maanantai 19. tammikuuta 2015

Pääosassa kauniit kynnet.

Kädet ovat ihmisen käyntikortti. Ne ovat esillä oikeastaan kaikessa mitä teemme. Minulle on tärkeää, että kynteni ovat näyttävät. Olen paljon itsevarmempi myös esimerkiksi tarttuessani mikkiin, kun tiedän ettei kuvissa näy rähjäiset lohkeilleet kynnet. Kynsistäni huolta pitää Oulussa sijaitseva Kauneus - ja kynsistudio Spinella, jonka kanssa aloitimme yhteistyön viime kesänä. Olen ollut ihan mielettömän iloinen ja tyytyväinen yhteistyöstä.

Spinella sijaitsee aivan ydinkeskustassa. Liiketila on upeasti sisustettu, ja näin talvella kynttilät luovat tunnelmaa ja viihtyvyyttä. Yrittäjänä toimiva Jenina on positiivinen ja energinen tyyppi - olemme oikeastaan aika samanlaisia, joten keskustelu on luontevaa ja mukavaa. Jenina on myös ilmeisen hyvä laulaja, sillä mielenkiinnolla aina kuuntelen kun hän intoutuu laulamaan radion säestämänä töiden ohella. Olen varma, että tässä on erittäin pidetty yrittäjä - ja ihminen! Huikea tyyppi.

Tässäpä näytille viimeisimpiä kynsiäni, joista näette maistiaisia Jeninan taidoista. Lisää hänen töitään voitte kurkata Spinellan facebookista klikkaamalla tästä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!