maanantai 12. lokakuuta 2015

Back in the business.

En ole kirjoittanut aikoihin. En väitä, että olisi ollut niin kiire, ennemmin sanon suoraan, etten ole jaksanut.


Rakas ukkini kuoli keväällä. Arkku laskettiin, heitin sen päälle sinisen, glitterillä koristellun ruusun ja purskahdin itkuun. Siitä alkoi alamäki. Laiminlöin kaiken, jopa työni, kun yritin epätoivoisesti käsitellä tapahtunutta. Asiasta puhuminen on vieläkin hankalaa.


Ei siitä sen enempää. Muuten voin hyvin. Olen tehnyt todella hyviä biisejä, jotka toivottavasti pian saadaan teillekin kuultavaksi. Olen myös ottanut itseäni niskasta kiinni elämäntapojen suhteen - niistä voisinkin kirjoitella tänään oman postauksen.


Pahoittelen pitkää taukoa ja pyrin jatkossa kirjoittelemaan taas aktiivisesti.

1 kommentti:

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!