lauantai 5. lokakuuta 2013

Roska päivässä.

Sain taannoin sähköpostia, jossa kysyttiin kiinnostustani lähteä Roska päivässä - hankkeen viralliseksi tukijaksi. Sitä ei tarvinnut miettiä sekuntia pidempään. Tottakai lähden! Mielestäni on kamalaa, miten sotkemme luontoa ja asuinympäristöämme. Teemme sillä pahaa lähtökohtaisesti vain itsellemme, sillä joudumme itse maksumiehiksi. Ympäristön puhtaanapito ei ole halpaa lystiä! 

Jos ihminen olisi vähän epäitsekkäämpi olento, asiat olisivat huomattavasti paremmin. Veisimme roskat roskiin, lasipullot keräykseen ja huonekalumme kaatopaikalle. Nyt rikomme pullot kadulle ajattelematta eläinten tassuja tai polkupyörien renkaita. Jätämme huonekalut taloyhtiön roskakatokseen tai lojumaan kierrätyskeskusten läheisyyteen, jolloin kyseiset toimijat joutuvat välittämään jätteen kaatopaikalle - ja maksavat siitä. Roskiksia on ympäri kaupunkia, ja silti ne roskat päätyvät vihreää nurmea rumentamaan. Miksi? Mikä siitä tekee niin vaikeaa, että veisimme roskat roskiin, säästäisimme luontoa ja selvää rahaa.

Asun Oulussa kävelymatkan päässä merenrannalta. Välissämme on ulkoilualue ja fresbeegolfrata. Mielestäni on ihanaa käydä aamuisin lenkillä luonnossa, joka ei ole täynnä ihmisten jätettä. Satunnaisesti törmään alueella oluttölkkeihin, jotka kuljetan lähimpään roskikseen. Tämä puoli lähiöstämme on siis kunnossa, mutta kun suunnataan toiseen suuntaan, kohti Siwaa, tulee vastaan kaaos... Roskaa on kaikkialla! Nappasin eilen kuvan Siwan edustalta, katsokaa nyt tätä... Kenen mielestä maisema on viihtyisä ja kutsuva? Kenen vastuulla alueen siivous on, kun se on jatkuvasti tälläinen?

Rakkaat kanssa-asujat, voisitteko ystävällisesti viedä roskanne roskiin tai mikäli roskista ei ole näkökentässä, pistää roska esim. laukkuusi tai taskuusi odottamaan lähintä roskakoria. Meillä kaikilla olisi mukavampi elää ja liikkua siistissä ympäristössä.

HAASTAN SINUT keräämään maasta yhden roskan päivässä! Facebook-sivullani on päivitys, josta tykkäämällä lähdet haasteeseen mukaan ja olet mukana myös singleni arvonnassa! Tehdään yhdessä ympäristöstämme viihtyisämpi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!