Joulutunnelmia.

Houhouhou... Joulu sujui oikein mukavissa merkeissä, ja oli ihanaa hengähtää hetki raskaan syksyn jälkeen. Vaikea uskoa, että niin se vuosi taas vierähti - hullua! Jouluna kuitenkin pysähdyimme ja rentouduimme miettimättä mitään ikävää tai päätä rasittavaa. Vietimme Joulun ensimmäistä kertaa Jukan kanssa yhdessä. Ruoka maistui, juttu luisti, joulupukkiakin nähtiin ja illalla rentouduttiin poreammeessa. Ei kai se paremmin voisi mennä? Niin, ja lahjat olivat mieluisia! Paras lahja oli ehdottomasti Escadan hajuvesi, jota olin pakkomielteisesti himoinnut jo pitkään. Myös Dolce Custon juomat maistuvat ja lämpöviltti pelastaa vilukissan pakkaspäivät.

Ennen aattoa ajattelin luoda joulutunnelmaa leipomalla, ja ainakin ystäväni kehuivat tekemiäni pasteijoita - vaikka eivät ne kuulemma pasteijoilta maistuneet, mutta hyviä olivat silti! Poltin myös perinteisesti riisipuurot taas sen saman kattilan pohjaan, josta niitä rappaan taas vuodenpäivät ja poltan ensi joulun puurot uudestaan... Kai se on jo jonkinlainen jouluperinteeni.  

Kissat pääsivät myös nauttimaan joulusta herkuin ja uusin leluin. aCat&liCat lähetti kissoille paketin, jonka avaamisesta Pömppä oli unelmoinut jo päiviä. Jouluaattoa edeltävänä iltana riemu oli ylimmillään, kun annoin paketista pari uutta lelua.

Jouluaaton aamuna kissalasten ilo oli silmin nähtävää, kun uusia leluja heiteltiin olohuoneen lattioita pitkin. aCat&liCat:in lisäksi myös minä ja Jukka olimme muistaneet karvakavereita. Vilperi sai (jo toistamiseen aiemmin hajoittamansa pentukissoille tarkoitetun) leikkimaton,  jonka kanssa painit alkoivat välittömästi. Jukka oli ostanut kissoille pari höyhenlelua, jotka kuuluvat koplan suosikkeihin. Minun ostama isohko vaaleanpunainen ankka päätyi Fannin kainaloon, jossa hän huolellisesti pesi lelua.

Kun leikit oli leikitty ja herkut syöty, jäi kissat hoitajan hellään huomaan ja lähdimme Jukan kanssa kohti Kemiä. Matkalta onneksi löytyi huoltoasema, josta sai joulusuklaata. Jouluni oli pelastettu! Nam. Ainoa harmillinen asia mielestäni oli joulun sää... Illaksi keli oli muuttunut märäksi lumisateeksi ja seuraavana aamuna loskaa riitti. Nyt vihreä nurmi kukoistaa.


Nyt sitten vain odotellaan ensi vuotta innolla. Tämä vuosi meni niin vauhdikkaasti, etten ole vieläkään sisäistänyt sen päättyvän pian. Aika kuluu liian nopeasti. Uusia hienoja juttuja on luvassa ensi vuonna kasapäin. Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan, sillä koin vasta melkoisen vastoinkäymisen, kun päätin lopettaa yhteistyön aiemman tuottajani kanssa. Hiljaa hyvä tulee, ja olen tyytyväinen päätökseeni.  











En tiedä ehdinkö enää kirjoittelemaan tämän vuoden puolella, joten haluan kiittää jokaista kuuntelijaani tuesta! Olette upeita! Toivottavasti odotuksenne palkitaan ensi vuonna ja saatte huikeaa matskua kuultavaksi! Mielettömästi haleja teille, kumpa nähtäisiin pian! <3

Haluan kiittää myös ihania yhteistyökumppaneitani kuluneesta vuodesta. Osa jää kelkasta pois ensi vuonna, joten kiitos yhteisestä matkasta ja ennenkaikkea tuesta! Mukaan tulee myös uusia tukijoita, joiden kanssa alkavaa yhteistyötä odotan innolla! Kiitos kiitos kiitos, en voi muuta sanoa.

Kiitos myös perheelleni ja ystävilleni saamastani tuesta. <3

Ihanaa alkavaa vuotta 2014!

Kopio.

Ne kopioi mun tekniikan, mun tyylin ja äänen ja koittaa rakentaa siit replican,
En ottanut kantaa, vaikka näinkin sen tulevan, mut nyt on kreivin aika laittaa jäihin ne unelmat,
Siin on vissi ero että apinoiko kotonaan, vai vieko tuotteen esiin niin et radiois on koko maas. - Cheek

Olen havainnut jo useamman vuoden aikana, että juttuni ovat vissiin liian hyviä, sillä useammat räppärit kopioivat niitä. En halua sanoa kenenkään nimiä, mutta ehkä juuri sinä oletkin ihmetellyt tiettyjä yhtäläisyyksiä minun ja muiden kappaleissa. Muutamat "artistit" ovat jopa kopioineet markkinointitekstejäni ja muuta promomateriaalia. Pikku-Sanoja on vaikka kuinka paljon, he kopioivat räppityylini - sen tyylin, jota olen kehitellyt itselleni lähes kymmenen vuoden ajan. He kopioivat läppiäni, naiset jopa ulkonäköäni, vaatetustani ja harrastuksiani, pahimmat tapaukset jopa muuttavat mielenkiinnon kohteitaan mukaani. He yrittävät olla kuten minä. Miksi? Mikä tekee tavallisesta naisesta niin mielenkiintoisen?

Huomasin vasta facebookin kautta, että joku kuuntelijani oli kopioinut blogini nimen omakseen. Olin ihmeissäni. Miksi? Mukavaa, että hän samaistuu ajatuksiini, mutta blogin nimen kopiointi on mielestäni hieman törkeää. Blogin nimet syntyvät kuitenkin jokaisen omasta elämästä ja arvomaailmasta. En ole edes uskaltanut katsoa, montako saman nimistä blogia löytyy blogilistauksesta, kerta tälläiseen peliin on ryhdytty. Toivottavasti ei ole näitä kahta enempää, sillä sekin on mielestäni liikaa. Toivon, että kuuntelijani ymmärtäisi vaihtaa bloginsa nimen. Toivoisin, että yksityisyyttäni (ja minua ihmisenä) arvostettaisiin sen verran.

Olen törmännyt myös vuosien varsilla useasti tyttöihin, jotka kopioivat pukeutumistani, meikki - ja hiustyyliäni. En näe siinä mitään pahaa, sillä tiedostan olevani joidenkin idoli, vaikka se tuntuu (ainakin vielä) vähän hassulta. Kerrottakoon vaan tytöille terveisiä, että en ole hirveän muotitietoinen, vaan näytän juuri siltä miltä milloinkin haluan...Heheh. Kopiointi ja oman idolinsa ihannointi onkin ihan tervettä tiettyihin rajoihin asti. Siinä kohtaa, kun alat muuttamaan harrastuksiasi ja mielipiteitäsi idolisi ajatusmaailmaa mukailevaksi, niin raja on tullut vastaan. Voit ihannoida minua tai ketä tahansa, mutta muista aina olla silti oma itsesi - oma ihana itsesi.

Meistä jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa ja oma polkunsa kuljettavana. Kaikilla on omat mielipiteensä. Mielestäni on typerää kopioida kenenkään ajatusmaailmaa, vaikka kuinka ihannoisi tätä. Elämässä tärkeää on löytää itsensä ja elää onnellista elämää. En usko, että kukaan nauttii esittämisestä. Nuorena se tosin on lähes väistämätöntä, kun etsii itseään - kunhan palaat raiteille sitten myöhemmin. Ole oma itsesi, ja ylpeä siitä kuka olet.

Kuvia Maxinesta.

Tässäpä pari kuvaa viime lauantailta Helsingistä. Paikallinen kuvaaja Alex Lezhnev kuvaili meidän tiimiä ennen keikkaamme, ja saikin varsin hienoja kuvia napattua! Tämä jengi tullaan näkemään useilla ensi vuoden keikoilla. Aika laittaa pakkaa sekaisin.

Maxinessa järjestetyssä hyväntekeväisyystapahtumassa kuvaili myös Petri Mast, joka sai meiningin keikaltamme napattua hauskasti tähän kuvaan.

Loppuun minulla on ilo kertoa, että "Itsevarma ja Kaunis" - niminen kipale starttasi radiosoittonsa! Toivottavasti kappale tuo teille hyvää mieltä ja energiaa. Digikauppoihin biisi julkaistaan ensi kuussa!

Reissua ja keikkailua.

Olipa viikonloppu! Ihan huikee reissu Helsingissä ja vieläpä hyvän asian puolesta. Minäpä vähän näpyttelen teille reissustani ja laitan muutamia kuviakin matkaan.

Perjantai starttasi kuntosalilla, johon raahauduimme Maijan kanssa kuin haudasta nousseet örkit. Olo oli niin veltto ja väsynyt, mutta onneksi kuntosali piristi mieltä ja kehoa. Kuntosalin jälkeen lähdin Jörö-Jukkaan uusimaan hiuslookia. Hierova pesutuoli meinasi jälleen nukuttaa minut, ai että se on kiva! Hiusten mallia hieman muutettiin ja väriksi valikoitui jälleen räiskyvän punainen.

Jörö-Jukasta painelin kaupungille hetkeksi shoppailemaan ja siitä kotiin pakkailemaan. Onneksi lento lähtisi vasta illalla, joten aikaa olisi. Kotona ehdin jopa hetken levähtää ennen lähtöä - vaikka eipä tuo tainnut juurikaan auttaa uneliaisuuteen ja nukahdin lentokoneeseen. Perille päästyäni olin aivan rättipoikki. Hyppäsin taxiin, ja suuntasin Pinup-emo Sini Tarkkisen luokse. Uni maistui.

Lauantaina heräsin väsyneenä tiedostaen että päivä olisi pitkä! Lähdimme Sinin kanssa kohti Maxinea, jossa illalla olisi suuri hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotto menisi syömishäiriöklinikan toimintaan. Kunnia olla mukana tälläisessä!

