keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Uusi musiikkivideoni!

Alkuvuosi kului uuden biisiprojektin parissa, joka lähti käytännössä sattuman kautta käyntiin. Tuottaja Kim Keränen lähetti biisi-ideansa minulle, josta innostuin ja tein räpit taustaan. Kappale oli todella keskeneräinen, kun kävimme kahvilla ihan muissa asioissa Temen (Panama Rayo) kanssa, jolle päätin soittaa demon. Teme innostui kappaleestani siinä määrin, että halusi auttaa sävellyksen kanssa. Siinäpä sitten istuttiin ilta studiolla vääntämässä sävellystä. Biisi sai aivan uuden luonteen. Seuraavana päivänä äänittelimme räppejä uusiksi sisään, ja soitin ystäväni Leilan demottamaan laulukertosäettä. Ennenkuin edes huomasin, olin suunnitellut jo puolet musiikkivideosta. 

Kaikki tapahtui niin nopeasti. 

Pian meillä olikin jo kasapäin innokkaita sponsoreita apuna, jotka halusivat tukea meitä. Isoin kiitos kuuluu jälleen Sinikaarre - liikkeen ihanalle omistajalle Sinikalle, joka uskoo minuun niin paljon, että välillä ihan itkettää. Sinikka oli isona apuna ja tukena projektissa. Suuri kiitos kuuluu myös Hotelli Iso-syötteen johtajalle Juhalle, joka mahdollisti kuvausreissumme Iso-syötteen upeissa maisemissa. Syötteen eräpalvelut tarjosivat unohtumattoman kokemuksen, kun sain ajaa huskyvaljakkoa - kiitos! Pudasjärven Seppo Huitsi antoi meidän kuvata porotilallaan, vaikka minua se pelottikin. Oulun Tuccabaja taikoi jälleen upeat meikit, ja verkkokauppa Leeloo.fi lahjoitti parit kuvausvaatteet. Kiitos kiitos kiitos. Kiitos myös Spinella, Dark Choice Tattoo, Oulun Viihdemixeri ja kaikki muut tukijat!

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan projektiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!