Jännitystä ilmassa.

Ajattelin kirjoitella teille ihan niitä näitä, mitä mieleen juolahtaa. Tällä hetkellä elämäni painottuu aika pitkälti tuonne musiikkipuolelle, mutta sen lisäksi aloitan nyt uudessa päivätyössä osa-aikaisena. Lisäksihän teen karaokekeikkaa Happy Placessa, josta saa muuten myös Oulun parhaat pizzat nam! Kiirettä pitää. Sain muuten vasta uuden kappaleeni taustasta demon, ja olin haljeta kahtia! Se on niin hyvä. En malta odottaa, että kyseinen projekti on valmis. Siitä tulee huikea!!

Tällä hetkellä jännitän Helsingin reissua, jonne olen lähdössä kahden viikon päästä. Reissu startataan 8.3.14 keikalla LeBonkissa, klo 21.30 (ilmainen). Kurkkaa lisätiedot täältä! Samana iltana juhlimme myös 24-vuotispäivääni. Tervetuloa mukaan!

Keikka on kaikinpuolin vähän aiempia spessumpi. Ensinnäkin vakkarilaulajani Rela joutui jättäytymään keikalta pois, joten upea iskelmätähti Tanja Vähäsarja lähtee tuuraamaan. Siinä on kaksi mimmiä, jotka todella osaavat laulaa ja esiintyä! Ihanaa nähdä Tanjaa muutenkin ja päästä pitämään hauskaa yhdessä - lavalle, kuin sen ulkopuolellekin.

Mutta ei ne yllärit Tanjaan lopu... LeBonkissa mukanamme on myös valloittava ja fantastinen tanssiryhmä Afrodisiac! Tämä on ensimmäinen yhteinen keikkamme, mutta uskon vahvasti kaiken menevän suunnitelmien mukaan. Niin siistiä! Jatkossa ryhmää nähdään taustallamme useamminkin.

Ennen keikkaamme LeBonkissa on Mallitoimisto Pinupin casting, jonka lisätietoja voit katsoa täältä!

Odotan, odotan ja odotan reissua niin kovasti! Eniten odotan näkeväni ystäväni Neean, joka myös tuplaa keikoillani. Neea lupasi leipoa minulle jopa synttärikakun! Tietenkin odotan myös tapaavani muita kavereitani synttärijuhlieni merkeissä. Ensimmäistä kertaa Ouluun muuton jälkeen päädyn juhlimaan etelään. Toivotaan, että kaveritkin osaavat arvostaa sitä...


Reissun aikana olisi tietenkin tarkoitus myös äänittää, ainakin juuri se alussa mainitsemani uusi kappale. Siistiä. Kaikki on nyt niin siistiä. Jes.

Tähän loppuun vielä uusi musiikkivideoni, olkaa hyvät!

Ystäviä, onko heitä?

Anteeksi, että olin kusipäinen. Anteeksi, että olin stressaantunut. Anteeksi, etten jaksanutkaan kantaa taakkaani. Anteeksi, että luulin sinun ystävänä tukevan minua.

"Kaverit tulevat ja menevät, mutta ystävät säilyvät" - kuuluu tuttu sanonta. Minä en allekirjoita sitä. Olen saanut liian usein puukkoa selkään, olen ollut liian sinisilmäinen. Olen rakentanut liian paljon niin ohuen seitin varaan. Olen kierinyt siinä valheiden verkostossa, kuunnellut piikittelyä, joutunut keskelle negatiivista virtausta ja seissyt silti siinä vahvana - ystäväni rinnalla. Olen ollut olkapäänä, olen kuunnellut, itkenyt ja nauranut, niinkuin ystävät tekevät. Olen ollut aidosti läsnä, aidosti tukena.

Mitä tapahtuikaan sitten, kun olin itse lähellä romahtaa? Mitä tapahtui, kun en itse enää jaksanut? Ystäväni käänsi selkänsä. Hän ei perustellut asiaa, ei sanonut mitään. Tiemme vain erosivat. Olin surullinen, järkyttynyt ja ihmeissäni. Monen vuoden ystävyys räjähti palasiksi, ilman syytä yllättäen. Yht'äkkiä, olinkin yksin. Olin yksin, liian isoissa saappaissa.

Olen joutunut uhraamaan paljon unelmieni vuoksi. Monta ihmissuhdetta, paljon kyyneliä ja tuskaa. Enkä puhu nyt vain musiikillisista unelmistani, vaan myös elämäntapamuutoksestani, joka verotti läheltäni useita ihmisiä. Naisten kateus on jotain uskomattoman kamalaa. Se repii ihmisen rikki. En ymmärrä, mitä tein väärin kun halusin kohentaa terveyttäni ja huolehtia itsestäni. Miksi se oli niin suuri este ystävyydellemme? Olisin odottanut, että ystäväni olisivat onnellisia puolestani, mutta näin ei kaikkien kohdalla käynyt. Kaikesta huolimatta olen onnellinen päätöksistäni, nyt voin hyvin, enkä kaipaa lähelleni sellaisia ihmisiä.