Paikka kuhisi Pinup-neitoja, ja tunnelma oli aamusta alkaen lämmin. Myöhemmin paikalle saapui myös Miss Helsinki kilpailun finalistit, joiden läsnäololla haluttiin tukea ajatusta siitä, että olet mikä olet, niin olet mahtava! Ei se katso kokoa tai ulkonäköä. Olet kaunis juuri tuollaisena.

Keikkakokoonpanoni Rela ja Neea saapuivat paikalle ennen kahtatoista, ja kahdentoista jälkeen meillä alkoikin jo kuvaukset paikallisen kuvaajan kanssa. Se oli todella hauskaa! Toivottavasti kuvat onnistuivat. Kuvausten jälkeen lähdimme syömään ja odottelimme tapahtuman alkua valmistautuen esiintymiseen. Rela availi ääntään mm. juoden inkiväärivettä, hyi! Me Neean kanssa keskityimme inkivääriveden sijaan skumppaan.

Paikalle alkoi valumaan ihmisiä ja joukosta pystyi bongaamaan julkisuudestakin tuttuja hahmoja. Myös stylistini Tapio Niemelä oli saapunut paikalle.

Paineet kasvoivat, sillä tämä olisi ensimmäinen keikkamme yhdessä! Ei hitto! Intro soi, nyt olisi mentävä! Juoksimme Neean kanssa lavalle ja otimme paikan haltuun. Se oli huikeaa! Viimeisenä kipaleena vedettiin uusi kappale "Itsevarma ja kaunis", joka räjäytti koko paikan! Meininki oli ihan järjetöntä!! Keikan jälkeen keräsimme kehuja niin yleisöltä, Pinupeilta kuin Miss Helsinki-finalisteiltakin. Fiilis oli upea. Myös syömishäiriöklinikan edustaja kehui meitä kovasti - se lämmitti mieltä.

Eräs Pinup-neito kysyi, kauanko olemme tehneet yhdessä musiikkia? Ilme oli ihan näkemisen arvoinen, kun tyynesti totesin tuon olleen ensimmäinen kerta. 

 

Tein hieman kertosäkeiden sovitusmuutoksia settejemme välissä ja Rela otti ne hyvin vastaan. Emme olleet ehtineet treenaamaan yhtään yhdessä, joten en tiennyt miten Rela kertsit vetää - siksi muutokset saatiin tehtyä vasta nyt. Onneksi kyseessä on taitava laulaja, joka osaa hommansa, eikä säikähtänyt tilannetta.

Pian oli aika juosta takaisin lavalle! Settiin saatiin nyt huomattavasti isompi energialataus ja kertosäkeiden sovitusmuutokset tekivät setistä timanttisen! Ihmiset tanssivat, taputtivat ja hurrasivat. Viimeinen biisi räjäytti jälleen potin ja saimme aikaiseksi kunnon megabileet!! Fiilis oli upea!

Kiitos Sini Tarkkinen ja Maria Hekkonen! Oli kunnia olla mukana. Hieno kokemus. Meidän jengi tukee täysillä tätä ajatusmaailmaa ja on aina mukana kun tarvitaan! <3

Seuraavana päivänä heräiltiin Relan kanssa aikaisin ja suunnattiin studiolle äänittelemään pari kertosäettä. Toinen kertosäe ei ollut edes idean tasolla valmis, vaan se työstettiin alusta loppuun studiolla. Fiksut päät yhteen, ja se oli siinä. Rela on niin kone, hän sai ideani heti toimimaan käytännössä. Hitto että tuli hyvää matskua! Innolla odotan, että biisit saadaan valmiiksi ja keikoille. Ensi vuonna räjäytetään useampikin mesta ;)

Studion jälkeen Rela lähti Keravalle tuomaroimaan karaokekisoja, ja minä päädyin jälleen shoppailemaan. Matkaan tarttui neuletakki, leggarit ja kissoille tuliaishiiriä. Shoppailutuokioon yhtyi Neea, jonka kanssa kävimme myös syömässä kiinalaisessa. Lopulta lähdimme Neean luokse kahvittelemaan ja juoruilemaan. 

Neean ihastuttava pieni tytär Joanna on ehkä söpöin lapsi ikinä. Pikkuneiti oli kasvanut hirveästi viime näkemästä, tytsy vei taas sydämeni. Juoruilimme, mussutimme herkkuja, katsoimme telkkaria ja pelailimme illan. Sitten oli aika lähteä vanhempien luokse nukkumaan. Kyllä tuli uni. Seuraavana aamuna vietin aikaa isäni kanssa, joka puolen päivän aikaan heitti minut lentokentälle.

Oulussa vastassa oli hyvä ystäväni Jenni. Ajelimme suorinta tietä juoruilemaan Maijalle, josta lähdimmekin hetken mielijohteesta leipomaan luokseni mutakakkua! Siitä tuli todella hyvää! Mutakakun jälkeen vuorossa oli pitkä lenkki. Illalla kissat käpertyivät kaikki viereeni nukkumaan, ihana olla kotona.

Kiitos upeasta viikonlopusta Sini, Rela ja Neea!

Paluu menneisyyteen.

Kuuntelin eilen muutamia vanhoja kappaleitani. Se on aina melko outoa. Jännää palata takaisin siihen hetkeen, jona kappaleen on tehnyt. Kaikki ne tunteet palaavat mieleen. Voi tavallaan kokea tilanteen uudestaan. Menneisyydestäni tosin löytyy paljon kappaleita, joiden tunnetiloihin en halua palata. On paljon luurankoja kaapissa, joita en halua päästää valloilleen. Haavat ovat jo arpeutuneet, miksi repiä niitä auki enää?

Elämä ei aina ole niin yksinkertaista. Tapahtuu asioita, joita ei haluaisi tapahtuvan. Elämässä ainoa selkeä päämäärä on jatkaa kaikesta huolimatta. Aurinko paistaa vielä risukasaankin. Asiat pitää vain hyväksyä, ja niiden kanssa pitää oppia elämään. Se on selvää. Luovuttaminen ei kuulu kenenkään suunnitelmiin. Ehkä vielä joskus kerron, mitä kaikkea olen itse käynyt läpi - silti seison tässä vahvana. Halusin vain sanoa, että kaikesta selviää. Ikinä ei saa luovuttaa.

"Tulin vaan muistuttaa, 

että huominen on meistä kii."

  

Perjantaina lennän Helsinkiin, jossa keikkailemme lauantaina ravintola Maxinessa. Kokoonpanossani on uskomaton laulaja Rela, sekä nuoruusaikojeni tuplaaja Neea (neQ).

Neea ja minä vuonna 2009.

Neea palaa keikkalavoille neljän vuoden tauon jälkeen, jännää. Keikkailimme yhdessä aikoinaan kolmisen vuotta, enkä usko esiintymistaidon kadonneen Neealta mihinkään. Emme tosin ole ennen vetäneet keikkaa tällä porukalla, mutta en usko siinä olevan ongelmaa. Molemmat jäävät vakituiseen keikkaporukkaani, ja heitä nähdään ensi vuonna keikkalavoilla kanssani. Minulle on ehdottoman tärkeää, että ympärilläni on luotettavia ihmisiä, jotka ovat äärimmäisen hyviä tyyppejä!

Lauantain keikalla on luvassa myös vähän spessua, kun julkaisemme uuden kappaleeni! Sunnuntaina taasen olisi tarkoitus äänitellä uutta matskua, ja maanantaina palaankin jo kotiin kissojen luokse.

Flunssapöpö ja kuulumisia.

Ilkikurinen flunssapöpö on vaivannut minua jo viikon verran. Ensin se alkoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä voimakkaalla kurkkukivulla, joka pisti miettimään pystynkö esiintyä perjantain keikalla. Säästelin ääntäni sinnikkäästi, vaikka olinkin juuri kyseiset päivät Buusterissa vastaavana ja minun olisi pitänyt myös itse myydä tuotteita. Tuotteiden myynti jäi vähemmälle ja keskityin vain tsemppaamaan työntekijöitä. Perjantaina kurkku tuntui paremmalta ja olin iloinen - pystyisin esiintyä.

Siilossa otettiin muutamia yhteiskuvia.

Tiedostin keikkapaikan olevan kylmä ja kolea siilo, joten pukeuduin sen mukaisesti. Soundcheckissä ei ilmennyt ongelmia ja odotimme hyvillämme illan keikkaa. Settimme olisi todella lyhyt, joten äänen pitäisi kestää. Illan todellinen tähtihän olisi Mikael Gabriel, minä vain lämmittelisin yleisöä. Annettakoon tässä vaiheessa pisteet myös äänentoistomiehille, jotka olivat todella mukavia ja asiansa osaavia nuoria miehiä!

Keikkamme starttasi lasten rap-kappaleella, jonka he vetivät todella hyvin! Sain olla taas niin ylpeä. Vedimme sen perään neljä biisiämme, joista herkin kipale sai suurimmat suosionosoitukset. Heh, tällä lämppäyskeikalla olisi siis pitänyt olla kaikki herkkiä rakkauslauluja. Onneksi yleisössä oli myös niitä, jotka osasivat kaikki biisimme ulkoa ja heiluivat fiiliksissä mukana. Se tuntuu aina kivalta!

Esitys päättyi ja kiitin yleisöä. Astuin lavalta pois. Sillä sekunnilla tuntui, että pyörryn. Tuntui, että sydän pysähtyisi. Jäin nojailemaan lavan viereen. Halusin vain olla ja hengittää rauhassa. Fiilis oli kamala. Hetken oltuani, lähdin kävelemään miesystäväni luokse. Ääntä ei enää lähtenyt. Keikka otti aika koville - ei pitäisi kipeänä niin riehua. Loppuilta menikin hiljaa rentoutuen.

Flunssa se vain paheni. Seuraavat pari päivää meni lähes ilman ääntä. Sitten nousi kuume. Kammottava kurkkukipu vaihtui pian erittäin rajuun nuhaan ja yskään. Tällä hetkellä ongelmana on inhoittava nuha, jonka takia olen totaalisen tukossa. Yritän jo huomenna päästä töihin, ja toivonkin ettei flunssa vaivaisi liiaksi työpaikalla. Noh, eiköhän tämä tästä pian rauhoitu! Nyt vaan lepoa ja kuumaa juomaa.

