säkeistössä. Olin onneni huipulla, kun kappale oli valmis. Soitin sitä kotona isälleni, kavereilleni ja kaikille tutuille. Olin kuin mikäkin iso stara, vaikka räppäsin offbeattiin tönköllä äänenkäytöllä.

Äänityssession jälkeen palasin studiolle viikottain tekemään soolomateriaalia ja julkaisin sitä netissä. Ongelmani oli vasemman korvan kuuroutuminen ja menetetty rytmitaju. Ei se minua lannistanut, yritin vain harjoitella kovasti. Kappaleiden julkaisun jälkeen perääni huudeltiin törkeyksiä ja sain kuulla musiikkini ohella hieman pyöreästä ulkonäöstäni ja isoista housuistani oikein olan takaa. Yritin vain kestää palautteen ja jatkaa unelmani perässä. Olin räpännyt vasta pari kuukautta, kun esiinnyin ensimmäisen kerran - rippileirilläni. Sen jälkeen vierähti reilu kuukausi, ja nousin Dicon lavalle ystävieni kannustamana. Siitä se sitten lähti, meikäläisen räppiura.

Harrastukseni, jota uraksikin kutsutaan, lähti siis käyntiin aika luontevasti. Se oli haaveeni, jota seurasin väsymättä. Sain kuulla todella paljon negatiivista, joka oli musertaa minut, mutta musiikki sai minut pidettyä pystyssä. Kirjoitin päiväkirjamaisesti nuoruuteni ongelmista, ja sen avulla selvisin niistä. Koko elämäni nuoruudesta aikuisikään on kappaleina, jokainen elämänvaihe, jokainen tunne ja kyynel. On outoa, mutta upeaa, että monet teistä ovat sanoneet kasvaneensa kanssani - nuorina kuunnelleet pikku-Sannaa, ja nyt vanhempana kuuntelevat tekstejäni, jotka ovat kasvaneet kuten minäkin. Läheskään jokainen artisti ei koe tälläistä, ja olen todella kiitollinen, että minä saan kokea sen.

Mitä pääni sisällä tapahtuu?


2006.
Siirrytään sanoituksiin. Kyllä, kirjoitan kaikki itse ja useimmat kertovat omasta elämästäni. Nuorena kaikki tekstini tulivat suoraan elämästäni ja siitä, mikä minua vaivasi, mutta nykyään osaan ajatella asioita kokonaisvaltaisesti ja kirjoittaa myös sellaisesta, mikä vaivaa muita. Nykyään haluan enemmänkin kannustaa muita ihmisiä selviämään ongelmista, kun taas nuorena keskityin vain purkamaan omaa pahaa oloani. Voisiko tätä kutsua myös niin, että olen nostanut katseen navastani? Haluan enemmänkin auttaa ja tsempata teksteilläni, toimia hyvänä esikuvana ja olla nöyrä. Ne ovat urani kulmakivet, eikä siitä tingitä.

Tekstit ovat jotain mitä käyn parhaillaan läpi; vaikea elämäntilanne tai onnenpotku. Tekstit voivat myös olla jotain, mikä koskettaa minua, vaikka en itse ole kokenut samaa. Tarina voi olla tapahtunut kaverilleni, tai haluan vain puhua tärkeästä aiheesta, ja keksin siitä kappaleeseen fiktiivisen tarinan. Kaikki aiheeni silti ovat elävästä elämästä, ja sellaista rehellistä tekstiä, johon lähes jokainen elämässään törmää. Toivon, että kappaleeni auttavat vaikeiden tilanteiden keskellä, ja että joka tilanteeseen löytyy sopiva biisi. Uskoisin, että urani aikana tekemistäni biiseistä löytyy joka makuun.

Uudempi tuotantoni ei tietenkään ole mitään teiniangstia. Olenhan jo 23-vuotias nainen. Tämän takia olen menettänyt paljon nuoria kuuntelijoita, sillä he eivät pidä "aikuisemmasta" matskustani. Ok, that's it, kuuntele vanhempaa tuotantoa. Olen aina tehnyt musiikkia fiilispohjalta, enkä lähde väkisin vääntämään mitään. En nuoleskele ketään, enkä yritä pakottaa ketään kuuntelemaan. Teen päättäväisesti omaa juttuani välittämättä vihaajista, ja olen otettu, että se miellyttää edes joitakin. Tottakai yritän pitää musiikkini monipuolisena, ja aiheet laajoina, mutta aina ei voi kaikkia miellyttää. Levyni tulee olemaan kattava paketti nuoren aikuisen naisen elämää ongelmineen, miehineen ja iloineen. 

Olen ollut viime aikoina esillä hieman enemmän, ja se on tuonut kimppuuni ahdistelijoita, stalkkereita ja läjäpäin vihaajia. En ymmärrä, miksi vihaajat kuuntelevat, jos ovat jo päättäneet asenteensa minua kohtaan. Miksi eivät vain ignooraa minua, ja kuuntele mielimusiikkiaan? Kyllä, minulla on myös S-vika, joka johtaa juurensa siihen, kun pienenä sain raudat suuhuni - niiden jälkeen olinkin pahasti S-vikainen, eikä puheterapia auttanut. Olen sujut asian kanssa, en kai minä räppäisi julkisesti jos en olisi?
 


2009.

Miten kappale tehdään?


