Vaatehuoneen luurangot.

Eteisen turhat löydökset...

Sunnuntai, sunnuntai, sunnuntai.... Se ns. lepopäivä muuttui tänään ankaraksi siivouspäiväksi, kun sain intoa tyhjennellä kaapeista turhia veks. Eteisen kaapistot saivat kyytiä, samoin vaatehuone ja ne niin epäsopivat huonosti istuvat vaatteet, joista on silti niin hankala luopua. Mikä se saakin naiselle näin voimakkaan tunnesiteen vanhoihin vaatteisiin, joita ei ole käyttänyt vuosiin? Tai vaatteisiin, jotka on ostettu vain kaapin hyllyille pölyttymään? En ymmärrä, ja silti se tunne oli repiä minut kahtia tänään. Mitä järkeä on säilyttää vaatteita, joita et ikinä käytä? Niimpä, järjellä ajateltuna siinä ei olekaan mitään järkeä, mutta meillä naisilla on siihen silti pakollista taipumusta. Tänäänkin seisoin vaatehuoneessani hengittäen syvään ja miettien rakkaiden vaatteideni kohtaloa. Onneksi lopulta itseni kanssa käydyn keskustelun päätteeksi sain voimaa alkaa karsia turhia vaatteita, joita löytyi tällä kertaa pari muovipussillista... Vastahan minä niitä karsin!?

Myytävät tavarani ja vaatteeni löydät klikkaamalla tätä!

DiamondGlamourin mekot saivat tilaa.

Tälläinen kaappejen tyhjennys tekee ajoittain todella hyvää. Saa tilaa tarpeellisille tavaroille, ja samalla saa ikäviäkin muistoja pois nurkista. Minulle esim. moni vaate toi sellaisia ihmisiä mieleen, ketä en haluaisi ajatella pahimmissa painajaisissakaan. Hyvä, etten enää voi törmätä näihin ajatuksiin ainakaan vaatteiden kautta! Moni vaate myös herätti minussa ajatuksia omasta kehostani, ja siitä, kuinka paljon olen laihduttanut. Koosta 42 kokoon 36. Isot epäistuvat vaatteet ovat kadonneet kaapista viime kuukausina, ja se tuntuu tietyllä tapaa hyvältä - en haluaisi muistella sitä ihmistä, joka ennen olin. Muistot kulkevat silti aina mukana, ja virheistä on hyvä koittaa ottaa opiksi. Minun elämässäni valitettavan monet asiat ovat menneet "kantapään kautta", mutta ainakin olen oppinut. En olisi nyt näin vahva, jos en olisi käynyt sitä kaikkea läpi. Muistot sikseen tältä erää, suuria kysymyksiä mielessäni nyt herättää laihdutus ja vartaloni.

Kuva: Jari Miettinen

Miksi en vieläkään ole tyytyväinen kehooni? Minunhan pitäisi olla super-onnellinen, että olen sulattanut reilut 20kg läskiä ja olen nyt normaalikokoinen. Tottakai olen onnellinen saavutuksestani, enkä haluaisi mistään hinnasta palata lähtötilanteeseen, mutta en kuitenkaan ole vielä tyytyväinenkään. Moni ihminen haaveilee kehostani, ja minä vain valitan siitä! Se tuntuu epäreilulta. Olen tosin viime vuodet ollut perfektionisti ja pyrkinyt täydellisyyteen joka asiassa, ja niin taitaa käydä nytkin. Ei se toisaaltaan minua haittaa, päinvastoin - on mukavaa kun on tavoitteita. Tottakai silti usein mietin, mitä jos en olekaan ikinä täysin tyytyväinen kehooni? Voinko muka olla onnellinen hyväksymättä itseäni? Miten voin neuvoa muita, jos en ole sujut kehoni kanssa? Vai olisiko tämä sittenkin vain normaalia laihdutuksen jälkipuintia?

Ihmeellisen paljon tuo siivous herättää tunteita ja ajatuksia.