Nyt suuriin ilouutisiin, eli ostin tällä viikolla viimein älypuhelimen!!! Olin vannoutunut vanhan nokialaisen käyttäjä, mutta kyllähän tuo Lumia 920 mahdollistaa paljon kaikenlaista oleellista. Olen tyytyväinen ostokseeni, vaikka en olekaan vielä kovin näppärä käyttämään sitä. Samalla shoppailureissulla löytyi myös ihana villapaita, uudet jumppakengät ja upea kaulakoru Glitteristä!

Kuva: Tero Ojala

Kerrottakoon vielä vähän surullisempiakin asioita, eli kissani Fasu sai toissailtana taas epilepsiakohtauksen... Kohtaus oli tavallista pidempi ja rajumpi. Pidin pikkuisen päätä ja juttelin rauhoittavasti. Se oli kamalaa. Loppuillan Pömppä piti huolta väsyneestä kissapojasta. Täytynee tiedustella lääkevaihtoehdoista - aiemmista kun ilmeisemmin tuli Fasulle ikäviä sivuoireita. En halua kissan kärsivän millään tapaa. Toivottavasti kohtaus ei tulisi taas vähään aikaan.

Lopulta vielä iloisempiin keikkauutisiin! Matkustan parin viikon päästä Helsinkiin, jossa esiinnyn 23.11.2013 hyväntekeväisyystapahtumassa Maxinessa. Tapahtumasta lisää Facebookissa! Lauantaina 30.11.2013 esiinnymme Oulussa ikärajattomalla päiväkeikalla Kaukovainiolla.

Kysymys:

Haluaisitko sinä tavata Sanan Helsingissä 23.11.2013?

Talvea kohti.

Kuva: Seppo Hinkula

Niin se syksy vaihtui talveksi! Outoa, että nyt jo. Vastahan me odotimme, että tulisi vielä lämpimiä päiviä. Yht'äkkiä herätessäni maassa onkin vaalea peitto ja elämmekin lähes marraskuuta. Mihin kaikki se aika taas katosi?

Ulkona on kaunista. Valkoinen lumi pukee lehtensä menettäneitä puita, ja se kuulostaa kivalta kengän alla. Lapset leikkivät lumella ja mäenlaskupaikat houkuttelevat perheitä. Aion nauttia kirpeästä pikkupakkasesta ja ihailla lumipeitettä täysillä kyllästymiseen asti. Tiedän, että kyllästyminen on lähempänä kuin uskonkaan. Kun pakkaslukemat lähestyvät kahtakymmentä astetta, ei enää naurata - lumi ei enää olekaan kaunista ja kivaa. Kun pakkaslukemat alittavat kahdenkymmenenviiden, erakoidun peiton alle. Olen vilukissa.

Talvi antaa myös mukavan tekosyyn ostaa uusia vaatteita ja kenkiä. Täytyyhän nyt olla lämmintä puettavaa, kun pakkaset iskevät hampaansa ja viima pureutuu luihin ja ytimiin. Hyi. On siis ihan luonnollista uusia koko vaatekaappi, ihan sieltä pyjamasta alkaen... Eikö niin?

Talvi on myös parasta aikaa aloittaa uusia harrastuksia ja muokata kehoaan. Kesän tullessa ja vaatteiden vähentyessä, onkin kymmenen kiloa kevyempi ja triplasti energisempi! Talvi kannustaa myös hemmottelemaan itseään - mikä sen mukavampaa, kuin iltojen pimentyessä polttaa kynttilöitä, tehdä kasvohoitoja saunan lämmössä ja lukea muotilehtiä. Hmm. Ainakin tällä hetkellä ja näillä ajatuksilla talvi vaikuttaa ihan mukavalta asialta. Innolla odotetaan, mitä se tuo tullessaan...

Blogikilpailu (4)

Voit osallistua kilpailuun huolimatta siitä, onko sinulla blogspot - tunnuksia! Vastaukset suoritetaan facebookin Sana - sivun kautta, johon pääset täältä! Klikkaa oikealta "viesti" (kts. kuva) ja lähetä viestinä vain oikea vastausvaihtoehto, esim. A.



Oikein vastanneiden kesken arvotaan Kauneus - ja kynsistudio MiMin tuotepaketti! (Arvo n. 100e)

Vastaa kysymykseen oikein ja voit voittaa upean tuotepalkinnon!

Sanan uusimmat kynnet, Kynsistudio MiMi.

Kysymys:
Mitä väriä löytyy lähes kaikista Kynsistudio MiMin Sanalle tekemistä kynsistä, ja on samalla räppärin lempiväri?
A. Hopea
B. Pinkki
C. Turkoosi
D. Valkoinen  


Psssst.... Sanan facebook-sivun kuvia selailemalla saat apua vastaukseen. Pääset sivulle tästä!

Kilpailu päättyy 21.10.2013! Voittaja julkaistaan tässä blogipäivityksessä ja Sanan facebookissa kilpailun päätyttyä. Onnea!

*****
Kilpailu on päättynyt! Onnea Melina!

Angstia ja ajankohtaista.

Uusi olohuoneeni<3

Olen kärsinyt pari viikkoa flunssasta, ja viikonloppuna olotilan kruunasi vielä kuume. Eilinen meni täysin lepäillessä, ja tänään olo onkin jo hieman parempi. Ihanaa, että viihdyn näin hyvin uudessa asunnossani, eikä neljän seinän sisällä oleminen tunnu pakkopullalta - päinvastoin; kiva viettää aikaa kissojen kanssa ja löhötä uudella sohvalla. Hyvä välillä ottaa aikaa itselleen, levätä ja (yrittää) rentoutua.

Heti kun tästä toivun, aloitan uudessa työssäni. Työnkuvani on etsiä eräälle firmalle uusia työntekijöitä. Jos olet siis oululainen yli 16-vuotias henkilö, joka etsii töitä, ota minuun yhteyttä niin kerron lisää ( sana.music (at) hotmail.com ). Tehtävä vaatii rempseää luonnetta ja asennetta.

Oletko vailla töitä? Ota minuun yhteyttä!

Olen potenut stressiä flunssan ohella viime aikoina... Välillä tuntuu, ettei jaksaisi, tuntuu että antaisi vain kaiken olla. Ne on ikäviä hetkiä. Silloin olisi mukava soittaa ystävälle ja jutella. Tilannetta hankaloittaa se, että olen menettänyt ystäviäni viime aikoina läjäpäin - syystä jos toisesta, kaikkien välirikkojen syytä en edes tiedä, mutta useimpiin liittyy musiikkini tai uudet elämäntapani. Minun täytyy kartoittaa uudestaan ihmiset ympärilläni ja miettiä kehen pystyn luottamaan, sillä olen tullut petetyksi liian usein. Kuinkahan monta ihmissuhdetta vielä ajautuu karille musiikkiurani tai elämäntaparemonttini takia? Toivon, että ne todelliset ystävät pysyisivät rinnallani.

Laulajani Laura ja minä.

Kaikki ei todella ole niin mustavalkoista miltä näyttää. Kulissien takana yleensä kiehuu, oli kyse kenestä tahansa ihmisestä. Esitämme muille kaiken olevan hyvin ja vedämme jotain helvetin roolia. Miksi? Mielestäni on ihan kohtuullista ja ymmärrettävää, että jokainen meistä romahtaa joskus. Silloin nimenomaan pitää avata suunsa ja kertoa fiiliksensä - vain niin voi saada apua ja selvitä tilanteesta. Miksi siis kieltäisin fiilikseni? Nyt vähän masentaa, mutta eihän tästä ole kuin yksi suunta - ja se on ylös. Onneksi mieltä piristää kaikki ihanat kuuntelijani, kissani, miesystäväni, perheeni ja ystäväni<3 Vaikka olisi kuinka ikävä hetki, aina pitää miettiä elämänsä positiivisia puolia!

Ja vielä ajankohtaista:

Oulussa on tulossa kuukauden sisällä parikin keikkaa, olkaa kuulolla! Blogissa käynnistellään pian taas blogikilpailu, jonka palkintona on Kauneus - ja kynsistudio MiMin sponsoroima 100euron arvoinen tuotepaketti !! Myös musiikkivideo julkaistaan lähiaikoina ;) Jännät paikat edessä! Pysykää tukena ja turvana, olette rakkaita!

Roska päivässä.

Sain taannoin sähköpostia, jossa kysyttiin kiinnostustani lähteä Roska päivässä - hankkeen viralliseksi tukijaksi. Sitä ei tarvinnut miettiä sekuntia pidempään. Tottakai lähden! Mielestäni on kamalaa, miten sotkemme luontoa ja asuinympäristöämme. Teemme sillä pahaa lähtökohtaisesti vain itsellemme, sillä joudumme itse maksumiehiksi. Ympäristön puhtaanapito ei ole halpaa lystiä! 

Jos ihminen olisi vähän epäitsekkäämpi olento, asiat olisivat huomattavasti paremmin. Veisimme roskat roskiin, lasipullot keräykseen ja huonekalumme kaatopaikalle. Nyt rikomme pullot kadulle ajattelematta eläinten tassuja tai polkupyörien renkaita. Jätämme huonekalut taloyhtiön roskakatokseen tai lojumaan kierrätyskeskusten läheisyyteen, jolloin kyseiset toimijat joutuvat välittämään jätteen kaatopaikalle - ja maksavat siitä. Roskiksia on ympäri kaupunkia, ja silti ne roskat päätyvät vihreää nurmea rumentamaan. Miksi? Mikä siitä tekee niin vaikeaa, että veisimme roskat roskiin, säästäisimme luontoa ja selvää rahaa.

Asun Oulussa kävelymatkan päässä merenrannalta. Välissämme on ulkoilualue ja fresbeegolfrata. Mielestäni on ihanaa käydä aamuisin lenkillä luonnossa, joka ei ole täynnä ihmisten jätettä. Satunnaisesti törmään alueella oluttölkkeihin, jotka kuljetan lähimpään roskikseen. Tämä puoli lähiöstämme on siis kunnossa, mutta kun suunnataan toiseen suuntaan, kohti Siwaa, tulee vastaan kaaos... Roskaa on kaikkialla! Nappasin eilen kuvan Siwan edustalta, katsokaa nyt tätä... Kenen mielestä maisema on viihtyisä ja kutsuva? Kenen vastuulla alueen siivous on, kun se on jatkuvasti tälläinen?