Biisin tekeminen edistyy yleensä niin, että kuulen hyvän taustan / sävellyksen, ja kuuntelen sitä hetken. Yleensä lähes heti iskee inspiraatio, ja alan kynä sauhuten kirjoittamaan tekstejä. Sovellan tekstiä samalla räpäten. Parhaat sovellukset äänitän välittömästi kotistudiossani, etten unohtaisi niitä - olenhan vähän hajamielinen. Hion tekstiä ja räppään sen läpi monta kertaa, sitten demotan kappaleen. Nykyään biisiprojektit ovat paljon pitkäkestoisempia kuin ennen, sillä haluan panostaa musiikkiini ja kappaleet miksataankin muualla. Laatu korvaa määrän.

Kappaleiden teko on kokonaisuudessaan mukavaa, ja lopputulos kannustaa tekemään parhaansa. Välillä on päiviä, kun räppi ei luista, eikä äänityksistä tule mitään. Silloin on parempi siirtää äänityset toiselle päivälle, ettei biisistä tule väkisin väännetyn kuuloinen. Haluan, että kuuntelija kuulee tunteeni kappaleesta, tuntee sen ja voi silmät sulkiessaan jopa nähdä ilmeeni. Haluan olla teksteissäni hyvin sisällä - en halua vain esittää niitä.

Olen räpännyt nyt aktiivisesti tarkalleen 8 vuotta, mutta voisin väittää tajunneeni räpin salat vasta viime vuonna. Räppääminen ei ole niin helppoa, kuin luullaan. Suomi on täynnä räppäreitä, joiden räpit ovat teknisesti täyttä kuraa - minä en halua kuulua tähän kastiin. Monikaan ei oikeasti osaa räpätä. Massaa onkin helppo miellyttää hyvillä teksteillä, ei kuuntelija niinkään välitä teknisyydestä, vaan koskettavista sanoituksista. Se oli onneni nuorena, sillä pelkillä olemattomilla taidoillani en olisi saanut yhtään kuuntelijaa, enkä tuulta purjeisiin keikkailun suhteen.

Nyt olen vetänyt satoja keikkoja, tehnyt satoja biisejä, tehnyt yhteistyötä upeiden artistejen kanssa ja nähnyt Suomea, saanut uusia kokemuksia ja tutustunut paljon uusiin ihmisiin. Olisin missannut kaiken tämän, jos en olisi sinä keväänä törmännyt vanhaan kaveriini bussipysäkillä. Hassua? Mutta kuten aina sanon, kaikella on tarkoituksensa.

Miten aloittaisin urani?


Kuuntele itseäsi ja sydäntäsi. Hakeudu paikkaan, jossa ajatus lepää ja voit keskittyä vain itseesi. Mitä mietit, mikä sinua masentaa tai miksi olet onnellinen? Aloita siitä, ja kirjoita ajatuksesi paperille. Muotoile se lopulta riimeiksi. Ala kirjoittamaan päivittäin, tai edes viikottain omia tuntemuksiasi ylös. Pohdi riimepareja. Ajan kanssa kehityt kirjoittajana, ja sitten seuraava askel onkin se, mitä sieltä suustasi päästät ulos!

Haluatko minut avuksesi?


Vedän rap-työpajoja ympäri Suomen, joissa autan nuoria aloittamaan rap-harrastuksen, annan neuvoja ja kannustan. Työpajassa käydään läpi mm. räpin tekniikkaa, äänenkäyttöä, heittäytymistä ja itsevarmuuden kohentamista. Nuorisotoimet ja koulut tilaavat työpajoja useimmiten, joten jos kiinnostuit, käy ehdottamassa työpajaa nuorisotoimeen, ja pyydä heitä ottamaan yhteyttä minuun; Sanna Rönnberg / 045-8013700 / sana.music@hotmail.com

Kurkkaa keikkakalenteriin täältä!

Nähdään keikoilla!

7 kommenttia:

  1. tossa kun oli tosta että ku oot jo 23v, etkä tee enää sellasta ns. teiniangstiräppii ja oot sentakii menetteny paljon kuutelioit, ni et ainaskaa mua. oon 14v, mut sult löytyy sekä uusista että vanhoista biiseistä sellasii joihi voi helposti samaistuu. ja monista sun biiseistä saa energiaa ja voimaa talloo eteenpäi vaika missä paskassa kahlais.
    ja sun uudemmist biiseist tulee ain tosi hyvä fiilis(: mahtavaa et jaksoit tavotella unelmii kunnes ne toteutu!! arvostan(:

    VastaaPoista
  2. ite oon 18v ja oon kuunnellut sun biisejä 7 luokasta asti ja kokoajan teet loistavampia biisejä! jos nuoremmat kuunteliat ei tykkää sun uusista biiseistä kuunnelkoot vanhoja! ja sun keikoilla on aina ollut energinen ja mahtava fiilis! :) onnea tulevaan!

    VastaaPoista
  3. Kiva tää postaus! :) ja salmin salilla nähää :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! :) Oot iha mahtava!! :) Mun blogiin saa ryhtyä lukijaks, tein tän eilen illalla vasta http://lellonakuningas.blogspot.fi/ !

    VastaaPoista
  5. Olisin voinu lukee viel pitempääki tätä postausta! :)

    VastaaPoista
  6. itse olen koht 17 vuotias tyttö ja kuuntelen vieläki sun biisejä ja uudet on oikeastaan paljon parempia ku ne vanhat :) suosikkini on "ole itse se muutos" biisi <3

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!