Elämäntapamuutoksen lisäksi musiikki on vienyt monet ihmissuhteet karille. Miksi ei voi olla ystäväni nyt, kun oli ystäväni kaksi vuotta sitten? Minä olen edelleen sama Sanna, vaikka musiikkini olisikin nosteessa. En minä miksikään muutu. Miksi ystävä ei tue minua nyt kun unelmani ovat lähellä toteutua? Miksi hän on katkera menestyksestäni? Miksi ystävä puhuu minusta nyt pahaa? Miksi hän vääristelee asioita? Minä en pysty käsittämään. Luulin, että hän seisoisi rinnallani polkuni läpi - olin väärässä. 

Olen kokenut myös sen, kun menettää ne kaikista läheisimmät ihmiset, vain ihmisen itsekkyyden vuoksi. En halua sanoa heistä sen tarkemmin, mutta he itse kyllä tietävät. Mikä ajoikaan heidät tekoihinsa? Tai mikä ajoi minut omiin valintoihini? Syyttävä sormi osoittaa meitä kaikkia, mutta puhtaalla omatunnolla voin sanoa, etten minä sitä aloittanut - sen he tiesivätkin jo. Kymmeniä hukkaan heitettyjä sovintoyrityksiä, turhia keskusteluja ja kiellettyjä tunteita. Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen heidän täytyy edelleen ylläpitää sitä paskamyrskyä? Jos he vihaavat minua, mikseivät anna minun olla?


Viimeisenä haluan purkaa ajatuksiani entisestä hyvästä ystävästäni, entisestä yhteistyökumppanistani, joka teki erittäin ilkeät temput minulle. Olimme tunteneet vuosia, ja meillä synkkasi yllättävän hyvin, vaikka olimmekin kuin yö ja päivä. Minä olin se kovaääninen rääväsuu, sinä se ujo naapurintyttö. Olin aina viihtynyt lähinnä jätkäporukoissa luonteeni vuoksi, mutta sinä sait oloni tuntumaan hyvältä. Olit reilu, kiltti ja ystävällinen - sellainen, joka ei ikinä tekisi pahaa kärpäsellekään.

Sitten elämässäsi tapahtui suuria muutoksia. Ymmärsin, ja yritin olla tukenasi. Muutuit kuitenkin radikaalisti. Käytöksesi oli vain varjo entisestä. Aloit ihannoimaan langanlaihaa olemusta, puhumaan pahaa ystävistäsi ja nostit leukasi ylös, kuin mikäkin euroopan omistaja. Tiesin kaiken ystäviesi ongelmista, tiesin kaiken, mikä sinua heissä ärsytti. Annoin tekstin mennä toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos, aina välillä ihmetellen, miksi et ota asioita puheeksi ystäviesi kanssa? Miksi suollat asiat minulle, joka olen täysin ulkopuolinen kuviossa?

Asiat valkenivat pian, kun olimme samoissa juhlissa, minä, sinä ja ystäväsi. Me kaikki välttelimme toisiamme, sen huomasi. Murhaavia katseita tuli suuntaani jatkuvasti. Ilmapiiri oli kireä. Kukaan ystävistäsi ei kontaktoinut toisilleen mitään. Rekisteröin asian mieleeni epäillen, että olet puhunut meistä kaikista toisillemme pahaa. Minunkin asiat olivat levinneet näiden tuntemattomien ihmisten korviin, varmaankin vielä pyöristellen. Sinä päivänä minä oivalsin mikä olet. Olet kaksinaamainen hirviö. 

Illan jälkeen aloin huomioimaan puheitasi ja käytöstäsi entistä enemmän. Jäit useasti kiinni valheista. En minä niistä mitään sanonut, yritin vain ymmärtää sinua. Yritin sanoa kohteliaasti, ettei minua kiinnosta muiden ystäviesi asiat. Viesti ei mennyt perille. Tilanne vain paheni, aloit piikittelemään minua useista sanomisistani ja tekemisistäni, et enää ollut mitenkään ystävällinen minua kohtaan. Yritin edelleen vain ymmärtää.

Tilanne kärjistyi yhteistyömme päättymiseen, sillä ilmapiiristä oli tullut erittäin kireä. Se vaikutti työhömme ratkaisevasti. Homma ei enää toiminut. Kun yhteistyömme päättyi, lopetit yhteydenpidon. Olin tavallaan helpottunut, mutta samalla surullinen, sillä luulin sinua kaiken jälkeen ystäväkseni. Et ollut ystäväni, et tainnut olla sitä koskaan. Käytit minua vain hyväksesi saavuttaaksesi omat päämääräsi.