Rakkaat kanssa-asujat, voisitteko ystävällisesti viedä roskanne roskiin tai mikäli roskista ei ole näkökentässä, pistää roska esim. laukkuusi tai taskuusi odottamaan lähintä roskakoria. Meillä kaikilla olisi mukavampi elää ja liikkua siistissä ympäristössä.

HAASTAN SINUT keräämään maasta yhden roskan päivässä! Facebook-sivullani on päivitys, josta tykkäämällä lähdet haasteeseen mukaan ja olet mukana myös singleni arvonnassa! Tehdään yhdessä ympäristöstämme viihtyisämpi!

Piristystä syksyyn.

Ehdin viimein istua ihan ajan kanssa koneen ääreen ja kertoa teille kuulumisiani. Viikonloppu vierähti PK-seudulla, jossa äänitimme levyni loppuun. Kokonaisuus on upea! En malta odottaa, että se julkaistaan. Harmikseni julkaisu tosin siirtyy ensi vuoden puolelle. Hyvää kannattaa odottaa, ja tämä lätty tulee varmasti tyrmistyttämään lähes jokaisen kuulijansa. Ei paljasteta siitä sen enempää.

Viime viikko oli kiireinen, ja olinkin kokoajan menossa. Keskiviikkona kävin elämäni ensimmäistä kertaa sokeroinnissa! Tässä teille infopätkä, jos termi ei ole ennestään tuttu.

Sokerointi on karvanpoistomenetelmä, jossa ihokarvoja poistetaan sokerimassan avulla samaan tapaan kuin vahalla. Sokeroinnilla voidaan poistaa vahausta lyhyempiä karvoja, ja sokerointi sopii mille tahansa ihoalueelle. Sokerimassa tarttuu ainoastaan itse karvaan ja kuolleeseen ihosolukkoon, jolloin iho ei ärsyynny toimenpiteestä. Sokerointi ei aiheuta karvatupentulehduksia tai karvojen sisäänkasvamista. Sokeroimalla karva ei myöskään katkea toimenpiteen aikana kuten vahauksessa - tämän ansiosta iho pysyy sileämpänä. Sokerointimassa ei sisällä yleisesti allergisoivia aineita, ja sopii myös kuivaihoisille. Toimenpiteen on kerrottu olevan kivuttomampaa kuin vahauksen.

Minua hieman jännitti matkalla Kauneushoitola Beauty Alppiin, sillä en ollut ikinä edes vahannut jalkojani herkän ihoni vuoksi! Olin myös kuullut sokeroinnin olevan melko kivulias toimenpide. Jännitys oli huipussaan, kun saavuin kauneushoitolan tiloihin, jotka olivat todella viihtyisät. Liiketilat olivat vasta remontoidut ja yritys auennut kuukauden päivät sitten. Tuoreelle yrittäjälle hommat olivat kuitenkin tuttuja jo vuosien ajalta.

Toimenpide alkoi, ja olin jopa hieman hämilläni. Ei se tuntunut pahalta - vähän kutitti, ja välillä nipisti. Kivuliasta se ei ollut! Ihmisten ennakkoluulot ja kuulopuheet olivat siis pelotelleet minua aivan turhaan. Nyt se on itse koettu, se ei satu. Toimenpiteen jälkeen olin vielä enemmän hämilläni, sillä herkkä ihoni ei edes punoittanut. Iho ei ollut ärtynyt, eikä rikki kuten pelkäsin. Sokerointi siis sopii täydellisesti herkkänahkaiselle. Aion ehdottomasti hyödyntää sokerointia tulevaisuudessakin ja suosittelen samaa muillekin herkkiksille! Kauneushoitola Beauty Alpin facebookiin pääset tästä!

Seuraavana päivänä olikin edessä pitkä päivä, joka alkoi kynsihuollolla Kynsistudio MiMissä. En ollut ehtinyt juurikaan miettiä uusia kynsiäni, mutta onneksi yhteistuumin keksimme vikkelästi kynsiin kuvioinnin. Mirkka taiteili tuttuun tapaan upeat kynnet hetkessä! Kynsistä tehtiin pinkki-mustat, lisättiin glitteriä ja timantteja. Kynnet ovat todella näyttävät ja niissä on ripaus glamouria, joka on minun mieleeni. Näet oheisesta kuvasta maistiaisia kynsistäni. MiMi facebookissa!

Kun kynnet olivat valmiit nappasin blogipalkintopussin mukaani MiMistä ja kiiruhdin Parturi-kampaamo Jörö-Jukkaan. Tällä kertaa vakikampaajani Marianne ei päässytkään käsiksi hiuksiini, vaan aika oli varattuna Katille. Ihan mukavaa välillä saada toisenkin kampaajan näkemystä väriin ja leikkaukseen, vaikka menimmekin lopulta aika samoilla linjoilla edellisen leikkauksen kanssa. Kasvattamisen takia kun hiuksia ei juurikaan voi lyhentää - siistiä vain.

Kun värit olivat aikansa vaikuttaneet, oli jälleen kohokohdan vuoro, eli pesupaikalle mars! Nyt jokainen lukija miettii hölmistyneenä, että olenko tosissani? Kuka nyt odottaisi pesupaikalle pääsyä - sitä niska - ja selkäkivun määrää.... Jörö-Jukassa asiat ovat kuitenkin toisin, ja pesupaikan ihana hierova tuoli meinasi taas nukuttaa minut selkähieronnan ohella. Ei voi kuin ylistää tuota nerokasta keksintöä. Kampaamokäynnit ovat aina todella positiivisia kokemuksia ihanan henkilökunnan, miellyttävien tilojen ja tämän mahtavan hierovan tuolin ansiosta! Rehellisesti voisin sanoa, että Jörö-Jukka on Oulun paras parturi-kampaamo! Käy kurkkaamassa täältä mitä muita palveluja Jörö-Jukka tarjoaa.

Väri pysyi intensiivisen punaisena, ai että rakastan sitä! Uutta hiuslookia lähdettiinkin heti kuvauttamaan Jörö-Jukan toimesta Keräsen Kuvaamoon. Minua hieman jännitti, vaikka kuvaaja olisi tuttu ja olisimme ihan vain kahden. Pelko epäonnistumisesta painoi takaraivossa. Mussutin välipalaa matkalla kuvaamoon, johon saapuessani ryhdyimmekin heti hommiin. Saana (kuvaaja) laittoi valot kohdilleen ja sitten alettiinkin jo räpsimään fotoja. Kuvaussessio meni ihan mukavasti, ja toivon, että Jörö-Jukka sai haluamaansa materiaalia minusta. Peukut pystyyn!

Tämän blogin kuvituksena teille nähtäväksi kuvauksesta pari vedosta (raakoja käsittelemättömiä kuvia, kuvaajana Saana Luukkonen / Keräsen Kuvaamo). Kuvissa näkyvä ihana sormus ja strassikorvikset ovat Glitterin valikoimaa.

Päivä oli pitkä ja raskas, mutta samalla olin taas kokemusta rikkaampi. Lisäksi omistin taas kadehdittavan upeat kynnet ja räiskyvän tukan. Elämäni ei pyöri ulkonäköni ympärillä, mutta onhan se aina ihana tunne, kun on panostanut itseensä. Tälläiset pienet asiat kohottavat huimasti itsevarmuutta. Pimeä ja kylmä vuodenaika on sitäpaitsi parasta aikaa hankkia uusi hiuslook piristämään!

Kuntosali - ei missikisat.

Käyn salilla laihtuakseni, kiinteytyäkseni ja kohentaakseni kuntoani. Näin tekee myös kymmenet tuhannet muut suomalaiset. Ei sitä turhaan kutsuta kuntosaliksi. Me kaikki menemme sinne sellaisena kuin olemme ja meistä jokainen haluaa yhtälailla muuttaa jotain osa-alueitaan; oli kyse sitten mahamakkarasta, reisistä tai henkisestä hyvinvoinnista. Pointti on se, että olemme siellä lähtökohtaisesti samasta syystä - kuntoilemassa. Emme mene sinne etsimään uusia ystäviä tai esittelemään vaatekaapin upeinta vaatekappaletta.

Kuntosalilla kuntoillaan. Tuliko se jollekin yllätyksenä? Kuntoillessa on täysin normaalia, ja suotavaa vetää päälleen mukavat ja viihtyisät kuteet - harvoin juoksulenkilläkään vedetään ykköset päällä. Toinen viihtyy väljässä tai toinen tiukemmassa - tämä on jokaisen oma henkilökohtainen valinta. 

Henkilökohtaisiin valintoihin kuuluu myös esimerkiksi se, ajeletko säärikarvasi salille lähtiessä, kun pistät capri-malliset housut jalkaasi? Entä käytkö solariumissa siksi, että kaksi kertaa viikossa treenaat kuntosalilla shortsit jalassa? Harvat meistä välittävät siitä, mitä muut kuntoilijat ajattelevat salilookistamme vai ajattelevatko mitään. Emme ole siellä miellyttämässä toisiamme, vaan kuntoilemassa! Olemme siellä itsemme takia. Jokainen panostaa itseensä ja omaan tekemiseensä, ei toisen vaatteiden, tukan tai meikin arvosteluun. Emme ole missikisoissa, olemme jumalauta hikoilemassa kuntosalilla!

Useiden (ellei kaikkien) kuntosalien jäsensopimuksesta käy ilmi, että luvatta valokuvaaminen salilla on kielletty. Tämähän on itsestäänselvyys, eikö? Miksi kukaan edes kuvaisi salaa toisen treeniä? Miksi ketään kiinnostaisi? En ymmärrä.

