sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Vaatehuoneen tyhjennystä.

Siivosin eilen taas vaatehuonettani ja yritin ottaa kaikki vaatteet sivuun, joita en ole käyttänyt vähintään vuoteen. Onnistuin melko hyvin. Tottakai monilla vaatteilla on tunnearvoa, ja osa tälläisistä jäi tyhjänpantiksi kaappiini, mutta osasta muistoista ja tunteista halusinkin päästää irti.

Vaatehuoneen jälkeen iskin näppini kenkälaatikoihini. Se se vasta riipaisi sydämestä... Kokeilin kenkiäni monta kertaa, enkä halunnut uskoa, jos ne olivat liian isot, pienet tai epämukavat. Jotkut kengistä päätyi silti takaisin kenkälaatikkoon... Niistä luopuminen on yllättävän vaikeaa. Tänään ensimmäiset kenkäni lähtivät uuteen kotiin. Olo oli haikea, mutta onneksi tuttuni osti ne. Ei siinä muuten mitään, mutta minulla on jonkinlainen kenkäfetissi. Yritän päästä siitä eroon, ja tämä oli nyt ensimmäinen askel. Olen alkanut myös saamaan itsekuria kenkien ostamisen suhteen.

Tässä osa myytävistä kengistä. Vasemman yläkulman kengät myyty.

Minun on muutenkin vaikea luopua mistään, siis. esim tavaroista, vaikka en käyttäisikään niitä tai tekisi niillä yhtään mitään. Tämän piirteen olen siis selkeästi perinyt mummiltani. Säästän siis aina kaiken ajatellen "jos vielä joskus tarvitsen tätä". Nyt siihen on tullut loppu. 

Poikaystäväni sai minut tajuamaan, että jos joskus satun tarvitsemaan jotakin - sen voi sitten ostaa. Kaikkea ei tarvitse säästää siksi, että jos joskus vaikka vahingossa tarvitseekin. Olen viimein sisäistänyt asian, ja tosiaan myynyt turhaa tavaraa ja vaatetta pois. Mukavampi, kun tarpeelliset vaatteet mahtuu hyllyihin, eikä kenkälaatikotkaan ole ylimiehitetty. Suosittelen samaa karsintatoimenpidettä muillekin säästämishulluille!

Myytävää sälää on vielä kamalasti. Löytyy vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa ja kaikenlaista tavaraa. Jos haluat nähdä myytävät tuotteeni; Klikkaa tästä!


2 kommenttia:

  1. Hei vousiks auttaa mua hiukan? Oon ostamassa tota geelikynsipakkausta ni minkä merkkinen se sun uv-uuni on? Ja mistä tilasit sen? Voiks geelien kans käyttää normaalii kynsilakkaa? Jos voi ni geelikerroksien välissä vai päällä? Kitos jo etukäteen!
    Ps. Löysin sun musiikin v.2010 ja sillo opeteltiin kavereide kans Kiitos ja hei' ja Viidentähden kusipää ulkoo. Nykyää oon enää ainoo tost porukas joka kuuntalee sun musiikkias. (: Kiitos sulle sun mahtavista biiseistä! (:

    VastaaPoista
  2. Öh, oon niin surkee sanomaan mitään noista geelikynsijutuista, että kannattaa varmaan kääntyä ammattilaisten puoleen. :)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!