Puoli vuotta tapahtuneen jälkeen olimme taas yhteydessä. Puhuimme uudestaan mahdollisesta yhteistyöstä, ja olin valmis aloittamaan kaiken alusta - unohtaen menneet. Oletin, että käytöksesi olisi voinut johtua esimerkiksi masennuksesta. Olimme jälleen väleissä, joka merkitsi minulle paljon. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun kuulin millaisia keskusteluja selkäni takana oli käyty. Sinä ja minulle täysin tuntematon ihminen puhuitte minusta, kuinka kusipäinen ja ylimielinen olen. Reagoin asiaan voimakkaasti, sillä samaan aikaan esitit minulle kaveria. Kuinka kaksinaamaista!

Miksi sinä et voi puhua ihmisille suoraan? Miksi sinä esität kaikille ystävää, ja puukotat jokaista selkään? Etkö ymmärrä, että jonain päivänä asiat valkenevat muillekin ja sinä jäät täysin yksin? Olet mielestäni päästäsi vinksahtanut ja tarvitset hoitoa. Tee se itsesi ja niiden ystävien vuoksi, joita sinulla vielä on. Minä en tahdo kuulla sinusta enää, en tahdo enää yrittää. Tuotit minulle niin paljon mielipahaa. Meidän ystävyytemme oli sinulle pelkkää paskapaperia, jolla voit pyyhkiä nyt ruskeat suupielesi. Tee itsellesi jotain, ennenkuin olet yksin sairaan mielesi kanssa.


Halusin kirjoittaa tämän tekstin terapiana itselleni. Tämä oli viimeinen kerta, kun mietin näitä ihmisiä, jotka ovat tuottaneet minulle useita haavoja - niiden on nyt aika arpeutua. Tämä oli viimeinen kerta, kun ajattelen sitä kaikkea negatiivista. Nyt on aika kääntää sivua. Voin unohtaa heidät. Jatkan elämääni kohdistaen energiani kaikkeen ihanaan ja positiiviseen.

Jos nämä ihmiset haluavat muistaa minua pahalla, olen pahoillani. Teidän kannattaisi vain keskittyä omaan elämäänne ja luoda siitä upea. Turhaan keskitätte energianne minuun. Minä olen onnellinen, minulla on mahtavia ihmisiä rinnallani ja elämässäni kaikki hyvin. Olen pahoillani siitäkin, ettette saaneet minua painettua maahan.

Melkoista tuuria.

Huhhuh, olipa melkoinen viikonloppu! Rela ja Neea saapuivat perjantaina Ouluun keikkailemaan. Ensimmäisenä vuorossa oli nuorten loppuunmyyty One Move - tapahtuma. Vähäisten yöunien vuoksi olimme hieman kujalla, mutta mielestäni keikka meni silti hyvin. Oli hauskaa!
 
Seuraavana päivänä keikkailimme hieman hiljaisemmissa tunnelmissa Puokkarin Happy Placessa. Yleisöä ei kamalasti ollut, mutta iloksemme eräs seurue oli tullut takiamme vähän kauempaakin. Nimmareita jaettiin ja keikka vedettiin perinteisesti hyvällä meiningillä, miesvoittoisen yleisön kannustaessa. Ps. Paikan pizzat ovat taivaallisia!


Sunnuntaina päätimme pitää löhöpäivän ja suuntasimme Oulun Edeniin poreileviin ammeisiin rentoutumaan. Se oli ihanaa! Edenistä lähdimme syömään, tarkoituksena käydä Pannukakkutalossa, joka harmiksemme olikin juuri menossa kiinni. Siinä taisi Sannalta päästä parit ärräpäät suusta. Varasuunnitelmana meitä kutsui, mikäs muukaan, kuin Mäkkäri!

Kotiuduttuamme reissusta aloimme meikkailemaan ja valmistautumaan iltaa varten. Olimme lähdössä Oulun yöelämää katsastamaan. Illan aikana syntyi varsin hauska kappale, joka pääsee suoriltaan ainakin keikkalistaamme! En olisi uskonut, että saamme tehtyä siinä ajassa, niillä aivoilla, sellaisen kipaleen! Uskomatonta. Odotan innolla, että kappale pääsee kuuntelijoiden korviin! Öh, vaikka naapurit sen taisivat kuulla jo, eivätkä ilmeisesti pitäneet kuulemastaan - vai oliko syy kellonajan... Heh.. Neea hoiti vihaisevat naapurit pois ovelta, ja minä jäin anteeksipyynnön velkaa. Hups. :(

Pian valitusten jälkeen suuntasimme Apolloon. Tanssimme, lauloimme ja vietimme mukavaa iltaa. Emme juurikaan nauttineet alkoholia. Pian kuitenkin tapahtui jotain odottomatonta; Neea sai ilmeisesti tyrmäystippoja juomaansa - hetkessä hän oli totaalisen pihalla.