Asia sai eilen uudet mittasuhteet kun internetissä uutisoitiin laajalti erään "julkisuuden henkilön" facebookiin lisäämästä kuvasta. Kuvassa näkyi kuntosalilla treenaavan miehen alavartalo kuvattuna takaapäin, ja teksti oli tuntematonta henkilöä ulkonäön vuoksi pilkkaavan sävyinen. Miehellä oli suomalaiseen tapaan hyvin vaalea iho, lyhyehköt väljät shortsit ja polvisukat - en nähnyt tässä mitään ihmeellistä. Kommenteissa naurettiin miehelle ja kuva keräsi tykkäyksiä kymmenittäin. Onneksi mukaan mahtui läjäpäin fiksujakin, jotka paheksuivat kuvaajan lapsellista käytöstä. Kuva lähti leviämään sosiaalisessa mediassa, ja ennen niin positiivisen julkisuuskuvan omannut nainen oli pian menettänyt kasvonsa. Hän poisti kuvan, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Vahinko, nimenomaan. Niin hän itse sen muotoili. Miten kukaan voikaan ihan vain vahingossa napata tuntemattomasta henkilöstä kuvan ja jakaa sen facebookiin. Kyllä siinä välillä pitäisi jo jotain aivotoimintaa tapahtua. Ja miten kukaan "julkisessa asemassa" oleva edes kehtaa arvostella ihmistä julkisesti ja vielä niinkin naurettavin perustein, kuin salivaatetus? Arvostelija itse on kaiken lisäksi tunnettu fitness-tähti, joten hänenlaiseltaan ammattilaiselta odottaisi neuvoja, eikä pilkkaamista! Minkälaiset traumat tälläinen kiusaaminen jättää uhriin? Kehtaako hän enää lähteä uudestaan kuntosalille? Miltä sinusta tuntuisi, jos joku levittäisi sinusta vastaavaa kuvaa?

En tunne kyseistä arvostelijaa, enkä uhria. Olen vain nähnyt facebook-päivityksen ja lukenut uutisoinnin. Minulla ei ole mitään henkilökohtaisesti ketään vastaan. Mielestäni asiasta on vain hyvä puhua, jotta meistä kukaan ei sortuisi vastaavaan jatkossa. Ihmisten ulkonäköön kohdistuva arvostelu on yksi pahimpia asioita, jotka nostavat karvani pystyyn.

Me kaikki olemme mitä olemme, ja viimeinen paikka, jossa meidät pitäisi tuomita tai meitä voisi pilkata on se, kun olemme tekemässä muutosta parempaan! Jokaiselta pitäisi löytyä järjen lisäksi tilannetajua. Kaikenlainen kiusaaminen tulisi saada kuriin, eikä tälläinen tempaus ole hyvää esimerkkiä pikkutyttöjen idolilta. Autetaan ja tsempataan toinen toisiamme sen sijaan, että keskittäisimme energiamme toisten pilkkaamiseen tai arvosteluun.

Toivon, että arvostelija otti asiasta opikseen ja esittää julkisen anteeksipyyntönsä. Minulla, kuten tuhansilla muillakin, on sympatiat täysin uhrin puolella, ja voisinkin huomenna vetää salille kalpeiden säärieni kaveriksi mikroshortsit ja polvisukat!

Kuntosalietikettiin tulisi lisätä kohta; keskity vain siihen omaan treeniisi, äläkä jumalauta toisten arvosteluun.

Liikkujan viikon rap-kappale.

Lauantaina oli suuri päivä, jota jännitin hieman tavallista keikkapäivää enemmän. Oli aika julkaista lasten rap-kappale Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Olimme työstäneet sitä viimeisen kuukauden aikana neljän lapsen kanssa, jotka valittiin projektiin useiden hakijoiden joukosta. Lapset jännittivät varmasti minua enemmän, mutta pakko sanoa, että kyllä perhosia oli vatsassa ihan mielettömästi!

Olimme harjoitelleet suhteellisen vähän, sillä projektin aikataulu oli tiukka. Onneksi lapset olivat potentiaalisia ja innokkaita projektin suhteen. Mikäli joku olisi heittäytynyt hankalaksi, olisi voinut koko projekti kaatua siihen. Jouduin kyllä pitämään ajoittain tiukkaa kuria villille nelikolle, että jutut pysyivät räpissä tapaamisilla, enkä minä aina siinä onnistunut - kokemusta lapsista kun ei juurikaan vielä ole. Tuntui siltä, että lapset aistivat tämän ja päästivät minut suhteellisen helpolla. Oli helpotus huomata, että kaikki puhalsivat yhteen hiileen, ja ymmärsivät, että meillä olisi kiire.

Kappale saatiin valmiiksi täysin aikataulussaan ja pääsimme treenaamaan esiintymistä. Yksi lapsista, Emma, oli ollut AnkkaRap - nimisessä tv-formaatissa ja näin omasi kokemusta esiintymisestä jo jonkin verran. Muut lapset, Eetu, Tomi ja Meri, olivat tälläisessä mukana ensimmäistä kertaa. Oli hienoa, että Emma tsemppasi toisia ja näytti esimerkkiä liikkumiseen. Lapsen esimerkki oli varmasti arvokasta, sillä jokainen oli projektissa samalla viivalla - toisin kuin minä, "opettaja". 

Paikalla ei ollutkaan vielä äänentoistoa.

Lauantain sateisena aamupäivänä tapasimme sovitusti klo 11.00 aikaan Rotuaarilla. Saavuimme miesystäväni kanssa paikalle, jossa DJ:mme Pessi ja lapset jo odottivatkin. Laulajamme Laura saapui lapsensa kanssa samoihin aikoihin. Jokainen huomasi välittömästi saman asian: paikalla ei ollutkaan vielä äänentoistoa. Parin minuutin ihmettelyn jälkeen pieni pakettiauto ajoi lavan sivuun ja autosta nousi kaksi miestä - siinä olisi aamupäivän teknikkomme. Soitin omalle teknikolleni Samulle, joka ryhtyi puhelimitse selvittämään aikataulua ja teknisiä asioita. Kuulemma puoli 12 pääsisimme soundcheckaamaan. 

Ilma oli kolea, joten pyysin lapsia menemään lämmittelemään joko pukutiloihin tai alueen kahviloihin - tapaisimme puolelta lavan edessä. Me lähdimme kahvilaan, mutta Pessi jäi odottamaan tekniikan kasausta omien laitteidensa kanssa. Puolelta palasimme lavan edustalle, jossa Pessi edelleen kylmissään odotti. Lavalla oli vain yksi monitori, kolmen pyydetyn sijaan. Kysyin teknikoilta asiasta, ja vanhempi mies totesi meidän olevan "ihmeellistä porukkaa" kun tarvitsemme niin monta monitoria. Että kuinka? Pienemmällä lavalla, sisätiloissa, tämä olisi ehkä vielä mennyt, mutta nyt kun ulkolava oli n. 10m leveä ja meitä olisi lavalla samaan aikaan seitsemän... Yksi monitori ei todellakaan riittäisi!

Kattokaa mä leijun!

Kello oli kutakuinkin varttia vaille 12, kun Pessi pääsi rakentamaan omaa pistettään. Kohtasimme toisen ongelman; äänimiehet olivat ällikällä päähän lyötyjä siitä, että DJ-laitteet piti kytkeä, vaikka tästäkin oli etukäteen kerrottu. Kului aikaa. Lopulta Pessi oli saanut tavaransa paikoilleen, ja menin kysymään teknikoilta mikkejämme - kuutta mikkiä, kuten oltiin pyydetty sähköpostitse ja puhelimitse. No eihän heillä pyydettyä määrää mikkejä ollut! Sillä hetkellä ajattelin, että tämä oli tässä. Menin kertomaan järjestäjälle kohdatuista ongelmista - hänkin oli kauhuissaan tilanteesta. Olimme kaikki hämillämme. Pidimme oman jengimme kanssa pikaista palaveria, enkä niinkään ollut huolissani meidän keikan onnistumisesta - vaan lapsien!
 
Esiintymisemme oli määrä alkaa 12.15, ja klo 12.10 tekniikka oli kasassa ja kuusi mikkiä hommattuna. Soundcheck siispä oli unohdettava. Kerroin tästä vakavana lapsille, jotka jo muutenkin jännittivät onnistumista - nyt he eivät edes pääsisi kokeilemaan laitteistoa ennen keikkaa, kuten olin luvannut. Olin häpeissäni, vaikka syy ei ollut minun, vaan äänentoistosta vastaavan yrityksen.

Menin juttelemaan tekniikalle järjestäjän kanssa, sillä sopimusehdothan eivät olleet täyttyneet, kun emme olleet saaneet tarvittavaa laitteistoa (monitorit edelleen puuttuivat). Teknikko keksi tekosyitä ja selityksiä, syyllisti minua ja epäili ammattitaitoani. Kukaan teknikko ei ole ikinä loukannut minua artistina niin. Teknikko ei ollut yhteistyöhaluinen, eikä ammattitaitoinen. He eivät olleet tuoneet paikalle sovittua laitteistoa sovitussa ajassa, eivätkä itse kantaneet asiasta edes
minkäänlaista vastuuta.

Kuka aikuinen ihminen edes kehtaisi pilata sen omalla käytöksellään?

Järjestäjän läsnäollessa teknikko jopa väitti, että soundcheck mahdollisuus oli klo 11.30, kuten oltiin sovittu. Ja paskat. Mikit oltiin saatu kasaan vasta pari minuuttia sitten, joten meidänkö olisi pitänyt soundcheckissä vaihdella neljää mikkiä keskenämme? "Juuri niin", kuului vastaus äänensävyllä, joka muistutti Euroopan omistajaa. Älä viitsi, taidat olla väärällä alalla. Minun mielestä koko kuvio oli kaoottinen ja jopa epäoikeudenmukainen, sillä heillä oli tiedossa, että kyseessä on 8-13 vuotiaiden lasten ensiesiintyminen, jota he odottivat kuin kuuta nousevaa. Kuka aikuinen ihminen edes kehtaisi pilata sen omalla käytöksellään? Voi että se pisti vihaksi!

Meidän setti alkoi, vedimme hyvällä fiiliksellä vaikka äänentoistolaitteisto ryttyili ja lavasoundi oli kamala. Mikit kiersivät, eikä yksi monitori todellakaan riittänyt kattamaan koko lavaa. Pyysin ensimmäisen kappaleen jälkeen, saisinko itseäni isommalle monitorista. Samaa jouduin pyytämään myös toisen kappaleen jälkeen. Tämä kovin ammattitaitoinen miksaaja kun kovensi vain Pessiä ja Lauraa. Kolmannen kappaleen jälkeen totesin, että koventaisi minua ja hiljentäisi kavereita, joita nyt oli koventanut. Viimeisen kappaleen aikaan siispä kuulin itseäni edes vähän! 

