Fasu pentuna kasvattajansa luona. |
Aloin etsimään Fannille kaveria sen ollessa n. puoli vuotias. Selasin netin palstoja aktiivisesti. Lopulta löysin Rovaniemeltä pentueen, jonka pienimpään, surusilmäiseen hauraan näköiseen poikaan ihastuin. Juttelin omistajan kanssa pitkään mm. pennun terveydestä, elintavoista ja - ympäristöstä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja pentu varattiin minulle. Pennusta tulisi maksaa 50€.
Kissan saa luovuttaa sen ollessa 12-viikkoinen. Ihmettelin, kun omistaja otti aiemmin yhteyttä, että pentu on tuotava nyt tai he eivät sitä pysty tuomaan. Luovutusikään olisi vielä vajaa pari viikkoa. Suostuin kuitenkin, sillä muuten en olisi pientä söpöläistäni perheeseemme saanut.
Fasu hoidossa Minnalla. |
Nostin pennun syliini ja siinä kohtaa hieraisin silmiäni. Sen korvat olivat ääriään myöten täynnä mustaa, kahvinpurumaista vaikkua. Sen silmät olivat punaiset ja niistä valui vettä. Olin järkyttynyt. Otin yhteyttä omistajaan, joka kuittasi silmät sillä, että he olivat pitäneet auton ikkunoita auki ja tupakoineet matkalla. Että mitä?? Hieman saisi järkeä käyttää, kun kyydissä on pieni kylmissään oleva kissavauva. Uskomatonta. Korviin hän ei ottanut kantaa, sillä ei itse ollut huomannut mitään, joten tuskinhan siellä korvissa mitään on. Aijaa, sokeako olet?
Siinä me istuimme kissavauvan kanssa odottaen, että eläinlääkärit aukeavat. Soitin välittömästi Leena Oksaselle, joka oli hoitanut Fanniakin. Leenalla oli päivä täynnä, mutta hän ottaisi kissan työaikansa ulkopuolella. Ja niin sitä mentiin. Leena totesi heti, että korvapunkki. Luultavasti ollut syntymästä asti, kun sitä oli niin paljon. Pennulla oli myös hoitamaton silmätulehdus. Asiasta oltiin yhteydessä entiseen omistajaan minun ja lääkärin voimin - omistaja ei edelleenkään myöntänyt asiaa, vaan totesi korvapunkin tarttuneen Fannilta (!!!). Mikä urpo.. Hän ei suostunut osallistumaan eläinlääkärikuluihin, vaikka oli minulle (luultavasti) tietoisesti sairaan pennun myynyt. Minä pyysin häntä ilmoittamaan muiden pentujen omistajille samoista vaivoista, mutta tuskin niin tapahtui.
![]() |
Fasu ja Fanni. |
Ehkä tämä pieni otus on kirottu jo syntyessään, sillä seuraavan vastoinkäymisen koimme vain muutama kuukausi myöhemmin, kun Fasua kastroitiin. Vein Fasun eri eläinlääkäriin kuin aiemmin, sillä sinne oli paremmat bussiyhteydet. Sen jälkeen kaduin joka hetki, miksi en vienyt Fasua tutulle ja turvalliselle lääkärille?
![]() |
Pääsimme Fasun kanssa kotiin useita tunteja myöhemmin. Sen pitäisi herätä pari tuntia myöhemmin, mutta se ei herännyt. Se oli aivan kylmä. Siinä minä lämmitin saunat ja kaikki, yritin saada sen lämpimäksi. Sen hengitys oli vaimea. Pelkäsin, että menetän sen. Ne oli kamalia tunteja. Lopulta, noin kymmenen tuntia myöhemmin se heräsi, mutta ei voinut hyvin. Niimpä Fasu palasi lääkäriin tippaletkuihin, ja jäi sinne lähes viikoksi.
Oli maailman ihanin hetki nähdä Fasu pirteänä ja terveenä, kun viimein pääsin hakemaan sitä. Sen silmät sädehtivät ja kaikki hoitajat kehuivat sitä reippaaksi. Saimme lääkkeet mukaan ja lähdimme kotiin, eläinlääkäri sitoutui veloituksettomiin kontrollikäynteihin, sillä lääke olisi saattanut vaurioittaa sisuskaluja.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXAclLsw38W0qr22gGQVnp8a8Vv5VgVTEBTtG7vuoSn5GsQqpI02_MlyBdsTqzv0T-XPsqK3eAs6zceMJ3zK8iTH7JjHOaG5U9cWrxNMMnDy1-v42blRscfwrI3hpkaqHgdiVqeH0TYz8/s1600/fasufanni3.jpg)
Puoli vuotta kului ihan mukavasti, mutta sitten eräänä yönä heräsin Fannin kovaan huutoon. Juoksin katsomaan, ja Fasu kouristeli lattialla. Sen raajat olivat aivan luonnottomassa asennossa, kuolaa vaahtosi ja se pissasi alleen. Soitin eläinlääkärin päivystykseen, jossa sanottiin sen kuulostavan epilepsialta. Niimpä Fasua jälleen alettiin tutkimaan.
Fasu sai heti epilepsialääkityksen, joka estäisi kohtaukset. Sen voimin pärjäsimme hyvin. Sain lääkkeen jemmattua namien sisään, ja luulin ettei Fasu huomaisi. Ei kuitenkaan kauaakaan, kun se ei enää syönyt mitään nameja - ei edes niitä, joissa lääkettä ei ollut. Tajusin, että se voi huonosti lääkkeen takia, vaikka annostus oli pienin mahdollinen. Tein melko painavan päätöksen silloin. Halusin, että Fasu saa elää onnellisena ja virkeänä niin kauan kuin elää, eikä voida pahoin. Niimpä lopetin lääkkeen.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEicVsiuErnyd3t6KFULTEDpLe7GudhJEnnd9l2lbCbFd-QCDKoZ-Esfhv3xKbhAgLlCAkIen4-T4puyuFUgOUQi2r7kewA6hgunTLgqCgu0bJ1LBE864hduuM6I-MSodJQvIOBfpqzlo-w/s1600/fasufanni.jpg)
Kyllähän minä joka kerta pelkään, koska kohtaus jää viimeiseksi.
![]() |
Fido aka Pömppä |
![]() |
Fili aka Vilperi |
Tarkastakaa aina huolellisesti uuden perheenjäsenenne taustat ja terveys. Ja vaikka harvoin eläinlääkärillä tälläisiä virheitä sattuu, niin kannattaa kysellä ihmisten kokemuksia lääkäristä etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi rohkeasti! Pyrin vastaamaan myös kaikkiin kysymyksiin!