Vein Neean ulos hengittämään, ja pyysin Jenniä informoimaan henkilökuntaa tapahtuneesta. Olimme tulossa sisään takaisin, kun poke sanoikin, ettei Neeaa enää päästetä ravintolaan. WTF!? Hän pyysi narikkalapun ja toi takin. Pyysin toiselta pokelta, saisiko Neea edes tulla baarin tuulikaappiin odottamaan soittamaani ambulanssia. Neuvottelujen jälkeen se sentään sopi. Hätäkeskuksestakin pyydettiin pitämään tyttö lämpimänä. Neea alkoi menettää otteensa jalkoihinsa, joten pyysimme tuolia. Poket olivat erittäin yhteistyöhaluttomia ja vähättelivät tilannetta. Lopulta yksi ymmärtäväinen poke toi tuolin. KIITOS!

Mielestäni oli täysin kohtuutonta, että baari oli heittämässä tyttöä siinä kunnossa pihalle? "No on hänelle kavereita" - oli tähän vastaus. Entä jos ei olisi, tai entä jos kaverit olisivat liian kännissä huolehtimaan? Illan aikana kuulin useilta ihmisiltä, että vastaavia tyrmäystippatapauksia on sattunut kyseisessä baarissa enemmänkin, ja että pokejen toiminta on aina sama - ihmiset siis ns. jätetään heitteille. Eikö henkilökunnan ole nimenomaan tarkoitus turvata iltamme ja pitää juhlijoista huolta?  Aika karseeta. Noh, ambulanssi kävi tarkistamassa Neean, ja kuuden kieppeillä pääsimme turvallisesti nukkumaan. 

Maanantaina nukuimme pitkään, ylläri. Tein tytöille aamiaista, jonka jälkeen oli aika pakata laukut ja suunnata lentokentälle. Jenni oli lähdössä kuskiksi - otimme hänen poikaystävänsä auton, sillä Jennin takaluukku oli jumissa, eivätkä isot matkalaukut olisi mahtuneet sisätilaan. "Palautan tän ehjänä", Jenni vielä huikkasi ivallisesti poikaystävälleen. Autossa vallitsi hiljaisuus, sillä kaikki olivat väsyneitä.

Ajoimme ruuhka-aikaan moottoritiellä, ohituskaistalla Oulujoensillan päällä kun rysähti. Tuulilasi peittyi kokonaan jostakin, emme ensin nähneet mikä se on. Tuulilasi rikkoontui pahasti, mutta ei onneksi tullut sisään. Huusin heti hätävilkuista, sillä muuten joku pamahtaisi pian takaa sisään. Jenni sai sokkona ajettua auton hallitusti sivuun. Onneksi ei painanut jarruja lukkoon, sillä silloin olisimme olleet pannukakkuja. Hyppäsin ulos autosta ja tajusin, että konepeltimme oli auennut ja pamahtanut tuulilasiin. Mitä ihmettä... Juoksin varoittamaan muita autoja, kun muut etsivät kolmiota.

Veimme kolmion, ja Jenni soitti poikaystävälleen kertoakseen, että auto meni paskaksi - tämä ei meinannut ensin uskoa. Poliisit saapuivat paikalle ja sulkivat moottoritien toisen kaistan. Selvitimme tilannetta, ja poliisit taivuttivat konepellin varovaisesti paikoilleen ja käskivät ajaa hiljaa seuraavasta rampista ylös. Siinä me sitten köröttelimme poliisisaattueessa. Minä soittelin hädissäni lentokentälle, sillä enää oli 15min tyttöjen lennon lähtöön! Luojan kiitos, Finnair tuli asiassa vastaan ja saimme lennot vaihdettua tuntia myöhempään. KIIITOS!

Jennin poikaystävä tuli sovitulle tapaamispaikalle, eikä ollut iloinen näkemästään, vaikka tottakai hänellekin tärkeintä oli, että kaikki olivat kunnossa. Pelti on peltiä. 
Nappasimme toisen auton ja lähdimme ajamaan lentokentälle. Koko matkan päässä pyöri, miten huonosti siinä olisi voinut käydä. Meillä oli suojelusenkelit mukana.

Tytöt pääsivät hieman järkyttyneinä, mutta turvallisesti lentokoneeseen. Ompa ainakin mitä kertoa kotona reissusta! Viikonloppu ei mennyt ihan putkeen, mutta hauskaa oli silti! 

Kauhulla odotamme mitä tapahtuu ensi keikkareissulla....