Olin äänentoiston vuoksi kauhusta kankeana, kun spiikkasin lapset lavalle. Pelkäsin, että koko homma kaatuu siihen. Ennen esiintymistä olin tosin jo painottanut heille, että jokainen keskittyisi vain omaan tekemiseensä, vaikka ei kuulisikaan itseään tai vaikka mikit kiertäisikin. Nyt ei auttanut kuin toivoa parasta!

Lapset juoksivat lavalle vilkuttaen, yleisön taputusten saattelemana. Se oli upea hetki. Jaoimme mikit, teimme nopeat tsekit mikkejen toiminnasta ja pyysin miksaajaa olemaan todella skarppina äänentasojen suhteen. Pessi löi taustan soimaan, ja sitten mentiin! Mikit kiersivät, mutta lapset eivät antaneet sen häiritä. Kappale vietiin kunnialla loppuun, juuri niin kuin oltiin sovittukin. Kaikki meni loistavasti esiintyjien puolelta - äänentoistofirma saa pelkkiä risuja. Esiintyminen päättyi hurjiin kunnianosoituksiin, yleisö taputti ja vislasi. Lapset olivat onnessaan. Niin olin minäkin.


Oli kunnia olla projektissa mukana, tavata nämä rohkeat lapset ja saada opastaa heitä. Liikkujan Viikon rap-kappale "Mieti miten kuljet" julkaistaan youtubessa lokakuun puolen välin tietämillä esiintymisvideon kera!

Kiitos luottamuksesta projektin vetäjille. Tämä oli upea kokemus.

Soita asiakaspalveluun.

Maanantaina lähdimme palauttamaan DNA:lle vanhaa modeemiani, sillä otin sopimuksen Soneralta uuteen asuntooni. Saavuimme liikkeeseen, jossa oli useita ihmisiä. Vuoronumero näytti ennen meitä olevan 10 asiakasta. Liikkeessä oli "aulapalvelut" - nimeä kantava piste, jossa oli kaksi naista. Menin kysymään, voisiko modeemin jättää vain siihen, kun ei minulla muuta asiaa asiakaspalvelijoille ole. "Ei voi, meillä ei ole tässä asiakasrekisteriä". Niinkö, ahaa? Mitä helvettiä te sitten siinä teette? Kysyin, että minunko pitäisi todella jonottaa vain palauttaakseni modeemin. Nainen vastasi myöntävästi häpeilevän näköisenä. Jäimme siis jonon jatkoksi.

Aikaa oli kulunut puolisen tuntia, eikä vuoromme ollut lähellekään. Minulla oli lämpöä, joten pääni oli kipeä. Sitä ei parantanut lasten huuto tai huono sisäilma. Kumpa modeemin olisi voinut palauttaa helpommin. Katsoin liikkeen tv:stä Animal Planettia, joka tuntui olevan ainoa virike asiakkaille. Liikkeessä ei näkynyt edes wc-tiloja, jotka tälläiseen odotukseen olisivat lähes välttämättömät. Vesiautomaatti sentään oli.

Jes, olisin seuraava. Pariskunta alkoi lähteä pisteeltä, ja lähestyin sitä. Pian numeroni vaihtuisi. No mutta mitä helvettiä.. Ulkomaalainen mies käveli suoraan pisteelle - ilman numeroa. Asiakaspalvelija alkoi palvelemaan tätä. Ihmettelin, kuten monet muutkin liikkeessä. Asiakaspalvelija ei pyytänyt tätä ottamaan numeroa ja jonottamaan, vaan päätyi palvelemaan miestä ilman numeroa. Seisoin hölmistyneenä vieressä. Me muut olimme odottaneet lähemmäs tunnin. Olin järkyttynyt. Seisoin siinä pöljänä, ja kuuntelin kuinka he heittivät koko asiasta poikkeavaa läppää keskenään. Mieleni teki marssia pisteelle, ja sanoa, että olisi ollut vuoroni. En vain halunnut olla ilkeä.

Kului n. 5-10min siitä, kun ulkomaalainen mies pääsi pisteelle, kun vuoroni sitten vaihtui toisaalle. Silloin avasin sanallisen arkkuni. Olin tympääntynyt ja asiakaspalvelija sai kuulla sen. Kerroin, kuinka asiakas otettiin jonon ohi ja kuinka odotimme lähes tunnin, vain palauttaakseni modeemin, jonka palautukseen olisi mennyt aikaa noin puoli minuuttia. Hän pahoitteli. Ihmettelin hänelle, miksi yksi asiakaspalvelija lähti syömään pahimpaan ruuhka-aikaan, mutta minulle todettiinkin, että täällä on jatkuvasti sama tilanne! Miksi henkilöstöä sitten on näin vähän, kerta liikkeessä on aina tälläinen ruuhka? Firman sisäiset ongelmat kun eivät kuulu kuluttajan kärsittäväksi. Ongelmiin pitäisi löytää ratkaisut, sillä me maksamme näistä palveluista! 

Onneksi jokainen voi äänestää lompakollaan, enkä minä enää äänestä DNA:n puolesta.  

Liikkeessä kaikui kantava ääneni ja sanallinen tykitykseni. Asiakaspalvelija nollasi laskuni hyvitykseksi, ja lähdimme pois. Toivoisin, että muutkin asiakkaat olisivat puuttuneet jonotilanteeseen ja ohitukseen, sillä ilman kuluttajan mielipidettä eivät asiat muutu. Toki, jos tykkää odottaa. Minä kun taas vihaan sitä, että saan paskaa palvelua. En halua maksaa siitä, että hommat eivät toimi. Tiedän, olen ärsyttävä näissä asioissa, mutta jonkun täytyy avata suunsa.

Lähdimme DNA:n liikkeestä kiukkuisina pois. Laskujen nollaus lämmitti mieltä, mutta ei poistanut mielestä sitä tosiasiaa, kuinka ihmistä palveltiin jonon ohi, ja kuinka jonotimme lähes tunnin. Suuntasimme siitä suoraan Soneran liikkeeseen hakemaan minulle modeemia jo tehtyyn nettisopimukseeni. Jonossa oli minua ennen kaksi asiakasta, eikä mennyt kuin viitisen minuuttia, että pääsin tiskille.

Kysyin asiakaspalvelijalta modeemia, hän totesi, että modeemi maksaa 99 euroa. Kysyin, eikö teillä muiden tapaan ole lainamodeemia? Hän sanoi, että ei ole. Henkäisin syvään, ja toistin vielä kysymykseni. Ei ole. Eikö mitään edullisempaa? No ei. Palaveerasin Jukan kanssa hetken siitä, kannattaako sadan euron modeemia ostaa. Totesin myyjälle, että haluan katkaista sitten nettisopimukseni, ja otan netin lainamodeemin kera toisaalta. Myyjä sanoi, ettei nettiä voi katkaista liikkeessä. Siis mitä v*ttua? Nettiä ei voi katkaista liikkeessä! Kyllähän liikkeestä pitäisi saada täydet palvelut! Olin ihmeissäni, kettuuntunut ja jopa huvittunut. Asiakaspalvelija sanoi, että minun pitäisi soittaa asiakaspalveluun netin katkaisemiseksi.

Poistuimme liikkeestä, päässäni kiehui. Soitin asiakaspalveluun, jossa ei onnekseni ollut jonoa. Nuori nainen vastasi. Kerroin tilanteen modeemista ja netin katkaisemisesta ärtyneenä, ja taisin jopa hieman kirota. Nainen sanoi, että kyllä heiltä modeemin saa 9 euron maksulla. Kysyin, ai kuukausimaksulla? Ei, kertamaksuna 9 euroa. Että mitä. Ääni puhelimessa ihmetteli, miksei liikkeessä kerrottu asiasta todeten "myyjä ei kai tiennyt". Kyllä kai tälläiset asiat pitäisi tietää, tai jos ei tiedä, kysyy toiselta apua! Mikä siinä on niin hankalaa?

Langan päässä ollut Soneran asiakaspalvelija oli sentään mukava, ammattitaitoinen ja ymmärtäväinen - sovimme modeemin 9 euron kertamaksulla, ja pidinkin tehdyn nettisopimuksen. Liikkeen myyjä kun taas ei edes yrittänyt kääntää päätäni tai pitää minua tyytyväisenä - oli valmis luopumaan heti Soneran uudesta asiakkaasta. Tälläinen ei aja kenenkään etua.

Kun puhelu päättyi, sain Soneran asiakaspalvelusta viestin, että saankin modeemin täysin veloituksetta.

Iloa liikunnasta.

Kotiuduin juuri Ritaharjun EasyFitistä, jossa tapasin personal trainer Marko Vähäkankaan. Marko teki minulle saliohjelman, huomioiden lähtökohtani, sairauteni ja tavoitteeni. Ohjelma on mielestäni mukavan yksinkertainen, mutta silti kiinnostava. Enköhän saa tämän avulla taas kiinni salitreenistä ja innostukseni palaamaan! Toivottavaa olisi saada tietenkin myös tuloksia.

EasyFit Ritaharju on avara, valoisa ja tilava kuntosali, jossa on laitteita joka lähtöön. Arvostan salissa kokoa, sillä vihaan, jos joku hengittää niskaani kun treenaan. EasyFitissä ei myöskään tarvitse jonotella pitkiä aikoja laitteisiin, sillä samoja lihaksia voi treenata usealla eri laitteella - tosin nyt päivällä oli niin hiljaista, ettei jonoa olisi muutenkaan kertynyt. Illalla asia voi olla toisin. 

Perinteisen kuntosaliharjoittelun lisäksi EasyFitissä on kattava lista ryhmäliikuntamuotoja, joista löytyy mm. Joogaa, Kahvakuulaa ja erilaisia jumppia. Treenin päälle on mukava istahtaa infrapunasaunaan, joka "sulattaa läskiä" - nätimmin sanottuna polttaa kaloreita, rentouttaa ja parantaa aineenvaihduntaa. Infrapunasauna oli minulle ihan uusi juttu; kaverin kanssa siellä varmasti vierähtäisi useitakin toveja!

Toivon, että innostun käymään salilla useita kertoja viikossa ja lisäksi lenkkeilemään. Toivottavasti liikkumisen lisääminen tuo myös motivaatiota ruokavalioon, joka on ollut ihan mitä sattuu viime aikoina... Kunhan saan muuton aiheuttaman stressin alta pois, aion panostaa hyvinvointiini täysin! Se on vain niin mahtava fiilis, kun käy liikkumassa - sitä ei voita mikään.

Asenne ratkaisee.

Niinhän se kesä vaihtui taas syksyksi... Kyllä sen aamulla huomaa, kun on nukkunut ikkuna auki, ja varpaita palelee herätessä. Lattia on kylmä. Ensimmäinen aamu, kun piti vetää sukat jalkaan herätessään. Lehdetkin kellertävät jo, ja kylmä syksyinen tuuli piiskasi kasvoja eilen iltalenkillä. Syvä huokaus. Nytkö se kesä jo loppui? En ehtinyt juurikaan nauttia auringosta rannalla tai terassilla, ja nyt olisi taas pitkä kylmä ajanjakso edessä. Mistä saan virtaa kestää sen? Vielä syvempi huokaus.

Harmittelut sikseen, sillä kaikki on vain omasta asenteesta kiinni. Mieti mitä kaikkea kivaa talvella voi tehdä! Pimeät illat houkuttelevat murun kanssa viltin alle, niiden ihanien tuoksukynttilöiden valossa. Yksinäiset koti-illat taasen vietetään lukien lehtiä, syöden suklaata ja kuunnellen lempiballadeja kynttilöiden loisteessa. Ja mikä onkaan sen parempaa, kuin luistella pienessä pakkasessa ja nauttia kuumaa kaakaota istuen kentän laidalla lumihangessa? Tai heittäytyä hetkeksi lapseksi, ja lähteä pulkkamäkeen. Sen jälkeen vetää napa täyteen perinteistä hernerokkaa. Ja mieti niitä ihanan pehmoisia aamutossuja, jotka voi heittää heti herätessään jalkaan, tai sitä miellyttävän pinkkiä ja lämmintä kokovartalojumpsuittia, jonka sisään on turvallista piiloutua pakkasilta. Ah, niimpä!

Ajattele aina asioiden positiivisia puolia.

Talvella on tärkeää syödä paljon vitamiineja ja terveellistä ravintoa. Talvi on myös parasta aikaa antaa kesäkiloille kyytiä! Nutrilett auttaa painonpudotuksessa ja on osana tasapainoista ruokavaliota. Positiivisin mielin kohti talvea, ja sen yli!

Keikkailua lähiöbaarissa.

Iiräppi.

Eilen keikkailtiin Oulussa Välivainion lähiöbaarissa, Vanhassa Artturissa. Olimme väsyneitä heti roudauksesta alkaen, eikä muutama vanhus herättänyt luottamusta katsojista. Mukanamme oli Mournfull Linesin riveistä tuttu Mikael, joka auttoi äänentoiston kanssa. Baarin omistaja oli todella sympaattinen ja ystävällinen nainen, joka huolehti, että meillä oli kokoajan kaikki hyvin, ja jaksoi uskoa, että nuoria tulee paikalle.

Kello kulki. Pyörittelimme peukaloita, söimme ja juttelimme. Showtime alkoi olla käsillä. Ihmisiä oli kourallinen, ja keski-ikä hipoi eläkeikää. Pyöräytimme intron päälle ja olimme huvittuneita tilanteesta. Spiikkasimme nauraen, ja aloitimme ekan rallin. Eteen tuli pari ihmistä tanssimaan. Toisen biisin aikaan baariin alkoi tulla nuoria, ja pian tanssilattialla olikin jo täydet bileet käynnissä! Keikan jälkeen kirjoittelin pari nimmaria ja juttelin ihmisten kanssa. Oli ihana kuulla, kun eräs vanhus tuli kiittelemään, että tämä oli upein juttu, mitä hän on nähnyt kymmeneen vuoteen. Annoin vanhukselle fanikortin muistoksi, jonka hän huolellisesti pisti rintataskuunsa säästöön. Paikalle oli saapunut myös pari kaveriani, joita en ollut nähnyt aikoihin - harmi, ettei tilanne antanut periksi jutella sen enempää. Yritimme nopeasti pistää kamat kasaan ja lähteä kotiin. Uni maistui.

Keikasta jäi hyvä maku suuhun, vaikka aluksi tilanne näyttikin koomiselta, ja jopa melko pahalta. Onneksi ihmisiä saapui paikalle, ja pieni porukka bailasi kuin viimeistä päivää! Heitimme Pessin kanssa vitsiä väliin ja vedimme kaikki biisit, mitä kahdestaan pystyimme. Pääasia tietenkin oli se, että katsojat selkeästi nauttivat ja heillä oli hauskaa. Se oli mahtavaa katsottavaa!

Kun he kiittelivät minua, minä kiittelin heitä!

Uudet housut ja Converset<3

Muuttoni ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Saadessani avaimet, huomasin pesuhuoneen olevan edelleen sotkuinen, samoin ikkunoiden. Pakastin oli homeessa ja rikki. Hienoa. Isännöitsijä hoiti siivouksen paikalle nopeasti, mutta odotan edelleen uutta jääkaappi-pakastinta. En pääse muuttamaan ennen sen tuloa. Harmi! Suurinosa omaisuudestani on jo siirretty uuteen kotiin, ja odotan muuttoa kuin lapsi joulua.

Kuun vaihde toi taloyhtiöömme uusia asukkaita, ja mielessäni mietin, etteivät he tiedä mihin muuttivat. Täällä siis kun ei toimi ilmastointi, viemärit reistaa ja äänieristeet puuttuvat. Täällä millekään asioille ei tehdä mitään. En kestä enää, haluaisin jo muuttaa pois! On meinaa todella ikävää, ja jopa raskasta kuulla naapureiden toimet puheesta lähtien... Maksan siis kallista vuokraa, vaikka en saa minkäänlaista yksityisyyttä, eikä tätä kodiksi voi kutsua. Onneksi yli vuoden etsinnän jälkeen viimein löytyi uusi sopiva asunto. Uudesta kodistani tulee upea!

Olen hommannut kaikkea ihanaa uuteen kotiini, verhoista ja lampuista lähtien. Sisustus on tarkalleen mietitty, jotta viihdymme kissojen kanssa. Iso jättisohvani ei muuta mukana, sillä se on kertakaikkiaan liian iso meille. Haluan tehdä kodistani viihtyisän, kotoisan ja käytännöllisen. Esittelen sen teille sitten videon kera, kun se viimein on valmis. Pääsette siis ensimmäisten joukossa vierailemaan kotiini!

Fiiliksiä.

Migreeni on vaivannut jo useamman päivän, mutta nyt se tuntuu jo helpottavan. Eilen esiinnyttiin myös Iiräpissä, vaikka lääkäri olikin vähän ajatusta vastaan. Hyvinhän se meni päänsärystä huolimatta. Silmät tosin vuotivat solkenaan, mutta ehkä liikuttuminen sopiikin herkälle naiselle! ;) Keikka oli myös siinä mielessä erikoinen, että uusi laulajavahvistus Laura esiintyi ensimmäistä kertaa kanssamme. Esiintyminen meni olosuhteisiin nähden hyvin, ja sain jakaa yllättävän monta nimmaria! Jatkobileet jäivät minulta väliin, ja tulin suoraan keikalta kotiin parantelemaan vointiani.

Kiitos yleisölle, järjestäjille ja muille esiintyjille! Hieno tapahtuma, oli ilo olla mukana!

Tässä hieman tunnelmia lavan takaa:

Aamuyöllä heräsin ikävään tapahtumasarjaan, kun kissani Fasu sai epilepsiakohtauksen. Onnistuin pysymään rauhallisena ja tukemaan pienen päätä. Kohtaus kesti jotain minuutteja, ja Fasu ulvahti sydäntä riipivästi sen jälkeen. Ei kissa ymmärrä mitä tapahtuu. Yllättävän nopeasti Fasu nousi jaloilleen ja hakeutui Pömpän seuraan, joka tunnollisesti valvoi, hoiti ja pesi Fasua aamuun asti toisen nukkuessa. Tuota kissapoikien ystävyyttä voi vain ihailla.

Huomenna saan uuden asuntoni avaimet, enkä ole vieläkään saanut pakattua toivotusti... Eiköhän tulevalla viikolla silti saada muutettua omaisuus uuteen asuntoon, ja jospa jo viikonlopuksi pääsisimme kissojen kanssa uuteen kotiin. Palkkaan muuttofirman kantamaan jättisohvani, sillä en halua kavereiden kokevan enää sitä tuskaa, heh. Muutoin asunto tyhjenee varmastikin kavereiden voimin, kun ei muuttomatkaakaan ole juuri 50m enempää. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja tavarat säilyy ehjänä!

Aikuisten pelinappula.

Olen jo pitkään miettinyt näitä asioita, ja nyt ajattelin kirjoitella teille ja purkaa omia tuntemuksia tässä samalla. Asiani siis koskee aikuisten ihmisten riitoja, joihin lapset joutuvat tahtomattaan osallisiksi. Mielestäni se on todella väärin, sillä pienen lapsen ei kuulu olla pelinappulana aikuisten ongelmissa. Pohtiessani näitä asioita peilasin ajatuksiani myös omaan lapsuuteeni.

Useiden lasten vanhemmat riitelevät, ja valitettavan monet lopulta eroavat. Asia pitäisi käsitellä lapsen kanssa mahdollisimman hyvin ja selkeästi, ja tarjota lapsen tarvitsemaa tukea, turvaa ja apua tilanteeseen. Luulen, että suuri osa lapsuuden ongelmistani johtui vanhempieni erosta, jota en osannut käsitellä. Ei pieni lapsi ymmärrä.

Vanhempani erosivat ollessani noin kuuden vanha. En oikein ymmärtänyt tilannetta. Asuimme isovanhempien luona jonkin aikaa, ja kotiin palattuamme äiti ei enää asunutkaan kanssamme. Se oli outoa, muistan sen. Isän piti suoriutua arjen pyörittämisestä ensimmäistä kertaa yksin. Aluksi pyykit värjäytyivät milloin siniseksi, milloin punaiseksi, ja söimme vain köyhiä ritareita ja lämpimiä leipiä. Sitten se alkoi rullata. Isäni oli, ja on, maailman paras iskä.

Kummini lopettivat yhteydenpidon vanhempieni erottua, epäilen syyksi sitä, että he olivat äitini ystäviä. Isästäni kun tosiaan tuli yksinhuoltajamme. Muistan, kuinka ihmettelin, mikseivät kummit enää soittaneet tai käyneet kylässä. En minä ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, kuinka ne tutut ja turvalliset aikuiset hylkäsivät minut. Enhän minä ollut tehnyt mitään pahaa. Enhän? Eihän se ollut minun vikani, että vanhempani erosivat, joten miksi seuraamusten piti koskettaa minua näin. En oikeastaan vieläkään tiedä sen kummemmin, miksi yhteydenpito todella katkesi. Toivoisin, että he ottaisivat minuun uudestaan yhteyttä, mikäli elävät vielä.

Toivoisin, että kummini ottaisivat minuun uudestaan yhteyttä.

Vannoin vanhempana, että jos minä saan joskus kunnian olla kummitäti, aion hoitaa tehtäväni kunnialla. Haluaisin olla maailman paras kummi, opettaa lapselle asioita ja katsoa hänen kasvavan. Olisin se turvallinen ja tasapainoinen henkilö pienen lapsen maailmassa. Vannoin, etten hylkäisi lasta, kuten minulle tehtiin.

Sitten tuli se päivä. Minusta tuli kummitäti. Olin todella onnellinen! Saisin seurata lapsen kasvua, kuulla hänen nauravan ja opettaa hänet räppäämään. Saisin tutkia ihania lasten vaatteita, ostaa pehmoleluja ja hemmotella häntä. Olisin varmasti aina läsnä, aina lapsen tukena! Enhän minä vauvoista niin ymmärrä, mutta voi pojat, kun hän kasvaisi. Suunnitelmia oli kasoittain, ja odotin pienen vaippapöksyn ensiaskeleita. Olin kiitollinen ja onnellinen, että olin saanut tälläisen tehtävän. Suojelisin kummilastani kaikelta. Vannoin, etten antaisi minkään satuttaa häntä.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan yht'äkkiä yllättäen, kaikki muuttui. Koko tilanne kääntyi päälaelleen, enkä saanut enää olla yhteydessä kummilapseeni. En ollut tehnyt mitään väärää. Lapsen äiti oli pettänyt luottamukseni, mutta en osoittanut edes vihoittumisen merkkejä, sillä pelkäsin sen vaikuttavan suhteeseeni lapseen. Ja niin tapahtui. Kun aloin ottamaan väliaikaisesti etäisyyttä lapsen äitiin, miettiäkseni puukkoa selässäni, hän eväsikin minulta kaikki kontaktit kummipoikaani. Miten tämä oli mahdollista? Miten järkyttävän lapsellista ja vastuutonta. Olin shokissa. 

En saanut enää tavata lasta, enkä saanut edes nähdä kuvia enää facebookin kautta, sillä koko suku poisti minut kavereistaan. En saanut edes lapsen osoitetietoja, että voisin muistaa juhlapäivinä. Minut haluttiin ignoorata kokonaan lapsen elämästä. Mitä minä tein väärin? Ja mitä lapsi teki ansaitakseen tämän? Lapsen "täydellisen" äidin olisi syytä katsoa todella syvälle peiliin.

En todellakaan taivu kohtalooni, että vanhemmat sanovat isompana lapselle, etten minä halunnut olla tekemisissä, tai ettei minua kiinnostanut. En todellakaan, ikimaailmassa olisi hylännyt kummilastani. Minua kuvottaa vanhempien toiminta asian suhteen, ja toivon todella, että kun lapsi kasvaa, voin tavata häntä ja kertoa, etten ikinä olisi jättänyt häntä yksin. Vihatkoon vanhemmat minua sitten vaikka lopun elämäänsä täysin syyttä, mutta miksi ihmeessä lapsi piti vetää siihen mukaan? Miksi minä en saisi nähdä lapsen kuvia, lähettää lahjoja ja kortteja, ja olla hänelle se kummitäti, joka olen ollut hänen syntymästään asti? Kuvio on käsittämättömän epäreilu ja julma.

Muistan elävästi omat tuntemukseni, enkä voi edelleenkään kuin ihmetellä omien kummieni toimintaa, joten en todellakaan olisi itse aiheuttanut samaa toiselle - pienelle lapselle. Lapsiparka joutui aikuisten pelinappulaksi, joka on mielestäni todella säälittävää, lapsellista ja järjetöntä. Päätös oli vanhempien oma, joten toivon, että heillä on edes pokkaa kertoa lapselle totuus myöhemmin, eikä syyllistää asiasta minua. Minä en jätä asiaa tähän, sillä en voi kuvitella eläväni ilman kummilapseni tapaamista - se syö omatuntoani, vaikka en voikaan asiaan itse tällä hetkellä vaikuttaa.

Koko tämän kummitäti-hässäkän jälkeen minulla on todella hyväksikäytetty olo, sillä ihminen taisi olla ystäväni vain musiikillisista syistä. Olen hieman järkyttynyt, mutta jatkossa osaan olla tarkkana sen suhteen, ketä päästän lähelleni. Olen surullinen, että lapsi joutui tähän pelinappulaksi. Ei häntä olisi tarvinnut tähän sekoittaa.

Aikuisten ihmisten pitäisi osata selvittää välinsä ilman sen kummempaa draamaa.

Lahjoituksia.

Pojat tutkimassa lahjoituspusseja.

Eilen perhe haki lahjoitukseni. Odotin tilannetta innoissani. Tilanteen jälkeen olin niin onnellinen. Olin oikeasti pystynyt ilahduttamaan kyseistä perhettä, ja auttamaan heitä. Se oli mahtava fiilis! Olin pakannut pusseihin kaikkea peitoista ja tyynyistä aamutossujen ja ripsivärin kautta lautapeleihin. Uskoisin, että tavaroista ja vaatteista on iloa ja hyötyä pitkään. Tänäänkin kaappeja tyhjentäessäni pidin heidät mielessäni, ja aina löytäessäni ylimääräistä tavaraa, otin ne sivuun heitä ajatellen. Nyt olisi taas kasoittain lisää tavaraa menossa kyseiselle perheelle!

Kyllä auttamisesta saa huomattavasti paremman olon, kuin muutamasta eurosta. Vaikka olenkin suhteellisen köyhä ja tuloton, koen auttamisen tärkeämmäksi kuin oman kukkaron kasvattamisen. Kumpa useammat ihmiset ajattelisivat näin.

Mielestäni on ikävää, että monet hyvätuloiset, jopa rikkaaksi luettavat, myyvät ylimääräistä tavaraansa nettikirppiksillä. Mikseivät he voisi lahjoittaa niitä vastaavanlaisesti vähävaraisille ihmisille? Hyvätuloisen pussissa kun se muutama euro tuskin mitään merkitsee, ja vähävaraiselle uusi vaate on pelastus ja piristys. Niin pienellä vaivalla voisimme ilahduttaa, auttaa ja piristää arjen keskellä muita. Käsittämätöntä, että ihmiset harrastavat tälläistä lahjoittamista järin vähän. Toivoisin, että omalla esimerkilläni kannustaisin muitakin ajattelemaan tässä asiassa omaa napaansa pidemmälle. 

Kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan.

Hyväntekeväisyyttä.

Muuton alla olen löytänyt kaapeista ihan mielettömästi turhaa tavaraa, joita olen myynyt facebookin kautta. Tavaroihin lukeutuu kaikkea vaatteista lamppuihin, ja matoista lautapeleihin. Olen saanut tuotteista muutamia euroja. Olen myös lahjoittanut useita säkkejä vaatteita, kenkiä ja muuta tavaraa - sen enempää hakijan taustaa tietämättä. Valitettavasti hakijalla on aina ollut upea auto, hienot vaatteet ja tukka vasta värjätty. Olen miettinyt, meneekö nämä ilmaiset tuotteet ihan oikeaan osoitteeseen? Ei mene. On ihmisiä, jotka tarvitsisivat niitä todella.

Eilen aloin miettimään, ettei joillain ihmisillä tosiaan ole varaa ostaa edes käytettyjä parin euron vaatteita. Monet elävät niukkojen tukien varassa, ja mikäli taloudessa on vielä lapsia, menee heidän tarpeensa perheen vanhempien edelle. Monet kulkevat ikivanhoissa vaatteissa, tai elävät kolkoissa asunnoissa vailla ikkunaverhoja ja mattoja. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin meillä Suomessa monet elävät näin. Mietin, tarvitsenko minä todella sen muutaman euron?

Pyörittelin asiaa hetken päässäni ja laitoin ilmoituksen facebookin Oulun myyntipalstalle. Siinä etsin ihmisiä, jotka todella tarvitsevat vaatteita ja muita kodin tekstiilejä huonon taloudellisen tilanteensa vuoksi. Pyysin laittamaan tilanteestaan infoa. Sähköposteja alkoi tulla kymmenittäin. Sähköposteissa oli sydäntä riipaisevia elämäntilanteita, jotka ajoivat minut väkisinkin miettimään maamme tilannetta. Miten on mahdollista, että hyvinvointivaltiossamme on näin pahoinvoivaa kansaa? Miten on mahdollista, että toimeentulotukemme ei oikeasti edes kata toimeentuloa? Asioihin pitäisi puuttua, sillä tukien varassa elää kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Valitsin sähköposteista kaksi perhettä, joiden kesken aion jakaa vaatteet, tekstiilit ja muut tavarat - heidän tarpeidensa mukaan. Vielä tämän illan otan sähköposteja vastaan ja katson, josko vielä joku kaipaisi apuani. He tarvitsevat vaatteita ja tavaroita paljon enemmän, kuin minä muutamia euroja. Meidän pitäisi ajatella huomattavasti enemmän toisia ihmisiä, ja auttaa aina tarpeen tullen. Monilla on asiat paljon huonommin - vaikka olenhan minäkin työtön ja tuen varassa. Kaikki on suhteellista.

Sinäkin toivoisit itseäsi autettavan hädän hetkellä.

Syyskuun 6. päivä kannan korteni kekoon myös esiintymällä Oulussa Punaisen Ristin Nälkäpäivärock - tapahtumassa. Sinäkin voit auttaa tulemalla paikalle tai lahjoittamalla erilaisille järjestöille rahaa tai vaatteita.